Kritiikki | Ilkka Valpasvuo | Tampereen Olympiassa tarjoiltiin lauantai-iltana kaksi suomeksi laulavaa yhtyettä, joiden musiikissa ja soittajissa on paljon yhtymäkohtia.
Konsertit
kritiikki
Ilmiö 2019 tarjosi vaihtoehtoisen musiikin kirjon: Jari Raaste, Karina ja Aave Maria erottuivat
Kritiikki |Gaius Turunen| Turussa järjestetyn Ilmiön pääesiintyjänä oli saksalaisen kokeellisen musiikin edelläkävijä Michael Rother. Kotimaisen annin osalta skaala oli laaja.
Muuramen ihmettä juhlittiin jo 20. kertaa – Naamat sinnittelee piikkinä kaupallisten festarien lihassa
Kritiikki | Arttu Rantakärkkä | Kirjoitettu sana ei voi tehdä oikeutta juhlavuotta viettävän Naamat-festivaalin tunnelmalle, mutta yritetään silti, Arttu Rantakärkkä kirjoittaa.
Uusi Tampere 2019: Risto, Maustetytöt, Aavikko ja Henrik! hehkuivat Kuivaamon perjantai-illassa
Kritiikki | Ilkka Valpasvuo | Kuivaamolla kuultiin sulavassa sovussa urbaaneja suosikkeja ja pinnan alla kyteviä tulokkaita. Perjantain seuratuin oli Maustetytöt, riehakkain Henrik!
Kuningas lähti Sastamalaan – Fuoco e Cenere ja Sastamala Gregoriana Consort Pyhän Marian kirkossa
Kritiikki | Kari Pitkänen | Suomesta on kehittynyt vanhan musiikin suurvalta. Suuri kiitos siitä kuuluu ensi vuonna 25-vuotisjuhliaan viettävälle Sastamala Gregorianalle.
Tammerfest: Ministryn dystooppinen viesti tuntuu tässä ajassa hyytävän realistiselta
Kritiikki | Sami Nissinen | Amerikkalaisyhtye järjesti Pakkahuoneella apokalyptiset bakkanaalit. Yhtyeen aika radikaalina uudistajana alkaa olla ohi, mutta visio on yhä voimakas.




