Konserttiarvostelu: Kotimaan eturivin laulaja-lauluntekijöihin pikkuhiljaa noussut Matti Johannes Koivu julkaisi perjantaina 13.9. kahdeksannen sooloalbuminsa ja soitti seuraavana iltana sen lauluja Tampereen TTT-klubilla. Kulttuuritoimituksen Ilkka Valpasvuo oli paikalla.

Levy: Konsertti:

Matti Johannes Koivu: Luonnos (M.Dulor, 13.9.2019). Matti Johannes Koivu Tampereen TTT-Klubilla 14.9.2019.

Olen monta kertaa todennut Matti Johannes Koivun laulujen toimivan erinomaisesti livenä. Päätinkin yhdistää uuden Luonnos-albumin arvion luovasti levynjulkaisukeikan ruotimiseen – eli kuinka uusi levy soi livenä ja mitä sen tueksi tarjoillaan? Millä elementeillä levyn sävyt toteutetaan livenä? Hakkaako uusi materiaali vanhan vai ovatko ne sulavasti tasapainossa?

Livemuodossa Luonnosta tuotiin kansalle melko riisutusti, mikä on levyn materiaalin huomioiden varmasti oikea tapa. Matti Johannes Koivun ”Uskomattomaan Folktrioon” kuuluvat maestron lisäksi viulisti Aili Järvelä ja kontrabasisti Topi Karvonen. Kun paikkana oli vielä enemmän konserttitarkoitukseen soveltuva TTT-klubi kuin perinteinen keikkapaikka, intiimiys oli käsin kosketeltavaa. Matin esiintymisen välittömyys ja laajan biisimateriaalin joukosta nostetut valinnat hoitivat loput. En usko, että kukaan oli varsinaisesti ainakaan pettynyt keikan jälkeen.

Keikka oli levynjulkaisukiertueen toinen Hämeenlinnan Suiston jälkeen. Kahteen settiin jaettu biisimateriaali jakaantui tasaisesti Matin uran varrelle, toki tuoreemman puolen painottuessa. Soitanto käynnistettiin Järvelän viulun, Koivun laulun ja kitaran sekä Karvosen koskettimien tahdissa. Pääasiassa Karvonen kuitenkin toi pohjaa soittoon kontrabassollaan.

Luonnos-levyn päätösraita Katrilli ammentaa nimensä mukaisesti pelimannimaisemista, muttei silti hylkää autereista duuria. Tanssijalat voi jättää taskuun, sillä Matin laulu pitäytyy haikeassa mutta avarassa maalailussa, joka sopisi hyvin vaikka illan viimeisille hitaille. Siihen nähden kappale oli erikoinen valinta keikan avaajaksi, mutta toimi hyvin.

Toisena soitettu Satuin rantaan ja näin sun lapset uimassa hurmaa melodiallaan. Koivun lauluääni on patinallaan artistin valovoimaisin erityispiirre, joten sitä on luonnollista korostaa ja asettaa jalustalle. Etenkin soolourallaan mies on osannut rakentaa äänensä ympärille erinomaisen sopivia maisemia, joista suomalainen järvimaisema ja se juhannuskoivu eivät koskaan ole kovin kaukana. Folkista ja popista painotettiin tällä kokoonpanolla luonnollisesti ensin mainittua.

Matti Johannes Koivu ja viulisti Aili Järvelä TTT-Klubilla.

Matti Johannes Koivu löytää huumoria settilistastaan. Taustalla viulisti Aili Järvelä.

Luonnos-albumin tietä jatkoi Rakas kesä. Kappale antaa levyllä kitaranäppäilyn sointuvaihtojen kuulua ja tarjoilee hiukan vaanivamman tunnelman, jossa on nostalgian ohella jopa pientä silmäniskua. Rakkaus on kuitenkin enemmän tyylikkään aikuinen ja suunnattu nimensä mukaisesti kesälle, joka ei saa koskaan mennä. Trio alkoi lämmetä.

Sitten olikin luontevaa laventaa myös muuhun Matti-materiaaliin. ”Nuorena ja köyhänä pystyi laulamaan mutta myös rikkaana pystyy vetämään”, totesi Matti ja aloitti rokkaavamman Kovat piipussa kakkoslevyltään. Alkupään albumeissa on sen verran enemmän menoa ja meininkiä, että ihan steppiaskeleetkin saatiin Matilta.

”Osaako 8-vuotias jo kainalopieruja?”, jutusteli Matti tuoreista isyyden kokemuksistaan ja rentoutti yleisöä. Matin välittömyys suhteessa kappalemateriaalin vakavaan hartauteen onkin tarpeellista, jotta esiintyjän ja yleisön välinen kipinä syttyy. Lähtölauluja-levyn Kuulen kesän nukkuvan jatkoi settiä vahvasti, Puuhastellen-debyytin mainio Kalatehdas toi mukavaa duurihattaraa pakettiin.

”Aplodit on tehokkaita, kun ne loppuu kolmen iskun jälkeen kuin seinään. Haja-aplodit on kivempia”, totesi Matti, kun yleisö ei malttanut osoittaa suosiotaan kuin lyhyesti. Ainakin itselleni jäi sellainen vaikutelma, että yleisö oli pikemminkin kärsimätön kuulemaan seuraavan biisin kuin ettei Kalatehdas olisi uponnut. Se oli nimittäin oikein hienosti tulkittu. Samoin kotiseutulauluna lanseerattu, Matin nimeä kantavan albumin avausraita Aulanko vakuutti rauhallisella kauneudellaan.

Sitten päästiin taas uuden albumin pariin, jonka voimin mentiinkin ensimmäinen setti loppuun asti. Jylhä ja jopa päällekäyvä Tulevaisuus oli suuressa tunteessaan erinomainen. Tummasyisempi kappale on Matin nuoliviinessä harvinaisen kertosäekeskeinen sävellys, jonka vaaniva näppäily, huohottava laulutulkinta ja levyllä hienosti eteenpäin rynnivä juoksutus poikkihuiluineen kaikkineen rakentaa upean kokonaisuuden, jonka kuuntelusta nousee hiki. Folk-pienuudesta pidetään kiinni taidolla, vaikka kappale syöksyy kohti tulevaisuutta.

Samaa viululla koristeltua folk-estetiikkaa tihkuu myös aamun hymyävään raukeuteen sukeltava Opetan lintuja lentämään. On hienoa, että Matti kokeilee levyillään myös erilaisia sävyjä, vaikka ne eivät osuisikaan aina kymppiin. Juuri tällainen leppoisa melodinen folkpop on kuitenkin sitä Matin ominta aluetta, jossa miehen kaunista ääntä on tottunut viime vuosina kuulemaan. Miksi pitäisi korjata mitään, joka ei ole rikki?

Kadunkulmineen ja rappukäytävineen urbaanimpi Aurinko ja tuuli on selkeä rakkauslaulu, jossa ”sun kädet koskee unessa”. Tuttu kuulas näppäily ja siitä stemmoilla, pianolla ja viulunleikittelyllä nouseva maalailu pitävät kiinni heleydestä ja hipsuttelevasta otteesta. Livenä asia tuotiin onnistuneesti esille hiukan levyä riisutumpana.

Koskettimien kanssa soitettu ensimmäisen puoliskon viimeinen kappale, kuusiminuuttinen levyn kaihoinen avausraita Oma maa nousi hienosti riehakkuuteen asti. Komea, suoraviivaisesta mutta pienesti kauniista siveltelystä jopa marssiin asti yltyvä teos pitää sisällään elementtejä melkein koko albumin edestä. Askel askeleelta kasvava mutta pienieleisestä folk-otteestaan kiinni pitävä teos onnistuu olemaan samaan aikaan sekä mattijohanneskoivumaisen herkkä että monipolvinen ja miltei massiivinen. Livemuodossa totuus painottui hieman enemmän siihen folk-herkkyyteen.

Matti Johannes Koivu TTT-Klubilla.

Nyt kahdeksan sooloalbumia tehnyt Matti Johannes Koivu tunnetaan myös Ultramariini-yhtyeen laulajana.

Matti totesi olevansa huono pitämään taukoja mutta tällä kertaa sekin onnistui. Rokkiklubilla jo soitetut kymmenen kappaletta olisivat ollut jo ihan riittävästi yhdelle keikalle, näin konserttitoteutuksessa oli toki mukavaam että materiaalia tarjoiltiin reilut parikymmentä kappaletta.

Kuulaalla viululla pikkuhiljaa aloitettu Pikkunen Aivina vei keikan viimeistään perille pelimannifolkiin asti. Suutarinemännän kehtolaulun hengessä lähtevä teos ei tarvitse Matin äänen kauniin väreen kylkeen levyllä kuin pirteästi pirskahtelevan pianon ja hiukan jousia. Livenä esille nousi hieno viipyilevä väliosa. Sen jälkeen poljetaan taas jalkaa.

Matti kertoi, että kappale on hänen nuorimmalle lapselleen tehty, koska hän on pellavamainen ja koska jotain piti keksiä. Alun perin Matti koitti tarjota hänelle sävellystä, jossa laulettiin ”sulla on sellaiset silmät että ne näkee kaiken”, mutta se oli lapsen mielestä kuulemma surkea. Pikkuinen Aivina kelpasi paremmin.

Kauneimmat meistä -levyn kaunis Sano joku sana sai yleisön aplodeihin heti ensi tahdeista. Matin mukaan illan surullisin teos oli Toisesta ajasta, vaikka se on kyllä kaikkea muuta kuin alakuloinen, ennemminkin riehakas ja reipas. Topi Karvonen otti koskettimet käyttöön toisella Lähtölauluja-levyn kappaleella Arvailen taivaan nimeä, jonka tumman viipyilevää näppäilyä viulun värittämänä oli nautinto kuunnella.

Matti Johannes Koivu -levyltä kuultiin kiireettömän haikea Tunnen muuttuvan maan. Hiukan tylyhkösti aloitettu mutta kauniin melodiseen kaareen nouseva Paratiisi lasilla samalta albumilta toimi hienosti.

Materiaalia oli valittu folk-trio-kokoonpanolle toimivasti, mikä luonnollisesti jätti Koivun uran alkupään tuotannon säröisemmän materiaalin ja vaikkapa uutukaisen looppeja hyödyntävän Saman asian pois listalta. Settilista oli silti vaihteleva. Yleisöstä huudettuun ”Ihana viulu!” -kehuun voin varauksetta yhtyä, se oli Matin äänen ohella tämän keikan tähti.

”Kello on sen verran, että lähestytään yksinkertaisten totuuksien hetkeä. Seuraava kappale kertoo henkisestä tunnelista”, kertoi Matti ja aloitti heleän ja reippaan menopalan Elämä heittelee. Improvisoitu tarina biisin keskellä loi erityisyyttä hetkeen. Setin viimeisenä kuultiin Matin nimeä kantavalta levyltä kiireetön Jos muutat mielesi, johon Järvelän taustalaulu toi kivan lisäväreen.

Encoren alkuun Matti saapui soittamaan pari kappaletta soolona. Hyvin lämmitetty yleisö otti kannustaen ja mukana laulaen vastaan Emme muistele maanantaita -menopalan sekä samalta Kauneimmat meistä -levyltä hyvin intiimisti näppäillyn avausraidan Lupaa ettet lähde koskaan. Viimeistelynä kuultiin vielä bändin kanssa tulkittu, Lähtölauluja-levyn kaunokainen Siinä on rakkautesi.

Ilkka Valpasvuo, teksti ja kuvat