John Storgårds ja Elina Vähälä innostivat Tampere Filharmonian huippuvireeseen

Elina Vähälä. Kuva: Kaehryan Fauth Eskonen

Tampere Filharmonia: Joutsenlaulu. Tampere-talon Iso sali 25.4.2025. John Storgårds, kapellimestari. Elina Vähälä, viulu.

Tampere Filharmonia sai menneellä viikolla työskennellä yhdessä professorin ja kunniatohtorin kanssa. Wienissä opettavalla Elina Vähälällä on vankka kansainvälinen solistiura ja lisäksi hän toimii Naantalin musiikkijuhlien taiteellisena johtajana.

John Storgårds johtaa Lapin kamariorkesterin lisäksi Turun filharmonista orkesteria ja orkestereja Britanniassa ja Kanadassa. Ja levyttää hengästyttävässä määrin. Varsin vakuuttavat ja tunnustusta saaneet keski-ikäistyneet ammattilaiset siis töissä Tampereella.

Mitä siis saatiin?

Tunsinko ukrainalaisen säveltäjän Victoria Poleván? No, en. Siispä suuri kiitos Poleván teoksen White Interment ottamisesta konsertin avausnumeroksi. Yksiosainen sinfonia, oikeastaan orkesterirunoelma pohjautuu Gennady Aigin runonsäkeeseen ”nyt sataa alati lunta”.

Ja siltähän se tuntui. Orkesterin muheva jousisoitinmatto hengitti rauhallisesti, maalasi sointiväriä, odotti että taas jokin puhallinsoitin kohoaisi lumisateen ylle. Tarkassa ohjauksessa hitaasti liikkuvaa meditatiivista musiikkia, jonka rauhaa ei kukaan rikkonut. Olisin kuunnellut pitempäänkin.

John Storgårds. Kuva: Kaehryan Fauth Eskonen

* *

Illan teemana oli siis joutsenlaulu. Näin haluttiin kunnioittaa sekä Aulis Sallista että Arvo Pärtiä, jotka molemmat täyttävät tänä vuonna 90 vuotta. Ajan loppumiseen viitattiin myös Tšaikovskin kuudennella sinfonialla, jonka kantaesityksen jälkeen säveltäjä pian kuoli.

Sallisen viulukonsertto op. 18 on parhaassa luomisvoimassa olleen säveltäjän konsertto 1960- ja 1970-luvun vaihteesta. Riisuttu jousisoitinpainotteinen orkesteri preparoituine flyygeleineen viittaili sävellyksen syntyaikaan, mutta enemmän kuin kokeellisuus teoksessa soivat kauniit ja värikkäät käsityöläisyyden hedelmät; eivät niinkään laajat rakenteet kuin sisustusarkkitehdin pienet detaljit.

Viulisti Elina Vähälälle Aulis Sallinen on läheinen säveltäjä. Vähälä on kantaesittänyt Sallisen teoksia ja Sallinen on omistanut teoksiaan Vähälälle. Harvoin kuullussa konsertossa Elina Vähälä oli suvereenisti kotonaan. Varmuudellaan hän kutsui sinne koko orkesterin, viihtymään, rentoutumaan ja keskustelemaan.

Väliajan jälkeen kaipailin jo kapellimestaria, jollaisena olen Storgårdsin oppinut tuntemaan. Ja Tšaikovskin sinfoniassahan sitä saatiin nähdä ja kuulla. Virkamiesmäisyydestä ei jälkeäkään! John Storgårdsin kädet ja kroppa huitoivat hurjan hullun lailla: täsmällisiä tulevan näyttöjä, sävellyksen tihennyksiä, vimmaista orkesterin piiskaamista. Siitähän orkesteri innostui ja ryhtyi kaikkeen mihin Storgårds sen veti.

Jo ensimmäisessä osassa romanttiset melodianpätkät ja viipyilevät sointupurkaukset esittäytyvät sinfonian peruselementeiksi. Patarummun mielettömän pitkästä taustapäristyksestä kunnia Tiina Laukkasen rennoille käsille. Allegro con graziassa orkesteri soi venäläisen baletin siroutta. Kolmannessa osassa riuhdottiin hurjaan pasuunoiden pauhuun. Kaiken alla uskolliset jousisoittajat jaksoivat ilmentää kaikkeutta kannattelevaa voimaa.

Kolmas osa hämää. Loppuhuipennusta tehdään ja tehdään. Mutta huipulta sukelletaan vielä viimeiseen hitaaseen ja valittavaan lauluun. Teos päättyy pitkään kenraalipaussiin, kunnes yleisö räjähtää aplodeihin ja ankaran kuntorääkin läpikäynyt kapellimestari antaa ylpeydellä kiitoksen Tampere Filharmonialle.

Pjotr Tšaikovskin kuudes sinfonia kantaa lisänimeä pateettinen. Onhan se sitäkin, kun säveltäjä yrittää sijoittaa teokseen koko maailman – ja omansa.

Mielestäni Arvo Pärtin yhdeksi viimeisistä teoksista jäävä Swansong oli Tšaikovskin finaalin jälkeen liikaa. Teos on hieno, ei siinä mitään. Mutta jäähyväiset oli jo laulettu.

Marja Mustakallio

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua