Isaiah Collier. Kuva: Maarit Kytöharju
KONSERTTI | Mustan amerikkalaisen jazzin jumalat laskeutuivat sunnuntaina Pakkahuoneen saliin ja täyttivät sen pyhällä musiikilla: Isaiah Collier & The Chosen Few! Hallelujah!
41. Tampere Jazz Happening: Grio, Isaiah Collier & The Chosen Few, Hamid Drake’s Turiya: Honoring Alice Coltrane. Tampereen Tullikamarin Pakkahuone 6.11.2022.
Myöhään lauantai-iltana floridalainen trumpetisti Theo Croker bändeineen räppäsi Tullikamarin Pakkahuoneella jazzin kuolemasta. Reilut puoli vuorokautta myöhemmin samalle lauteelle kiipesi nuoren chicagolaissyntyisen saksofonistin Isaiah Collierin (s. 1998) häikäisevä kvartetti, joka teki syvällistä kunniaa mustan musiikin pitkälle historialle.
Collier soitti Crokerin (sinänsä ymmärrettävät) puheet kuvaannollisesti suohon hengästyttävän komealla ja syvällisellä musiikillaan. Penkkiin nauliutuneena voi melkein kuulla kuinka saksofonistin suuri esikuva John Coltrane sekä lukemattomat mustan amerikkalaisen jazzin suuret edelläkävijät hymisivät tyytyväisenä siellä jossain.
Collierin suhdetta lajityypin historiaan kuvastaa se, että hän nauhoitti kvartetillaan levynsä Cosmic Transitions (2021) John Coltranen syntymäpäivänä samassa Rudy Van Gelderin myyttisessä studiossa juuri samoilla analogisilla laitteilla, joilla Tranen kvartetti äänitti oman mestariteoksensa A Love Supremen eräänä päivänä joulukuussa 1964.
Collier ei suinkaan kopioi musiikillisia esikuviaan, vaan – niin kuin sunnuntain konserttikin täydesti todisti – transponoi spirituaalisen jazzinsa vielä heitäkin paljon kauemmaksi, kohti kosmosta.
Love, Peace and Take care!
Isaiah Collier. Kuva: Maarit Kytöharju
Konsertti alkoi niin kuin edellä mainittu viisiosaisen sarjan käsittävä levykin useamman minuutin meditaatiolla, jossa vuorottelevat helistimet, kellot ja tiibetiläinen äänimalja sekä lopuksi yhtyeen jäsenten hyminä, josta erottuivat esimerkiksi sanat transition ja ihan viimeiseksi kiertänyt sana black.
Rumpali James Russell Sims käynnistää hitaasti koko kvartetin, ja sitten mentiinkin rajusti häikäisevällä tempolla. Isaiah Collier aloittaa oman soittonsa sopraanosaksofonilla soittaen pitkiä, rajuja sooloja. Albumilla kaksi pitkää avausosaa ovat nimeltään Forgiveness ja Humility, ja valistuneen arvauksen mukaan yhtye, spirituaaliseen teemaan soveltuvasti nimetty The Chosen Few, taisi Simsin, basisti Jeremiah Huntin hurjalla pulssilla sekä upean pianisti Julian Davis Reidin siivittämänä rypistää juuri nämä Collierin sävellykset ja sovitukset lihaksi Pakkahuoneen henkeään pidätelleen yleisön edessä.
Musiikki jatkui katkeamatta kertaakaan, mutta Huntin pitkä yksinsoitto toimi rauhallisena ja kauniina suvantona ennen kuin tempo kiristyi uudelleen. Rajujen freeryöppyjen rinnalla musiikissa soi perinteistä, imevän pehmeääkin svengiä sekä jazzin syviä pohjavirtoja.
Isaiah Collier on viimeisen päälle hipsteri niin kuin monet bopparitkin olivat 1940- ja 1950-luvuilla; alkuvaiheessa silmillä on huimat lasit ja päässä kirkkaan punainen pipa, sormet täynnä sormuksia, kaulakoru, ranne täynnä ketjuja.
Ulkokuoren ei kannata antaa hämätä; soitto on rajua huiman pitkissä sooloissa sekä sopraanolla että tenorisaksofonilla, jonka hän vaihtaa aseekseen konsertin aikana. Yhdessä hurjassa soolossaan hän soitti molempia yhtä aikaakin. Rajut soolot muistuttavat jossain määrin mieleen alkuvuosien James Carteria – vaikka Rahsaan Roland Kirk sai hänkin oman osansa.
Ihan viimeiseksi yhtye soittaa vähän pehmeämmän kappaleen, joka osoittautuu syyskuussa kuolleen aateveljen Pharoah Sandersin kappaleeksi The Creator Has a Master Plan. Yhtyeen esittelyn jälkeen Collier kiitti yleisöä nöyrästi ja toivotti rauhaa ja rakkautta kehottaen kaikkia myös pitämään huolta itsestään.
Kunniaa Alice Coltranelle
Hamid Drake’s Turiya. Kuva: Maarit Kytöharju
Kymmenettä kertaa Tampere Jazz Happeningissä esiintynyt Hamid Draken Turiya päätti tämän vuoden Pakkahuoneen pääkonsertit. Septetin musiikkia värittivät norjalainen sämplääjä Jan Bang, vibrafonisti ja ranskalainen tanssija-lausuja Ndoho Ange perinteisempien pianon, trumpetin ja koskettimien lisäksi. Kokonaisuus teki kunniaa edesmenneelle Alice Coltranelle.
Neljän päivän aikana Tampere Jazz Happeningissä esiintyi 25 kokoonpanoa, joissa oli muusikkoja 14 eri maasta. Festivaalia kiiteltiin tutusti lämpimästä tunnelmasta sekä monipuolisesta ohjelmasta. Yksi itseltäni näkemättä ja kokematta jääneistä osioista oli Klubin lauantaiyön päättänyt ethiojazzin tähden Mulatu Astatken loppuunmyyty konsertti.
– Mulatu räjäytti pankin, kaksi tuntia silkkaa hurmosta, kehui 20 vuotta Tampere Jazz Happeningin taiteellisena johtajana työskennellyt Juhamatti Kauppinen.
– Theo Croker antoi puolestaan oivan esimerkin siitä, miltä tulevaisuuden musiikki kuulostaa. Seppo Kantosen tilausteos oli jotain ennen kuulumatonta, uutta musiikkia loistavan kokoonpanon kera. Orkesterille on jo sadellut keikkapyyntöjä, tämä ei varmaankaan jää tähän. Upea monitahoinen teoskokonaisuus.
Arto Murtovaara
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Don Huonojen mustat ja valkoiset sävelet myivät Pakkahuoneen loppuun
MUSIIKKI | Vuodet ovat kohdelleet 1990-luvun suomirockin suosituimpiin kuulunutta yhtyettä suopeasti, mutta lujemminkin ruoska olisi voinut sivaltaa.
Tampere Biennalen yltäkylläinen ohjelma tarjoili lukuisia kantaesityksiä ja nykymusiikin moniäänisyyttä
MUSIIKKI | Eetu Lehtosen kantaesityksenä kuultu Hymn sai alkusysäyksen Lehtosen lukiessa Aberfanin kylässä vuonna 1966 tapahtuneesta kaivosjätteen maanvyöryonnettomuudesta.
Virkistävä äänikävely Tammerkosken kansallismaisemassa – arviossa Tampere Biennalen Vedenhelmi
ÄÄNITAIDE | Äänitarina hyödyntää Tammerkosken kansallismaiseman miljöön eri puolet ja Tampereen Tampellan tehtaiden historiaa.
Fagotti ja alttoviulu pääosissa Tampere Filharmonian Faunien iltapäivässä
KONSERTTI | Tampere-talon sunnuntaisessa Musiikillisia muistelmia -konsertissa kuultiin Barańskia, Ahmasta, Clarkea ja Dvorákia.
