Intiimi ja herkkä Ichiko Aoba lumosi helsinkiläisyleisön – arvio Temppeliaukon kirkon konsertista

26.06.2025
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Eija Niskanen

KONSERTTI | Japanilaisen laulaja-lauluntekijän herkkä musiikki sopi hienosti Helsingin Temppeliaukion kirkkoon.

Ichiko Aoba Helsingin Temppeliaukion kirkossa 24.6.2025.

Japanilainen muusikko Ichiko Aoba konsertoi tiistaina (24.6.2025) Helsingissä, osana Euroopan- ja Pohjois-Amerikan-kiertuettaan. Konsertissa kuultiin materiaalia etenkin keväällä julkaistulta albumilta Luminescent Creatures (Hermine). Albumin on kuvailtu heijastavan äänen kautta kollektiivista yhteyttä ja sulauttavan muusikon itsensä muiden.

Albumin nimi viittaa planktoniin, joka on yksi niitä luontoelementtejä, joista Aoba on kiinnostunut. Jotenkin hänen musiikissaan tuntuu elävän koko biosfääri, minkä kautta ihminen ja kuulija sulautetaan mukaan.

Aoba on julkaissut musiikkia viitisentoista vuotta ja omien levyjen lisäksi hän on tehnyt musiikkia muutamiin japanilaisiin elokuviin.

14 ©atlas woo

Kuva: Atlas Woo

Helsingin-konsertissa musiikin, muusikon ja yleisön yhteys syntyi hienosti. Konsertti alkoi Ichiko Aoban kävellessä laulaen ja kitaraa soittaen takaa kirkon keskikäytävää pitkin yleisön eteen korokkeelle. Konsertti myös päättyi samalla tavalla: artisti käveli yleisön halki pois.

Tässä konsertissa ei tullut mieleen alkaa taputtamaan encorea, sillä koko konsertin rakenne oli selvästi suunniteltu olemaan yhtenäinen musiikillinen tila- ja aikateos ja meditatiivinen kokemus.

Aoban esiintyminen toimi minimalistisen herkkyyden kautta. Mustaan mekkoon pukeutunut Aoba istui paikallaan, vaihtaen välillä akustisesta kitarasta syntetisaattoriin, josta hän loihti musiikin lisäksi linnunlaulua muistuttavia viserryksiä. Aoban kirkas ja korkeahko mutta samalla herkkä ääni sointui hienosti hänen akustisen kitaran soittonsa kanssa ja johdatti tunnelmasta toiseen.

9 ©atlas woo

Kuva: Atlas Woo

Aoban musiikin voisi luonnehtia liikkuvan jossain herkempien popballadien ja kokeellisemman musiikin välimaastossa. Välillä kuului japanilaisen kansanmusiikin sointuja, erityisesti yhdessä kappaleessa, jossa Aoba käytti Ryukyun musiikkia eli okinawalaista perinnemusiikkia teoksen perustana.

Aoballa on loistava tapa olla venyttämättä laulujaan pidemmäksi kuin tarvitsee ja hän lopettikin usean kappaleen napakasti. Vaikka kaikkien laulujen kieli on japani, kieltä ymmärtämätönkin varmasti pääsi laulujen tunnelmaan sisään.

Puolisen tuntia esiinnyttyään Aoba kehotti yleisöä siirtymään lähemmäs ja puoli salia tulikin istumaan lattialle alttarikorokkeen eteen. Tämä ele kuvastaa hyvin Aoban tapaa luoda konsertteihinsa symbioottinen, intiimi tunnelma itsensä ja kuulijoiden välille. Tunnelmaa korosti Temppeliaukion kirkon lasikattoon ropiseva sade.

Eija Niskanen

KATSO: Ichiko Aoban kappaleen Sonar (2025) musiikkivideo.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.