Camilla George. Kuva: Maarit Kytöharju
FESTIVAALI | 42. kerran järjestetty festivaali tarjosi Tullikamarin ja Telakan pyhäinpäivän lauantai-iltana muun muassa astraalitason jazztunnelmointia ja australialaisen sukanheittokilpailun.
Tampere Jazz Happening Tullikamarilla ja Telakalla lauantaina 4.11.2023
Tampere Jazz Happening on tuonut musiikillista väriä ja valoa marraskuun syyspimeisiin aina vuodesta 1982 saakka. Pitkät perinteet näkyvät muun muassa sujuvissa ja ammattitaitoisissa järjestelyissä sekä vuodesta toiseen erinomaisesti rakennetussa ohjelmistossa. Tänäkin vuonna musiikin ystäville tarjottiin laaja kattaus laatujazzia laidasta laitaan niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.
Teemamaana oli tällä kertaa Saksa, joka näkyi muun muassa torstain maksuttomasta Spotlight-illassa Klubilla. Etenkin Dudek, Hauptmann, Goller & Berger oli loistava! Avausklubin lisäksi ehdin tänä vuonna osallistua vain lauantaiehtoon rientoihin, joista nyt käyn tarkemmin kertomaan.
* *
Kahdeksalta aloitti Pakkahuoneella australialaiskokoonpano Brekky Boy, joka tarjosi ovelan maukasta, millintarkkaa triosoitantaa. Yhtye oli nyt ensimmäistä kertaa Suomessa ja vaikutti viihtyvän erinomaisesti. Ainakaan turhasta ryppyotsaisuudesta ei yhtyettä voi syyttää. Rennon räikeästi pukeutuneet veijarit viihdyttivät soitannan ohessa itseään ja yleisöä leikkimielisellä sukanheittokilpailulla, jossa tarkoitus oli yllättää soittokaveri kesken soiton.
Parhaan täysosuman taisi nakata koskettimien ääressä hääräilevä Taylor Davis, joka hämmensi basisti Ryan Hurstin kesken herkän bassosoolon. Samaisen basistin pääsi sukkahyökkäyksellä yllättämään myös bändin rumpali Liam Hogan.
Brekky Boy. Kuva: Maarit Kytöharju
Esittelytekstistä luin, että Brekky Boy välttää kutsumasta edustamaansa musiikkia jazziksi, mutta paha sitä on mihinkään muuhunkaan kategoriaan luokitella. Laajaskaalaiseen soitantaan on louhittu vaikutteita muun muassa progemusiikin puolelta, ja sattuivatpa kaverit soittamaan sellaisenkin erikoisuuden kuin oman äkkiväärän versionsa Vanessa Carltonin vuoden 2002 hitistä A Thousand Miles, jota välispiikissä kehaistiin parhaaksi kappaleeksi päällä maan.
Brekky Boyn keikka oli musiikillisesti nautittavaa kuultavaa, joskin välillä tuntui menevän melkoisen kikkailun puolelle. Hassuihin koirahousuihin (bändi on nimetty Davisin corgi-koiran mukaan) sonnustautunut Ryan Hurst antoi bassostaan yleisölle komeita alataajuuksia ja olipa viisikielisen soittimen jokainen kieli ja koko otelaudan pituuskin tehokkaassa käytössä. Rumpali Liam Hoganin otsalla laskettelulasit toimittivat hiuspannan virkaa, ja sellainen kai olikin tarpeen, kun tiheästi omintakeisella tyylillään säksätellen Hogan ajoi keikkaa eteenpäin ja pudotteli oveluudellaan kuuntelijoita hyväntahtoisesti kyydistä. Taylor Davis käytti pianoa, syntetisaattoria ja muita vempeleitä osaavasti ja hauskuutti välispiikeillään jazzkansaa antamalla muun muassa kelpo näytteen Suomen kielen taidoistaan.
Kuten sanottua, paikoitellen oli Brekky Boyn meininki omaan korvaan ehkä vähän liian tiheää ja kikkailevaa, eikä ulkomusiikillinenkaan hassuttelukaan aivan uponnut. Kuitenkin etenkin viimeisenä kuullun Blue Cow’n lumoava äänimaisema jätti keikasta mukavan jälkimaun.
* *
Brekky Boyn jälkeen siirryin Telakalle ja hyppäsin hetkessä tunnelmasta toiseen, kun siellä täyttä päätä jo esiintyi Silva Kallionpää Quartet. Hienoa oli kuulla Kallionpään taiturimaisesti soittamaa viulua niin moniulotteisena ja täyspainoisena jazzinstrumenttina!
Silva Kallionpään kokoonpano on melko tuore, ja sen ensimmäinen Unadaptable-albumi julkaistiin puolisentoista vuotta sitten, mutta meno lavalla oli kokeneen ammattitaitoista ja bändi loihti upeita tunnelmia täpötäyden Telakan lämpimään saliin.
Silva Kallionpää. Kuva: Riikka Vaahtera
* *
Vesisateessa ja lumisohjossa vaihdoin takaisin Pakkahuoneelle, jossa varttia vaille kymmenen aloitti saksofonisti Camilla George yhtyeineen. Ohjelmisto koostui monivivahteisista aineksista, ja teemoissa näkyi yhtyeenjohtajan taustat: vuonna 1988 syntynyt lontoolaismuusikko on opiskellut yliopistossa loppututkinnon verran antiikin ja keskiajan historiaa sekä valmistunut myös musiikin maisteriksi ja päätynyt afroamerikkalaisen jazzin pariin. Viime syksynä julkaistu Ibio-Ibio-albumi sisältää muun muassa kertomuksia nigerialaisesta Ibibio-heimosta.
Musiikillisesti kokoonpanon sointi on napsinut vaikutteita muun muassa afro-beatista, funkista ja hiphopista. Useissa kappaleissa räppäsi vakuuttavasti mukana artisti Sanity. Rumpali Rod Youngsin voimallista mutta hallittua ja upeasti svengaavaa paukuttelua oli ilo seurata. Alttosaksofonia yksitoistavuotiaasta saakka soittanut Camilla George käsitteli soitintaan niin ikään ihailtavan mestarillisesti.
* *
Kylmäävä vesisade jatkui yhä, kun hakeuduin Pakkahuoneelta takaisin Telakalle. Tullinaukiolla huomasin Brekky Boyn kavereiden tarpovan kantamuksineen lumisohjossa ja väistelevän epätoivoisesti runsaslukuisia vesilammikoita. Jokunen terävä kirosanakin sieltä kuului, joten hetkeksi ajauduin tuumimaan, että noinkohan mahtoivat australialaismusikantit yhä olla iloisia Suomen-vierailustaan… Toivottavasti kuitenkin!
Telakalla pääsin seuraamaan Max Zenger Globusin keikan alusta loppuun. Se oli nautittavaa kuultavaa. Jazz Happeningissa ensi kertaa esiintyvä kvintetti soi täyteläisesti. Max Zengerin ja Kasperi Sarikosken puhallinyhteistyö toimi saumattomasti. Rumpali Anssi Tirkkonen antoi yleisön riemuksi erinomaisen rumpusoolon. Kosketinsoittaja Mikael Myrskog loihti laitteistaan hienoja planetaarisia äänimaisemia ja basisti Juuso Rinta maadoitti menoa sopivasti.
Max Zenger Globus. Kuva: Riikka Vaahtera
* *
Lauantai-illan huikea musiikkitarjonta huipentui Telakan lavalle puolenyön aikoihin alkaneeseen Jimi Tenor Bandin esitykseen. Viiden hengen kokoonpano järjesti entiseen viljamakasiiniin sellaisen tunnelman, että hymyilyn lisäksi aivan hengästytti.
Pambikalliossakin vaikuttavan Lauri Kallion kitara soi herkullisesti ja sieltä suunnalta kuultiin Jimi Tenorin mainostama eeppinen kitarasoolokin. Tosinaan Kallio paukutteli myös bassoa, vaikka useimmissa kappaleissa taisi alataajuuksia tuutata Heikki Tuhkasen tuuba tai pasuuna. Komppipuolella rumpujen ja lyömäsoittimien tonteilla vuorottelivat Eeti Nieminen ja Ekow Alabi Savage, mikä lisäsi rytmiryhmän ulottuvuuksia. Tenor itse päästeli suloisia säveliä niin saksofonista, huilusta kuin syntetisaattoristaankin, ja bändin yhteislaulu tarttui paikoin mukavasti yleisöönkin.
Ohjelmisto koostui sekä vanhasta että uudesta, ja tuoreimmat Telakan yössä kuullut palat olivat vielä kokonaan julkaisemattomia. Jossakin setin keskivaiheilla kuultu hitti Outta Space nosti tunnelman ulkoavaruuksiin ja encorena soinut Beyond The Stars värisytti suorastaan astraalitasolla.
Jimi Tenor Band. Kuva: Riikka Vaahtera
Sen verran muikea meininki oli näiden upeiden musiikkielämysten jälkeen, että pikkutunneilla kävin Klubilla vain pikaisesti vilkaisemassa Kutu-yhtyettä, joka viihdytti hyväntuulista tanssiyleisöä. Hienolta näytti meininki niin lavalla kuin tanssilattiallakin, ja tiesin toki, että jazzjuhlat jatkuisivat täysipainoisina vielä sunnuntainakin. Olin kuitenkin onnellinen, että pääsin nauttimaan musiikin juhlasta tämänkin verran, minkä edellä tulin kuvanneeksi. Pyhäinpäivän illan jazztarjonta osoittautui varsin voimaannuttavaksi kokemukseksi.
Juho Hakkarainen
* *
Kulttuurigaala lähestyy!
Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!
#kulttuurigaala #kulttuuri
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Elgar, Stravinsky, Gerhardt ja Halls täyttivät Tampere-talon 1910-luvun musiikilla
KONSERTTI | Tampere Filharmonian perjantaisen konsertin magneettina toimi ennen kaikkea Stravinskyn balettimusiikki Kevätuhri.
DJ Kridlokk juhlisti Musiikkitalolla tyylillisesti eheintä ja rohkeinta levyään
KONSERTTI | Musiikkitalossa ei ole varmaan koskaan nähty yhtä montaa räppilätsää ja -pipoa nyökyttelemässä gangsteri- ja lähiölarpin tahtiin.
Don Huonojen mustat ja valkoiset sävelet myivät Pakkahuoneen loppuun
MUSIIKKI | Vuodet ovat kohdelleet 1990-luvun suomirockin suosituimpiin kuulunutta yhtyettä suopeasti, mutta lujemminkin ruoska olisi voinut sivaltaa.
Tampere Biennalen yltäkylläinen ohjelma tarjoili lukuisia kantaesityksiä ja nykymusiikin moniäänisyyttä
MUSIIKKI | Eetu Lehtosen kantaesityksenä kuultu Hymn sai alkusysäyksen Lehtosen lukiessa Aberfanin kylässä vuonna 1966 tapahtuneesta kaivosjätteen maanvyöryonnettomuudesta.
