Kuvat: Stella Harasek / WSOY
KIRJAT | Kaija Rantakarin neljäs teos Kertosäe piirtää tarkoin vedoin kuvan yhdestä yöstä. Teos on minimalismissaan pientä liikettä, jossa merkitykset kasvavat yksityiskohdista.
”Rantakari ripottelee mukaan teräviä huomioita, jotka saavat hymyilemään romanssikonventioille.”
ARVOSTELU
Kaija Rantakari: Kertosäe
- WSOY, 2023.
- 54 sivua.
Kaksi ihmistä kohtaa ja viettää yön yhdessä – mitä siitä enää sanomaan? Kaija Rantakarin neljäs teos Kertosäe (WSOY, 2023) piirtää kuitenkin tarkoin vedoin kaikkea muuta kuin kyllästyttävän kuvan yhdestä yöstä.
Rantakari palaa toisen teoksensa, Toisinkoisen ja Kalevi Jäntin palkinnon voittaneen Koko meren laajuuden (2018) kohtaamisen ja tuntemisen teemoihin. Vesa Rantama kirjoitti tuolloin Helsingin Sanomien arvostelussaan paradoksista, kuinka Rantakarin runous ”on melkein kiusallisen intiimiä, vaikka se ei tee elettäkään ollakseen rajua tai paljastavaa”.
Niin on nytkin: puhuja lähtee iltaan ”iho ihon päällä” ja lopulta ollaan tilanteessa, jossa ”hengityksen tumma hevonen/, pidätän sitä reidet väristen/ sinäsinä siinäsiinä// tulet kun pyydän”.
* *
Teos on minimalismissaan pientä liikettä, jossa merkitykset kasvavat yksityiskohdista. Säkeet ovat välähdyksiä illan ja yön etenemisestä, jossa moneen suuntaan avautuvien kuvien kohdalle haluaa jäädä kuuntelemaan ja katselemaan näkyjä kuten ”avattujen pullojen perintönä/ ilon rautalankamuodostelmat”.
Kieli kasvattaa myös eroottista kaarta, jossa kuvat kiihtyvät kohti mystisesti sävyttynyttä maailmaa yön huipulla. Se ei kuitenkaan jää leijumaan paratiisieetteriin, sillä samalla läsnä on myös hyvin realistinen fyysinen taso, jossa on ”taipeiden suolaiset lähteet, liukkaat”. Mukana on niin ikään myös rosoa, kun yö taittuu aamuksi ja sen yli: ”huulesi painuvat silmäkulmaani/ eilisen musta leviää ohimolle”. Teoksen yöstä tulee kertosäe, yksi monista eikä vuosituhannen rakkaustarina.
Rantakari ripottelee mukaan teräviä huomioita, jotka saavat hymyilemään romanssikonventioille. Yksi kohokohdista on alkuillan ”pöydälle unohtunut kätesi,/ tarjottu, lähes ojennettu// tahallinen asetelma”.
* *
Jossain vaiheessa yön kliimaksissa olisi kuitenkin kaivannut enemmän tällaista vaihtelua. Hekumassa viipyminen on toki tarkoituskin, sillä kuten teoksessa ilmoitetaan, ”Orionin vyö kiristää yön tiimalasin hitaammaksi”, mutta erilainen purupinta (enkä tarkoita tätä nyt sadomasokistisesti) ennen aamua olisi voinut vielä lisätä syvyyttä.
Mutta tämä on lisäannoksen toivomista, kun on jo saanut loistavan kattauksen. Kertosäkeessä kynä on teroitettu oikein teräväksi, ja ihmiskohtaaminen asettuu oivaltaviin muotoihin kellosepän tarkkuudella.
Anna Hollingsworth
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Patsaat puhuvat muinaisia kieliä – arviossa Emi Yagin Venus ja minä
KIRJAT | Emi Yagi kirjoittaa maagista realismia japanilaiseen tapaan. Suomi on mainittu, ja on lähetetty piiloterveiset Ylelle. Olisiko latinankieliset uutiset kannattanut säästää?
Elli Tompuri eli elämää ja teki teatteria intohimolla – arviossa Raija-Sinikka Rantalan kirjoittama elämäkerta
KIRJAT | Raija-Sinikka Rantalan kirjoittama elämäkerta näyttelijä Elli Tompurista on ansiokas, suorastaan täydellinen elämäkerta.
Täydellinen suomennos aistikkaasta renessanssiklassikosta ilmestyy jälleen – arviossa Giovanni Boccaccion Decamerone
KIRJAT | Suuri novellitaiteen luoja Giovanni Boccaccio kirjoitti Decameronen jo verrattain kypsällä iällä, jolloin hänen näkemyksensä rakkaudesta oli kiteytynyt.
Harry Salmenniemen Valohammas kertoo kiireettömästi arjesta, jonka tuoksut ja äänet pystyy aistimaan
KIRJAT | Harry Salmenniemi käyttää suomen kieltä omalaatuisella ja monipuolisella tavalla. Miksei kukaan ole koskaan aiemmin kirjoittanut näitä lauseita näillä sanoilla?
