Kuvat: Aviador
KIRJAT | 1960-luvun loppu ja seuraavat vuodet hulmahtavat ja tuoksuvat Arto Virtasen romaanin sivuilla. On virkistävää lukea vaihteeksi eteenpäin liikkuvaa proosakerrontaa, tapahtumiin nojaavaa autobiograafista narratiivia.
”Kirja on letkeä ja humoristinen muistelusta kehitelty juoniromaani, sopiva sekoitus kevyttä ja painavaa.”
ARVOSTELU
Arto Virtanen: Kubismin hautajaiset
- Aviador, 2021.
- 240 sivua.
1960-luvun loppu ja seuraavat vuodet hulmahtavat ja tuoksuvat Arto Virtasen Kubismin hautajaiset -romaanin (Aviador, 2021) sivuilla, ainakin silloin jo eläneelle. Virkistävää on lukea vaihteeksi eteenpäin liikkuvaa proosakerrontaa, tapahtumiin nojaavaa autobiograafista narratiivia.
Kirjallisuuden konkari kertoo selvästi omaan elämäänsä liittyvää tarinaa, siihen perustuvaa.
Virtanen on tunnettu railakkaana kirjoittajana muun muassa Parnasson sivuilta. Nyt hänen pitkä kokemuksensa virittäytyy rytmikkääksi kerronnaksi: ilmiselvä flowteos.
Kirjailijan alter ego Markku Vuorinen on taideopiskelija, joka hakee elämän virrasta otetta ihmissuhteiden ja taiteen maailmoissa. Vaikka Helsingin tuttuja paikkoja vilisee tekstissä, on romaani voittopuolisesti psykologinen kehitystarina. Taidekiinnostukset ja naismieltymykset muovautuvat kerronnassa hivenen koomillisiksi. Päähenkilö on jatkuvasti hieman alakynnessä, sekä taiteen että naisten parissa. Tragikoomisimmillaan ollaan kahden uroskosijan itkukilpailussa yhteisen morsiamen uhatessa antaa molemmille pakit.
Parhaiten kirjoitettu henkilö on Itta, Markku Vuorisen lopulta vakavin naissuhde. Hänessä on arvaamattomuutta ja elävää paradoksaalisuutta.
Taidetta on kuvattu runsain mitoin, nimettyjä töitä pikaluonnehdinnoin. Poikkeuksen tekee kuvaus ja analyysi Pierre Bonnardin miestä ja naista esittävästä maalauksesta. Se vertautuu Vuorisen psyyken kuvaan ja yleiseen maskuliini-feminiini-motiiviin, joka kirjassa avautuu.
Muutoin romaanissa on melkoisesti puhetta kirjojen lukemisesta, ja päähenkilö aloittelee jo kriitikon uraa. Kirjallisuus odottaa ikään kuin kulman takana: siitä tulisi lopulta päätehtävä elämässä. Elokuvissakin käydään tiuhaan ja rock-pop-jazzmusiikki kaikaa.
Kokonaisuudessa kirja on letkeä ja humoristinen muistelusta kehitelty juoniromaani, sopiva sekoitus kevyttä ja painavaa, niin kuin elämän aallot yleensä heijaavat ihmisiä.
Loppupuolen eräässä kappaleessa kolmas persoona vaihtuu yllättäen ensimmäiseksi. Sitä luulee ensin mokaksi: mitä, onko koko kirja alun perin kirjoitettu minä-muotoon? Mutta viimeisen kappaleen toistettua saman tempun tajuaa ratkaisun tahallisuuden: Markku Vuorinen katoaa kulman taakse ja muuttuu kääntyessään jo Arto Virtaseksi.
Erkki Kiviniemi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Nautinnollinen runsaudensarvi – arviossa Kevin Chenin Aavekaupunki
KIRJAT | Aavekaupunki on Helsinki Lit -tapahtumaan saapuvan taiwanilaiskirjailijan läpimurtoteos ja se on löyhästi omaelämäkerrallinen.
Miksi ei on tärkeämpi sana kuin kyllä? Arviossa tietokirja Kuka kasvattaisi lapsesi
KIRJAT | Keijo Tahkokallio ja lahtelainen erityisopettaja Aulikki Uski käyvät kahdeksan kirjeen keskustelun, jota suosittelen vaatimattomasti jokaikisen luettavaksi.
Sankaritarina vie kotimaisen elokuvan naistekijät voittoon vaikeuksien kautta – arviossa Neitoperhot ja pahanhautojat
KIRJAT | Jaana Semeri ja Leena Virtanen muistuttavat asiallisessa tietokirjassaan, että naiset eivät suinkaan ole olleet historiallisesti kummajaisia elokuvantekijöinä.
Novellikokoelmassa menneisyys palaa takaisin aaveiden muodossa – arviossa Mariana Enríquezin Sängyssä tupakoimisen vaarat
KIRJAT | Kolmas Mariana Enríquezilta suomennettu teos käsittelee niin nuorten naisten ahdistusta kuin yhteiskunnan haluttomuutta käsitellä menneisyyttään.
