Kuvat: Aviador
KIRJAT | 1960-luvun loppu ja seuraavat vuodet hulmahtavat ja tuoksuvat Arto Virtasen romaanin sivuilla. On virkistävää lukea vaihteeksi eteenpäin liikkuvaa proosakerrontaa, tapahtumiin nojaavaa autobiograafista narratiivia.
”Kirja on letkeä ja humoristinen muistelusta kehitelty juoniromaani, sopiva sekoitus kevyttä ja painavaa.”
ARVOSTELU
Arto Virtanen: Kubismin hautajaiset
- Aviador, 2021.
- 240 sivua.
1960-luvun loppu ja seuraavat vuodet hulmahtavat ja tuoksuvat Arto Virtasen Kubismin hautajaiset -romaanin (Aviador, 2021) sivuilla, ainakin silloin jo eläneelle. Virkistävää on lukea vaihteeksi eteenpäin liikkuvaa proosakerrontaa, tapahtumiin nojaavaa autobiograafista narratiivia.
Kirjallisuuden konkari kertoo selvästi omaan elämäänsä liittyvää tarinaa, siihen perustuvaa.
Virtanen on tunnettu railakkaana kirjoittajana muun muassa Parnasson sivuilta. Nyt hänen pitkä kokemuksensa virittäytyy rytmikkääksi kerronnaksi: ilmiselvä flowteos.
Kirjailijan alter ego Markku Vuorinen on taideopiskelija, joka hakee elämän virrasta otetta ihmissuhteiden ja taiteen maailmoissa. Vaikka Helsingin tuttuja paikkoja vilisee tekstissä, on romaani voittopuolisesti psykologinen kehitystarina. Taidekiinnostukset ja naismieltymykset muovautuvat kerronnassa hivenen koomillisiksi. Päähenkilö on jatkuvasti hieman alakynnessä, sekä taiteen että naisten parissa. Tragikoomisimmillaan ollaan kahden uroskosijan itkukilpailussa yhteisen morsiamen uhatessa antaa molemmille pakit.
Parhaiten kirjoitettu henkilö on Itta, Markku Vuorisen lopulta vakavin naissuhde. Hänessä on arvaamattomuutta ja elävää paradoksaalisuutta.
Taidetta on kuvattu runsain mitoin, nimettyjä töitä pikaluonnehdinnoin. Poikkeuksen tekee kuvaus ja analyysi Pierre Bonnardin miestä ja naista esittävästä maalauksesta. Se vertautuu Vuorisen psyyken kuvaan ja yleiseen maskuliini-feminiini-motiiviin, joka kirjassa avautuu.
Muutoin romaanissa on melkoisesti puhetta kirjojen lukemisesta, ja päähenkilö aloittelee jo kriitikon uraa. Kirjallisuus odottaa ikään kuin kulman takana: siitä tulisi lopulta päätehtävä elämässä. Elokuvissakin käydään tiuhaan ja rock-pop-jazzmusiikki kaikaa.
Kokonaisuudessa kirja on letkeä ja humoristinen muistelusta kehitelty juoniromaani, sopiva sekoitus kevyttä ja painavaa, niin kuin elämän aallot yleensä heijaavat ihmisiä.
Loppupuolen eräässä kappaleessa kolmas persoona vaihtuu yllättäen ensimmäiseksi. Sitä luulee ensin mokaksi: mitä, onko koko kirja alun perin kirjoitettu minä-muotoon? Mutta viimeisen kappaleen toistettua saman tempun tajuaa ratkaisun tahallisuuden: Markku Vuorinen katoaa kulman taakse ja muuttuu kääntyessään jo Arto Virtaseksi.
Erkki Kiviniemi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Nenosen runokokoelma ei saa tähtiä vaan pääskysen, voikukan, sammakon, västäräkin ja lapsen hymyn – arviossa Hengittävä eläin
LEVYT | Tamperelaisen Mikko Nenosen toinen runokokoelma Hengittävä eläin saa lukijan ymmälleen, hämilleen – mitä ihmettä tästä sanoisi ja kirjoittaisi?
Hirviömaailmassa Aapo voittaa pelkonsa ja löytää itsestään ihmeellisen kyvyn – arviossa J. S. Meresmaan Varjokahle
KIRJAT | Lumola-sarja on lempeää kauhufantasiaa, jonka parissa viihtyy aikuinenkin tarinoiden ystävä. Varjokahle päättää trilogian.
Koulu pelastaa nälkäkuolemalta ja antaa lukemisen lahjan – arviossa Helvi Hämäläisen elämäkerta Kauneudenrakastaja
KIRJAT | Helvi Hämäläinen oli 1900-luvun suomalaisista naiskirjailijoista se, joka tiesi mitä halusi, aina saamatta sitä. Minna Maijalan elämäkerrassa jokaisella sanalla on merkityksensä.
Osamu Dazain Narrin kukkia on lyhytromaani, joka ei luota tarpeeksi omiin vahvuuksiinsa
KIRJAT | Dazai yrittää tuoda esiin jotain uutta ja erilaista, mutta keino on niin kuin useimmat neljännen seinän rikkomiset, eli se on vanhentunut alta aikayksikön.