Kuvat: Aviador
KIRJAT | 1960-luvun loppu ja seuraavat vuodet hulmahtavat ja tuoksuvat Arto Virtasen romaanin sivuilla. On virkistävää lukea vaihteeksi eteenpäin liikkuvaa proosakerrontaa, tapahtumiin nojaavaa autobiograafista narratiivia.
”Kirja on letkeä ja humoristinen muistelusta kehitelty juoniromaani, sopiva sekoitus kevyttä ja painavaa.”
ARVOSTELU
Arto Virtanen: Kubismin hautajaiset
- Aviador, 2021.
- 240 sivua.
1960-luvun loppu ja seuraavat vuodet hulmahtavat ja tuoksuvat Arto Virtasen Kubismin hautajaiset -romaanin (Aviador, 2021) sivuilla, ainakin silloin jo eläneelle. Virkistävää on lukea vaihteeksi eteenpäin liikkuvaa proosakerrontaa, tapahtumiin nojaavaa autobiograafista narratiivia.
Kirjallisuuden konkari kertoo selvästi omaan elämäänsä liittyvää tarinaa, siihen perustuvaa.
Virtanen on tunnettu railakkaana kirjoittajana muun muassa Parnasson sivuilta. Nyt hänen pitkä kokemuksensa virittäytyy rytmikkääksi kerronnaksi: ilmiselvä flowteos.
Kirjailijan alter ego Markku Vuorinen on taideopiskelija, joka hakee elämän virrasta otetta ihmissuhteiden ja taiteen maailmoissa. Vaikka Helsingin tuttuja paikkoja vilisee tekstissä, on romaani voittopuolisesti psykologinen kehitystarina. Taidekiinnostukset ja naismieltymykset muovautuvat kerronnassa hivenen koomillisiksi. Päähenkilö on jatkuvasti hieman alakynnessä, sekä taiteen että naisten parissa. Tragikoomisimmillaan ollaan kahden uroskosijan itkukilpailussa yhteisen morsiamen uhatessa antaa molemmille pakit.
Parhaiten kirjoitettu henkilö on Itta, Markku Vuorisen lopulta vakavin naissuhde. Hänessä on arvaamattomuutta ja elävää paradoksaalisuutta.
Taidetta on kuvattu runsain mitoin, nimettyjä töitä pikaluonnehdinnoin. Poikkeuksen tekee kuvaus ja analyysi Pierre Bonnardin miestä ja naista esittävästä maalauksesta. Se vertautuu Vuorisen psyyken kuvaan ja yleiseen maskuliini-feminiini-motiiviin, joka kirjassa avautuu.
Muutoin romaanissa on melkoisesti puhetta kirjojen lukemisesta, ja päähenkilö aloittelee jo kriitikon uraa. Kirjallisuus odottaa ikään kuin kulman takana: siitä tulisi lopulta päätehtävä elämässä. Elokuvissakin käydään tiuhaan ja rock-pop-jazzmusiikki kaikaa.
Kokonaisuudessa kirja on letkeä ja humoristinen muistelusta kehitelty juoniromaani, sopiva sekoitus kevyttä ja painavaa, niin kuin elämän aallot yleensä heijaavat ihmisiä.
Loppupuolen eräässä kappaleessa kolmas persoona vaihtuu yllättäen ensimmäiseksi. Sitä luulee ensin mokaksi: mitä, onko koko kirja alun perin kirjoitettu minä-muotoon? Mutta viimeisen kappaleen toistettua saman tempun tajuaa ratkaisun tahallisuuden: Markku Vuorinen katoaa kulman taakse ja muuttuu kääntyessään jo Arto Virtaseksi.
Erkki Kiviniemi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tatu Vaaskivi leimusi kuin tähdenlento – Miika Siironen kirjoittaa säkenöivästä kriitikko-kirjailijasta, jonka jälkimaailma unohti
KIRJAT | Nero ja Narkissos -elämäkerta avautuu mahtavaksi ikkunaksi 1930-luvun suomalaiseen kulttuurielämään, Tulenkantajien sukupolveen ja sen kuuluisiin edustajiin.
Kuolemaa, elokuvia, runoilijoita – arviossa Niilo Rantalan esseekokoelma Kunnia niille, jotka polttavat itsensä
KIRJAT | Tamperelaisen monipuolisuusmiehen esseissä yhdistyy luontevasti kulttuurin asiantuntijuus, kristillisyys ja kirjoittajan taidot.
Poliisi tutkii tatuointeja ja taruolentoja – arviossa Guillaume Musson Seinen tuntematon
KIRJAT | Ranskalaisdekkarissa riittää tapahtumia riittää ja niiden selvittäminen vie aikaa ja kysyy niin älyä kuin yleissivistystäkin.
Huminaa, lorinaa ja kahakoita – arvosteltavana Jeongdo Kimin Äänestä sana, sanasta merkitys
KIRJAT | Ensimmäinen yleistajuinen tietokirja suomen kielen onomatopoeettisesta eli ympäristön ääniä jäljittelevästä sanastosta esittelee kielen rikkautta ja ilmaisuvoimaa.