Kuvat: Aviador
KIRJAT | 1960-luvun loppu ja seuraavat vuodet hulmahtavat ja tuoksuvat Arto Virtasen romaanin sivuilla. On virkistävää lukea vaihteeksi eteenpäin liikkuvaa proosakerrontaa, tapahtumiin nojaavaa autobiograafista narratiivia.
”Kirja on letkeä ja humoristinen muistelusta kehitelty juoniromaani, sopiva sekoitus kevyttä ja painavaa.”
ARVOSTELU
Arto Virtanen: Kubismin hautajaiset
- Aviador, 2021.
- 240 sivua.
1960-luvun loppu ja seuraavat vuodet hulmahtavat ja tuoksuvat Arto Virtasen Kubismin hautajaiset -romaanin (Aviador, 2021) sivuilla, ainakin silloin jo eläneelle. Virkistävää on lukea vaihteeksi eteenpäin liikkuvaa proosakerrontaa, tapahtumiin nojaavaa autobiograafista narratiivia.
Kirjallisuuden konkari kertoo selvästi omaan elämäänsä liittyvää tarinaa, siihen perustuvaa.
Virtanen on tunnettu railakkaana kirjoittajana muun muassa Parnasson sivuilta. Nyt hänen pitkä kokemuksensa virittäytyy rytmikkääksi kerronnaksi: ilmiselvä flowteos.
Kirjailijan alter ego Markku Vuorinen on taideopiskelija, joka hakee elämän virrasta otetta ihmissuhteiden ja taiteen maailmoissa. Vaikka Helsingin tuttuja paikkoja vilisee tekstissä, on romaani voittopuolisesti psykologinen kehitystarina. Taidekiinnostukset ja naismieltymykset muovautuvat kerronnassa hivenen koomillisiksi. Päähenkilö on jatkuvasti hieman alakynnessä, sekä taiteen että naisten parissa. Tragikoomisimmillaan ollaan kahden uroskosijan itkukilpailussa yhteisen morsiamen uhatessa antaa molemmille pakit.
Parhaiten kirjoitettu henkilö on Itta, Markku Vuorisen lopulta vakavin naissuhde. Hänessä on arvaamattomuutta ja elävää paradoksaalisuutta.
Taidetta on kuvattu runsain mitoin, nimettyjä töitä pikaluonnehdinnoin. Poikkeuksen tekee kuvaus ja analyysi Pierre Bonnardin miestä ja naista esittävästä maalauksesta. Se vertautuu Vuorisen psyyken kuvaan ja yleiseen maskuliini-feminiini-motiiviin, joka kirjassa avautuu.
Muutoin romaanissa on melkoisesti puhetta kirjojen lukemisesta, ja päähenkilö aloittelee jo kriitikon uraa. Kirjallisuus odottaa ikään kuin kulman takana: siitä tulisi lopulta päätehtävä elämässä. Elokuvissakin käydään tiuhaan ja rock-pop-jazzmusiikki kaikaa.
Kokonaisuudessa kirja on letkeä ja humoristinen muistelusta kehitelty juoniromaani, sopiva sekoitus kevyttä ja painavaa, niin kuin elämän aallot yleensä heijaavat ihmisiä.
Loppupuolen eräässä kappaleessa kolmas persoona vaihtuu yllättäen ensimmäiseksi. Sitä luulee ensin mokaksi: mitä, onko koko kirja alun perin kirjoitettu minä-muotoon? Mutta viimeisen kappaleen toistettua saman tempun tajuaa ratkaisun tahallisuuden: Markku Vuorinen katoaa kulman taakse ja muuttuu kääntyessään jo Arto Virtaseksi.
Erkki Kiviniemi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.