Veli-Pekka Lehtola rajaa kaupunkisaamelaisuuden pois historiakoosteestaan – arviossa Entiset elävät meissä

Kuvat: Tapio Nykänen / Gaudeamus

Saamelaisten menneisyys on aina ajankohtainen. Näin aloittaa Entiset elävät meissä – Saamelaisten historiat ja Suomi -teoksensa (Gaudeamus, 2022) johdannon Veli-Pekka Lehtola, joka on filosofian tohtori ja saamelaisen kulttuurin professori Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa.

Lehtola on kirjoittanut viime vuosikymmenten aikana kunnioitettavan määrän artikkeleita ja kirjoja saamelaisuudesta. Hän kertoo kaiken aiemman olleen nyt julkaistun historiateoksen esityötä, ”harjoittelua”. Aiemmissa teoksissa onkin osittain aivan samaa sisältöä.

Uransa myötä Lehtola on päässyt pureutumaan syvälle saamelaisuuteen. Kansanosan historiaa tarkastellaan suomalaisuuden ja etenkin Suomen valtion ja muun muassa kirkon toiminnan kautta. Kaikilla Lehtolan teoksilla on todennäköisesti tuntuva saamelaisten identiteettiä vahvistava vaikutus.

Entiset elävät meissä -teos toimii hyvänä oppikirjana siellä, missä on tarpeen opiskella saamelaisten vaiheita. Lisäksi sisältöön kannattaa ehkä tutustua kaikkien, jotka lomailevat pohjoisimman Lapin hangilla tai tarpovat ruskakauden vaellusreiteillä. Jokaisen olisi hyvä tietää edes hitunen saamelaisista.

Saamelaisten asia ei ole ajankohtainen ainoastaan 6. helmikuuta, jolloin Suomessa liputetaan heidän kansallispäiväänsä. Saamelaiset ovat Suomen kansalaisia, mutta eivät suinkaan mikään yksi ja yhtenäinen joukko vaan monta erilaista ryhmää.

Saamelaisten kielet, kulttuuri ja elintavat tunnetaan huonosti valtaväestön keskuudessa. Suomen valtio on ollut nihkeä tunnustamaan saamelaisten erityislaatua, vaikka kansanosalla on alkuperäisväestön asema ja merkittävää itsehallintoakin.

* *

Pakkosuomalaistaminen on Suomen pimeää historiaa, mutta ei kuitenkaan suomalaisten päättäjien omaa keksintöä. Samanlaista sortoa on surutta toteutettu Norjassa ja Ruotsissa, Venäjästä puhumattakaan.

Saamelaisväestö on haluttu tuhota sulauttamalla pois tietyt alkukantaisuuden ja häpeällisyyden leimat. Suomessa kaiken kansan piti menneen ajan politiikan mukaisesti tulla samanarvoiseksi ja yhtenäiseksi osaksi valtiota. Samanarvoisuus ei sallinut erityisoikeuksia, ja niinpä lapsetkin jätettiin vaille oman kielen opetusta.

Yksi synkimpiä vaiheita elettiin vuosina 1924–1934, jolloin älyttömän rotuopin nimissä mitattiin useamman kuin joka kolmannen Suomen saamelaisen pääkallo. Siihen aikaan etsittiin todisteita, kuinka mongoleja suomalaiset ovat.

Kalloja vietiin erilaisiin tutkimuslaitoksiin, joiden varastoja ne ovat koristaneet näihin päiviin asti. Osa on vihdoin päässyt viimeiseen lepoon. Ensi kesänä on luvassa luuaineistojen loppuosan hautaaminen.

Lehtola käy perusteellisesti lävitse myös anteeksipyyntöjen historiaa. Valtio ei ole sellaiseen ryhtynyt. Presidenttiä ja ministereitä myöten on todettu, että ei ole mitään sellaisia seikkoja, joiden vuoksi anteeksipyyntö olisi tarpeellinen. Suomalaista kolonialismia ei haluta virallisella taholla nähdä eikä tunnustaa.

Suomi kokee edelleen alkuperäiskansojen oikeuksia määrittelevän ILO 169 -sopimuksen ratifioinnin mahdottomaksi. Norjassa tuo ILO-sopimus hyväksyttiin heti vuonna 1990.

Ollaanko kuitenkin etenemässä parempaan suuntaan, kun valtioneuvosto asetti Saamelaisten totuus- ja sovintokomission 28. lokakuuta 2021? Sen tehtävä on pohtia saamelaisten ja valtion suhteiden kipukohtia, mutta myös sitä, miten saamelaisväestön nykypäivää voitaisiin parantaa.

* *

Saamelaisväestöön liittyen on tehty varsin paljon tutkimustyötä. Veli-Pekka Lehtola on tutustunut siihen erittäin laajasti vanhimmista kirkonmiesten, folkloristien, antropologien ja muiden haastatteluista ja selvityksistä alkaen nykypäivän väitöskirjatutkimuksiin asti.

Lehtola on ollut aktiivisesti mukana erilaisissa seminaareissa, tapaamisissa, juhlissa ja muissa toimissa, joissa hän on päässyt todella lähelle viime vuosikymmeninä tapahtunutta muutosta. Alueen laaja hallinta näkyy sisällössä hienosti.

Lehtola on sisällä saamelaiskulttuurissa, mutta onneksi tässä teoksessa riittävän ulkopuolinen tarkastelija, joka arvioi asioita vailla pahinta tunnekuohua tai kiihkoa. Hän puntaroi saamelaisuuden kirjon monitahoisuutta ristiriitoineen.

Kirjoittaja on ottanut aineistokseen myös kaunokirjallisia teoksia ja perustelee sen asiallisesti.

Runsaat kuvaliitteet, kirjoittajan omakohtaisuuden reilu avaaminen sekä monipuolinen aihepiirien käsittely antavat lukijalle erinomaisen käsityksen saamelaisuuden historian ja nykypäivänkin kokonaisuudesta.

Valitettavasti kaupunkisaamelaisuus on rajattu pois. On kiistämätön fakta, että yli puolet Suomen saamelaisista asuu varsinaisen saamelaisalueen ulkopuolella ja alle 10-vuotiaista lapsista jopa kolme neljästä.

Muutto pois tunturialueilta alkoi jo monia vuosikymmeniä sitten. Sulautuminen normiväestöön on pitkällä, ja sitä on yksittäisen perheen varmasti vaikea vastustaa. Saamelaisten asia on laajempi kuin jokin maantieteellinen alue. Siitä huolimatta: Máttut ellet mis – entiset elävät meissä!

”Meijän historiat” ei ole vain heidän historiaansa, vaan koskee meitä kaikkia, jotka asumme tässä maassa. Nykypäivän enemmistöt alkavat toivottavasti vähitellen tajuta, että ihmiskunnan suurimpiin rikkauksiin kuuluvat erilaiset kansanryhmät, kielet, kulttuurit ja elämäntavat.

Kaikilla on oikeus olla olemassa ilman syrjintää tai sortoa, vaikka julmia sotiakin vielä käydään.

Aila-Liisa Laurila

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua