Kirja-arvostelu: Baruch Spinozan filosofia oli yli sata vuotta unohtuneena, koska se julistettiin kerettiläiseksi. Saksalaiset romantikot löysivät pääteos Etiikan uudestaan ja sen on saanut kasvavasti huomiota tähän päivään saakka. Spinozan opit ovat yhä hämmentäviä ja matemaattisen esitystavan takia vaikeaselkoisia. Pääväittämiä on kuitenkin erittäin vaikea todistaa vääriksi.
Juhani Pietarinen: Opas Spinozan Etiikkaan (Gaudeamus, 2019). 342 sivua.
Historiallinen henkilö
Baruch Spinoza syntyi vuonna 1632 ja eli vain 44-vuotiaaksi. Luonnontieteellinen vallankumous oli jo pitkällä ja uskonnon asemaa tiedon ylimpänä auktoriteettina vakavasti horjutettu. Katolisen kirkon opit oli sovitettu aristotelilaiseen käsitykseen pysyvyyden ensisijaisuudesta, mutta Galileo Galilei osoittikin maailmassa kaiken olevan liikkeessä.
Luonnontieteellinen maailmankuva ei murtautunut tieteen etulinjaan uhreitta. Vielä vuonna 1600 poltettiin filosofi Giordano Bruno roviolla Rooman keskustassa.
Nuori Spinoza innostui Hobbesin utilitarismista (materialistisesta hyötyopista, joka voisi innostaa hyvinkin tämän ajan liikemiehiä), mutta vielä syvemmin hän kiintyi René Descartesin filosofiaan, jossa oli matemaattinen esitystapa. Ratkaiseva pesäero Descartesiin syntyi, kun Spinoza ei voinut sulattaa dualismia, jonka mukaan henki ja aine olivat erillisiä olomuotoja. Spinoza näki kaiken olevaisen ykseytenä ja rakensi ajattelunsa ja todistelunsa sille pohjalle.
Nuoresta filosofista tuli vainottu nopeasti. 24-vuotiaana hänet erotettiin juutalaisesta seurakunnasta. Asia ilmaistiin tuolloin näin: ”Kukaan ei saa keskustella hänen kanssaan suullisesti tai kirjeitse, tai osoittaa hänelle mitään suosiota, tai olla hänen kanssaan saman katon alla, tai mennä neljää kyynärää lähemmäs häntä, tai lukea mitään hänen sepittämäänsä tai kirjoittamaansa.”
Spinoza vetäytyi maaseudulle ja sai valmiiksi 34-vuotiaana teoksen Ethica ordine geometrico demostrata (Etiikka geometrisessa järjestyksessä todistettuna). Sitä ei saatu julkaistua kuin vasta postuumina. Kirkon piirissä levitettiin tietoa ”kauheista harhaopeista, joita Spinoza harjoitti ja opetti”.
Elinaikanaan filosofi sai julkaistua yhden ohuehkon teoksen Tractus Theologico-Politicus (Teologis-poliittinen tutkielma), jossa hän puolustaa suvaitsevaisuutta, ilmoittaa suorasukaisesti, ettei totuuden lähde ole jumalan ilmoitus ja että poliittinen valta ei ole jumalan asettama vaan ihmisten sovittavissa.
Kesti kauan ennen kuin Spinoza kaivettiin uudelleen esille huonomaineisen ateistin mainevitriinistä. Saksalaiset romantikot, etenkin Heinrich Heine, Johann W. Goethe ja Georg W.F. Hegel pitivät Etiikkaa erinomaisen merkittävänä. Yleinen kiinnostus virisi ja kantoi 1900-luvulle, jolloin erityisesti huomattiin Albert Einsteinin mielipide Spinozasta ”kaikkien aikojen totuudenmukaisimman maailmankuvan filosofina”. Kiinnostus on jatkunut ja Etiikan perusnäkemyksiä on pyritty sovittamaan ja vertaamaan muun muassa Kantin, Nietschen ja kvanttifysiikan teorioihin.
On myös huomautettu Descartesin filosofiaan kohdistuvan kritiikin yhteydessä Spinozan kääntäneen edeltäjänsä dualismin nurin ja välttäneen kaiken sen virheellisyyden, mitä Descartesin oppien kaksijakoisuuden hyväksymisestä on seurannut.
Suomeksi Etiikan käänsi 1994 Vesa Oittinen. Vuotta aiemmin oli ilmestynyt Juhani Pietarisen Ilon filosofia – Spinozan käsitys aktiivisesta ihmisestä.
Nyt ilmestynyt Opas Spinozan Etiikkaan noudattaa alkuperäisteoksen käsittelyjärjestystä. Esittelen seuraavassa sitä pyrkien selventämään pääasioita ja joissain kohdin tekemään kriittisiä huomioita.
Substanssi
Spinoza käsittää olemassaolon yhdeksi substanssiksi, joka on absoluuttinen, ääretön ja ikuinen, siis ei äärellinen, eikä ajallinen. On yksi kausaalinen voima, joka saa aikaan kaikki fysikaaliset ilmiöt, kaiken mikä on olemassa. Etiikan ensimmäisessä osassa tämän todistamiseksi hänellä on kahdeksan määritelmää, seitsemän aksioomaa ja kolmekymmentäkuusi propositiota.
Spinoza käyttää Jumalaa ja luontoa samassa merkityksessä. Ne ovat substanssi, joka toteuttaa luonnon lakeja. Toisin sanoen mitään tahtovaa jumalaa ei ole, toisin kuin Descaretesilla. Kaikki maailmassa toimii liikelakien alaisena, koska maailma on liikettä.
Määrittelemällä substanssin ”itsensä syyksi” joudutaan Pietarisen mukaan vaikeuksiin. Spinozan premissi 4 kuitenkin sanoo nimenomaan: ”Substanssia ei voida aiheuttaa.” Olemassaolo on siis olemassa ilman selityksiä. Premississä 1 Spinoza sanoo: ”Substanssi on olemassa eikä voi olla riippuvainen mistään muusta ollakseen olemassa.” Joka tapauksessa Spinozan substanssi esitetään loogisesti samanlaisena läpi teoksen. Propositio 18 sanoo: ”Jumala on kaikkien asioiden immanentti, ei transitiivinen syy.” Jumaluus on siis läsnäolevana kaikkialla, mutta asiat ja olennot eivät ole Jumalan objekteja.
Vielä teoksessaan Ilon filosofia Pietarinen ohittaa nämä määritelmät takertumatta mihinkään. Siksi onkin yllättävää, että hän laajemmassa teoksessaan pyrkii pääsemään Spinozan perusmääritelmien niskan päälle.
Tässä yhteydessä on hyvä viitata Etiikan käsitteeseen ”näkemystieto”, jonka mukaan ”ymmärryksen tavoittelu ja todellisuuden sekä mysteerin hyväksyminen ovat todellisia hyveitä. Kun filosofi puhuu substanssista sekä luontona että jumalana, hän hyväksyy sen Etiikassa annettuna tosiasiana. ”Aiheuttajaa” ei voida kysyä, koska sen kysyminen on ihmisjärjen ulkopuolella.
On vaikea päätellä, oliko jumala mukana Spinozan filosofiassa varmuuden vuoksi ja virkavallan pelossa samaistettuna luontoon vai pitikö hän ”oikeasti” jumalaa samana kuin luonto. Omana aikanaan hänet julistettiin ateistiksi, mutta esimerkiksi Einstein piti Spinozan luontojumaluutta parhaana filosofiana eikä suostunut liittämään itseensäkään sen enempää uskovaisen kuin ateistin nimikettä.
Etiikan suomentaja (1994) Vesa Oittinen pitää ontologiaa ja tieto-oppia alisteisina etiikalle Spinozan filosofiassa. Keskeisiä käsitteitä Etiikan ensimmäisessä osassa Jumalasta ovat attribuutti ja modifikaatio. Substanssi jakautuu äärettömään määrään attribuutteja ja modifikaatioihin, joista attribuutit ovat luovaa luontoa (natura naturans) ja modifikaatiot luotua luontoa (natura naturata). Modifikaatiot puolestaan jakautuvat äärettömiin ja äärellisiin. Esimerkiksi vesi on ääretön ja ilmenee äärellisinä muotoina lammikoissa, puroissa, vesijohdoissa, sateena, laineina. Ne ovat kaikki substanssin vaihtuvia tiloja, kun taas attribuutit ovat ominaisuuksia.
Ihmisellä on kaksi attribuuttia: ulotteisuus ja ajattelu. Attribuutit eivät voi rajoittaa toisiaan, joten ilmeisesti voi tehdä sen johtopäätöksen, että Spinozan mukaan paikka ei voi vaikuttaa ajatteluun. Tämä voi johtaa melkoisiin vastaväitteisiin ja argumentointiin, mutta tässä ei kannata mennä niihin.
Kun Spinozan filosofia alkaa näyttää sirpaleiselta, monien erilaisten määritelmien vaikeatajuiselta kentältä, tulee apuun uusi termi Conatus. Conatus (lat. pyrkimys) on kaikkia voimia yhdistävä aktiivisuutta ja elämänhalua tarkoittava määre. Etiikan kolmannen osan propositiossa 6 lukee: ”Jokainen olio pyrkii, siinä määrin kuin se on itsessään, pysymään kiinni olemisessaan.”
Hankalan tuntuinen ilmaisu ”olla itsessään” tarkoittaa toimimista oman olemuksensa mukaisella aktiivisella voimalla. Spinozan kokonaiskuva maailmasta perustuu liikkeeseen ja voimaan sekä niihin liittyviin affekteihin. Affektit puolestaan voivat olla aktiivisia tai passiivisia.
Determinismi
Kaikkein torjutuin Spinozan filosofian kohta on suuren yleisön taholta ollut aina determinismi. Se hallitsee tätä ajattelua kuitenkin aivan keskeisesti ja filosofien piirissä sitä on aika lailla ymmärrettykin. Onhan ”kysymys vapaasta tahdosta” eräs vaikeimpia, ratkaisemattomia filosofisia ongelmia, nimenomaan siksi, että vapaan tahdon olemassaoloa ei voida todistaa, niin ilmeiseltä kuin se arkiajattelussa näyttääkin. Meidän lakimme ja säädöksemme perustuvat ihmisen vastuuseen omista teoistaan, eli virallisesti on asetuttu sille kannalle, että ihmisellä on vapaa tahto.
Jos seurataan Spinozan ajattelua, huomataan, että ongelma on monisäikeinen ja myös, ettei determinismi olekaan ristiriidassa vastuun kanssa, niin kuin äkkiseltään näyttää.
”Se mitä ihmiset sanovat sattumaksi, on vain tietämättömyyttä tapahtumiin vaikuttavista syistä.” Näin kirjoittaa Spinoza. Seuratkaamme ajatusketjua: ihminen on osa luontoa, luonnossa vaikuttavat luonnonlait koskevat myös ihmistä. Ihminen osaa epäröidä ja valita, siltä näyttää. Mutta entä jos hän toteuttaa luonnonlakeja kaikkine epäröinteineen ja valintoineen?
Spinoza ei pysähdy tähän ongelmaan. Hän ottaa käyttöön etiikkansa ydinkäsitteet aktiivinen ja passiivinen ja toteaa aktiivisuuden edustavan aina myönteistä itsensä toteuttamista. Passiivisuus merkitsee epävakautta, epävapautta olla oma itsensä.
Tahto onkin ajattelun modifikaatio eli jotain mikä toteutuu substanssissa. Osan 1 propositio 32 kuuluu: ”Tahtoa ei voi kutsua vapaaksi vaan yksistään välttämättömäksi syyksi.” Kausaalinen voima saa aikaan kaikki fysikaaliset ilmiöt, mutta myös mentaaliset, koska Spinozan mukaan ykseys toimii kokonaisvaltaisena substanssin voimana.
Pietarinen kykenee selittämään Spinozan käsityksen tahdon asemasta hyvin selkeästi. Tahto on samanlainen kuin halut, jotka syntyvät meissä ja näkyvät päätöksinä ja ratkaisuina. Emme ole selvillä tekojemme takana olevista monimutkaisista syy-yhteyksistä, ja luulemme tekevämme päätöksiä vapaina.
Todellisuudessa ymmärrys ja tahto ovat sama Spinozan mukaan asia.
Vapaus ja psykofyysinen parallelismi
Vaikka Spinozan ajattelu näyttää hyvin materialistiselta, on se enemmän tunteita kuin järkeä korostavaa. Elämme tunteissa eli affekteissa, jotka liittyvät tapahtumiin ympärillämme. Aina passivoituessamme koemme ristiriitaa, koska emme tunne toteuttavamme aktiivista luontoamme. Spinoza käyttää käsitettä passio käsitellessään vapautta. Pahimmillaan passiot orjuuttavat ihmistä.
Voimakkaasti ulkomaailman paineessa elävä mieli passivoituu ja alkaa muodostaa negatiivista tunnemaailmaa. Mitä muut ajattelevat minusta? Millainen minun pitäisi olla? Tämän kaltaiset, usein alitajuiset mietteet torjutaan ja ne saattavat kääntyä aggressiivisiksi. Nykyajan tapahtumiin tämän ajattelun voi liittää miettimällä terroritekoja tai muita väkivaltaisuuksia. Tekijät saattavat olla passiivisuuteen käpertyneitä ja kasvattamaansa vihaa purkavia henkilöitä.
Aktiivinen mieli ei tarkoita lainkaan narsistisen puolen kasvattamista, mikä on vastareaktiota ulkoapäin kohdattuun tukahduttamispaineeseen. Kun taas terve aktiivinen mieli on aina hereillä ympäristöään kohtaan, utelias ja osallistuva.
Spinozalla on kolme tiedostamisen muotoa: imaginaarinen, rationaalinen ja intuitiivinen. Ensimmäinen niistä sisältää välittömän arkisen kokemuspiirin, kuvittelun, miltä asiat näyttävät ilman syvempää tarkastelua. Yksittäiset kokemukset muotoutuvat luuloiksi ja mielikuviksi, vailla järjestelmällistä ajattelua.
Ilmiöiden tutkiminen ja yksityisten tapahtumien mittaaminen ja järjestäminen tuottavat adekvaattia tietoa. Ollaan tieteen maailmassa eli rationaalisen ajattelun piirissä. Tällä toisella alueella toimivat luonnonlakien tutkimus, matematiikka ja logiikka, kaikki tieteiden perusperiaatteet.
On kuitenkin vielä syvempää tietoa, ja sitä Spinoza nimittää intuitiiviseksi tiedoksi. Se on välitöntä, adekvaattia tietoa, oivaltamista. Tämä tapahtuu eräänlaisella hyppäyksellä ohi analyysien ja päättelyketjujen. Tähän lajiin kuuluvat ratkaisevat oivallukset sekä tieteen että taiteen maailmassa, ja toki myös arkielämässä.
Osan II propositiot 41 ja 42 selventävät näiden kolmen tietämisen muodon suhteita:
41: ”Ensimmäisen lajin tieto on epätotuuden ainoa syy, toisen ja kolmannen lajin tieto taas välttämättä totta.” 42: ”Toisen ja kolmannen lajin tieto, mutta ei ensimmäinen, opettaa meidät erottamaan toden epätodesta.”
Juuri ensimmäisen lajin tieto saa ihmisen luulemaan päättävänsä vapaasti tekojaan. On vaikea käsittää, että kaikki olisi siis vääjäämätöntä. Tässä aktiivisuuden osuus tulee ratkaisevaksi. Täysin vapautunut mieli toteuttaa omaa luontoaan pakottomasti ja kokee olemisen ilona. Passiivinen ikään kuin jarruttaa toteutumistaan epäröinnein ja risririitaisin ajatuksin. Mieli on siis vapaana täysin luonnonlakien mukainen, ja kuviteltu oma tahto on vain kaikenlaista harmia ja murhetta aiheuttavaa ristiriitaista vapaan todellisuuden estämistä.
Parallelismi
Spinozan mukaan luonnossa toteutuu kaksi kausaalista järjestelmää, jotka ovat riippumattomia, mutta täydellisesti rinnakkaisina esiintyviä. Tällä tarkoitetaan sitä, että ihmisen molemmat attribuutit, ulotteisuus ja ajattelu, ilmenevät kaikkien tapahtumien kanssa rinnakkaisina. Jokaista mentaalista tilaa vastaa fyysinen, ja kääntäen. Psykofyysinen parallelismi sulkee pois, että meillä olisi henkisiä toimintoja, joilla ei ole fyysistä vastinetta.
Jos kaikella, mitä ruumiissamme tapahtuu, on henkinen vastine, olemme melkoisen haasteen edessä. Tiedehän tunkeutuu yhä mikroskooppisempiin osiin ihmisen ruumiissa ja uskaltaa manipuloida niitä. Rinnakkaisuus ilman yhteistä vaikutusta sulkee toisaalta pois psykosomaattisen teoretisoinnin: fyysinen ja mentaalinen tapahtuvat yhtäaikaisesti, mutta vaikuttamatta toisiinsa.
Spinozan tieto-opillinen lähtökohta on luonnontieteellinen: ainoan substanssin, luonnon, ulkopuolella ei ole mitään aiheuttavaa syytä. ”Itse itsensä syy”, kuten Spinoza määrittelee, on Pietarisen mukaan ristiriitainen, vaikea käsite. Hän kirjoittaa: ”Miten minkään voi olettaa saavan aikaan oman olemassaolonsa.”
Virhe näyttää olevan kohdassa ”saavan aikaan”, joka sisältää kahden ihmisen attribuuteista syyn ja seurauksen ja ajan olettamisen tosiasioina. Spinoza ei hyväksyisi tuota, sillä hänen mukaansa olemassaolo on häviämätön tila, jota ei ihmisjärjellä kannata yrittää määrittää. Aika on imaginaarista, siis luulottelua. Substanssi on voima, joka vaikuttaa kaikissa ilmiöissä ja olioissa, joita kohtaamme tilassa, jota sanomme todellisuudeksi.
Tunteet
Muista filosofeista Spinoza eroaa selkeästi suhteessaan tunteisiin, joita hän kutsuu affekteiksi. Siirryttäessä toisen ja kolmannen asteen tietotasoille affektit eivät suinkaan katoa vaan jalostuvat. Tämän teorian takia esimerkiksi Bertrand Russell piti Spinozaa ”filosofeista rakastettavimpana” ja ”eettisesti ensimmäisenä”.
Tunteet ovat keskeisiä ihmisluonnossa ja niiden kautta maailma koetaan. Järki on enemmänkin ymmärryksen kärki. Tunnettujen propositioiden ja niiden seurauslauseen mukaisesti vapaa olotila on ”intellektuaalinen rakkaus Jumalaan”, jonka voi koko Etiikan luettuaan ilman huonoa omaatuntoa kääntää muotoon ”Intellektuaalinen rakkaus Luontoon”.
On mainittu Spinozan ennakoineen Freudin piilotajuntateoriaa. Tämä näkemys perustuu siihen, että Etiikan useassa osassa korostetaan ihmiseltä itseltään piilossa olevien syiden osuutta mielessä. Vain yhtenä esimerkkinä propositio: ”Tunne lakkaa olemasta passio heti, kun muodostamme siitä selkeän kuvan.” Freudin mukaan hallitsemattomien voimien valta vähenee sitä mukaa, kun ne paljastuvat itselle.
Ei ole liioiteltua vertauttaa samoja näkemyksiä Jungin kollektiiviseen piilotajuntaan. Yhteydet ovat mitä ilmeisimmät.
Satuin kuulemaan radiosta keskustelua Erich Frommin ”unohtuneesta filosofiasta”, ja se kuulosti kovasti spinozalaiselta. Itseymmärrys on keskeistä Etiikan niissä osissa, joissa etäännytään matemaattisesta tyylilajista ja jotka saavat teoksen vaikuttamaan lähes elämäntaito-oppaalta. Syystä on huomautettu myös Spinozan ajattelun yhtäläisyyksistä idän filosofiaan, erityisesti zen-buddhalaisuuteen.
Tämän tekstin kirjoittaja pitää kaikkein keskeisimpänä ohjeena filosofin seuraavaa propositiota: ”Mitä enemmän mieli ymmärtää kaikki asiat välttämättömiksi, sitä suurempi valta sillä on tunteisiin nähden ja se jää sitä vähemmän passiivisesti niiden alaiseksi.”
Tämän ajattelun mukaisesti liikumme ehkä kaikki kohti välttämätöntä vapautta.
Matemaattinen todistustyylilaji oli miltei pakollinen Descartesin jälkeen, joten siltä osin Spinoza esiintyi muodin mukaisesti. Mielenkiintoisella tavalla hän poikkesi edeltäjästään paitsi dualismin hylkäämisessä, myös kielitieteelliseen suuntaan. Kun Descartes puhui ideoista, käytti Spinoza vastaavissa yhteyksissä termiä käsite. Tuohon tarttui muun muassa Gilles Deleuze, joka kirjoitti kiinnostavan teoksen Philosophie pratique (1970, englanniksi kääntänyt Robert Hurley nimellä Practical Philosophy).
Todennäköisesti kiinnostus Baruch Spinozan filosofiaan tulee jatkumaan, ehkä jopa kasvamaan. Juhani Pietarisen opas on syvällisesti filosofin ajattelua selittävä teos.
Erkki Kiviniemi
