Vapaan rakkauden vankina – arviossa Panu Rajalan äänikirjana julkaistu klassikko Enkeli tulessa

Panu Rajalan Enkeli tulessa – Elinan suljetut elämät (Otava, 1987/2021) herättää perustavanlaatuisia kysymyksiä kuten: miten monta täydellisen onnellista vuotta ihmiselämään oikeastaan sisältyykään? Tai: onko rakkaus ilman uskollisuutta vain tyhjä kulissi? Tai: voiko yksi tragedia herkässä varhaislapsuudessa leimata koko loppuelämää?

Anja oli Elinan paras kaveri. Elina oli aina Viljasilla kylässä. Siellä sai leikkiä helsinkiläisillä leikkikaluilla.

Isä Viljanen oli mukava mies ja pyöräili kunnan virkamiehenä ympäri pitäjää ja hänet tunsivat kaikki. Hän päätti ryhtyä rakentamaan perheelle kotia, joka olisi ihan toista kuin kenenkään muun koti. Koko perhe odotti sen valmistumista kolme vuotta. Siellä aukeaisi uusi ihmeellinen elämä.

Talo valmistui ja isä Viljanen kutsui kaikki mukaan talkoisiin seuraavana sunnuntaina, se oli äitienpäivä. Talkooväki ihmetteli pyhäaamuna kun talonväki vielä nukkui, joku kiipesi katsomaan ikkunasta.

Kävi ilmi, että isä Viljanen oli ampunut perheensä ja sitten itsensä. Anja ei tulisi enää koskaan hakemaan Elinaa kouluun.

* *

Elina Ylivakerin tarinassa on monia hienoja tasoja. Yksi taso on päähenkilön mallivuodet New Yorkissa, joka kuvalehtien kautta avautui loistokkaana ajanjaksona – muille kuin hänelle itselleen.

Toinen on ongelmalliset miehet ja miesongelmat. Luulisi, että kaunis nainen saa kaiken haluamansa eikä voi rakkauselämässään vähääkään epäonnistua. Ensimmäinen kosinta tulee jo ennen ylioppilaaksi pääsyä. Poika on komea ja isosta talosta, mutta hän ei Elinalle sovi, kuten eivät sovi ne muutkaan, joita sitten tulee.

Sitten on Panu Rajala -taso. Mies joka rakastaa ja menestyy, on suosittu, puhuu paljon itsestään, on tukena mutta myös paljon poissa ja Elina niin ollen paljon lasten kanssa. Rajala ei arkaile paljastaa omiakaan virheitään.

Sitten on hengellisyys, läpi kirjan kulkeva tarina papeista, etsinnästä, uskosta, joka alussa on niin väkevä, että on päästävä lukemaan teologiaa, mutta jota jo alussa alkaa murentaa epäusko. Miksei Jumala näy?

Sitten on rakkaustaso, jota pitää ensin vältellä, sitten vaatia, etsiä ja pettyä. Miten vaikea onkaan sitä oikeaa löytää, vaikka miehiä pyörii ympärillä. Ja miten onnellista on, kun se oikea sitten löytyy, elämä asettuu uomiinsa, tulee lapsia ja voi asettua.

* *

Rajalan lause on ytimekäs ja ilmeikäs. Omaelämäkerroissaan, itsestään ja naisistaan kertoessaan, hän onnistuu nousemaan erityiseen lentoon. Etenkin kirjan alkupuolella lause lähentelee jo runoutta, on koko ajan ytimessä, pelkistettyä, mutta silti uskottavaa, se tarkoittaa mitä sanoo.

Esimerkiksi:

”Naiset protestoivat, nurkassa supistaan; suomalaisella diplomaatin rouvalla on suhde Mosambikin mustan YK-valtuutetun kanssa. Juoru kiihdyttää naisille täplät poskiin.”

tai

”Hänen vakava levollisuutensa selvitti pääni ja näin voimattomuuteni kirkkaassa aamuvalossa.”

tai

”Sen mukaisesti Kyrölässä kaikin väin remuttiin, hoilattiin Sillanpään Marssilaulua ja kaadettiin sahtia kitoihin. Läpi kastuminen loi juhlaan oman fanaattisen tunnelmansa, joka puhkesi sahtimäärien myötä suviöiseen temmellykseen. Ruusuja, kauniita naisia, Elina ylväänä ja suvaitsevana vierelläni.”

* *

Tämä on kertomus rakkauksista. On puhdasta rakkautta Jumalaan, jolloin ihmisten välinen rakkaus näyttäytyy vain sukupuolisuutena. Sitten on suuren rakkauden etsintää; hapuilua ja kokeiluja, eteen avautuvia polkuja, jotka eivät lopulta johda mihinkään. Sitten on se perinteinen ”ainoa oikea”, joka aina lopulta löytyy.

Panu ja Elinakin löytävät toisensa ja ajautuvat vääjäämättä toistensa syliin, vaikka nainen taitaa tahtoa enemmän yhteenliittymää, hän on määrätietoisempi kuin levoton mies.

He käyvät pitkiä keskusteluja, kaikki pitää kertoa, menneisyyden harhalaukauksetkin, avoimia pitää 1970-luvun hippivuosina olla. Mitään ei saa toiselta salata tietenkään.

Naisen mieshistoria mietityttää. Entiset poikaystävät lähettelevät Elinalle kuumia kirjeitä vielä vuosien päästä: ”It would be so nice to talk with you, and fuck too.” Miehellä on täysi työ vaimentaa sisältään nousevat mustasukkaisuuden tunteet, kun rakkaan menneisyys lyö varjonsa häävalmisteluihinkin.

Naista miehen pahastuminen ei hetkauta: ”Ei sulla oikein olisi varaa. Mieti vain itseäsi.”

* *

Silti jo hyvän aikaa ennen häitä he saivat tämän suuren näyn täydellisestä vapaudesta. Heidän suhdettaan eivät sovinnaiset raja-aidat saisi ahdistaa. Vaikka mustasukkaisuuden tunteita on, kuitenkin päädytään muodikkaaseen avoimeen suhteeseen. Ehkä naiselle tämä on enemmän periaate, jonka mies sitten vaivatta hyväksyy. Eihän parisuhde saa olla mikään vankila, eihän toista saa pikkumaisesti rajoittaa.

”Jos kohtaamme miellyttävän tytön tai pojan, täydellisen naisen tai miehen, tottakai on lupa solmia eroottisia suhteita – mutta sillä ehdolla, että ne kerrotaan yhteisesti ja tuodaan tähän omaan lujaan luottamukselliseen piiriimme, jonka vain me kaksi muodostamme.”

Tätä sopimusta ei taideta purkaa sittenkään, kun tulee lapsia ja ollaan perhe. Mies taitaa tästä sopimuksesta päästä enemmän nauttimaan, hänet kun työ vie pois kotoa Helsinkiin ja Lontooseenkin. Kummasti vain se luottamus siihen, että toinen palaa, tukee ja huolehtii, kuitenkin säilyy.

Vaimon kuoltua mies käy pitkiä keskusteluja Elinan ystävien kanssa selvitäkseen surustaan ja syyllisyydestään. Palautetta annetaan. Hän joutuu toteamaan: “Suurin kolahdus Elinan elämässä oli minun uskottomuuteni.” Miehen vieraat naiset sattuivat kipeästi, jopa kipeämmin kuin se syöpätuomio, jonka hän lopussa sai.

Jukka Halttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua