Vanhojentanssit ahdistavat – arviossa Riikka Ala-Harjan nuortenromaani Panssarilasin läpi

Kuva: Otava / Laura Malmivaara

Panssarilasin läpi (Otava, 2025) on aikuisten ja lasten romaaneja kirjoittaneen Riikka Ala-Harjan (s. 1967) ensimmäinen nuortenromaani. Se kertoo lukion toisella luokalla opiskelevasta Joelista, joka ei halua osallistua vanhojentansseihin.

17-vuotias Joel elelee isänsä kanssa, sillä hänen äitinsä työskentelee tulkkina Brysselissä ja käy kotona vain kerran kuussa. It-alalla työskentelevä isä on Joelin mielestä nolo, kaverit ärsyttäviä ja koulu on yhtä vittua. Joel stressaa seuraavan vuoden ylioppilaskirjoituksia eikä tiedä, mitä haluaisi lukion jälkeen tehdä.

Joel potee myös alemmuuskompleksia pituudestaan, sillä hän on vain 165 senttimetriä pitkä. Hän ei ole koskaan seurustellut, ei suudellut ja on kaiken lisäksi vielä neitsyt. Hän kiukuttelee ja haistattelee vanhemmilleen ja lintsaa koulusta. Joelin angsti vaikuttaakin enemmän murrosikäisen 15-vuotiaan kapinoinnilta kuin lähes täysi-ikäisen lukiolaisen ahdistukselta.

Tarina alka uudenvuodenaatosta. Joel makaa sairaana kotona, kun kaverit ovat juhlistamassa vuoden vaihtumista, etenkin paras ystävä Kamilla, jonka Joel on tuntenut viisivuotiaasta saakka. Niinpä Joel on luvannut olla vanhojentansseissa Kamillan pari, eikä uskalla kertoa tälle, että aikoo skipata harjoitukset, ja koko tanssit. Lisäksi äitikin on jo ehtinyt ostaa Joelille puvun Brysselistä.

”Vitun kätevästi sairastin lomalla. Vielä viimeset lomapäivät makasin, isä ja äiti hiihti kaikki päivät, sit äiti lähti takas Brysseliin, isä huuteli välillä sohvalta, tulisinko katsoon sen kaa sarjoja, mutta mä vain olin mun huoneessa, jonne isä sit kanto vuorotellen kolmea sen eri pasta-annosta. Nyt kun koulu alkaa, oon taas vittu ihan terve.”

Kerronta on hyvin puhekielen omaista ja vittu-sana toistuu lähes joka sivulla. Kielessä on tavoiteltu nuorten tapaa puhua, mutta mietin, tarvitseeko kaunokirjallisen tekstin toistaa puhetyyliä aivan niin tarkasti? Ehkä kiroilut olisi voinut jättää esimerkiksi vain dialogin tasolle.

Ihmettelin aluksi tätä kerronnan sävyä, kunnes kuvittelin keksiväni, mistä on kyse. Kenties tavoitteena onkin ollut kirjoittaa kirja, joka houkuttelisi myös poikia lukemaan. Teos on vain 173 sivun mittainen, siis suhteellisen lyhyt, se on kerrottu pojan näkökulmasta, siinä kiroillaan ja kapinoidaan. Ajatusta tukee myös säeromaanin muotoon kirjoitetut osuudet tekstissä. Säeromaanissahan taitto on yleensä ilmava ja sanamäärä pienempi. Vähemmän lukeneille nuorille säeromaanin muoto saattaa madaltaa kynnystä lukea, hieman samaan tapaan kuin selkokirjoissakin. Nuoret ovat usein kärsimättömiä lukijoita, heidän tekstiympäristönsä on pirstoutunut ja keskittyminen herpaantuu helposti, joten tällainen lyhyempi, ilmava muoto saattaa palvella heitä paremmin.

”Vitun vittu.

Istuin tunnin ja vartin ja odotin.

Kamilla unohti mut.

Mä oon sille nolla.

Pikku mitättömyys.

Se ei haluu tavata mua.

Ei vittu.”

Tarinan taso jää romaanissa mielestäni hieman kevyeksi, se olisi kaivannut mukaan lisää kierteitä. Nyt teoksen dramaattisin hetki koetaan, kun Kamilla huitaisee Joelia laukulla. Myös kaikki sivuhahmot jäävät melko litteiksi. Joelin ahdistus alkaa kuitenkin pikku hiljaa helpottaa, kun hän ryhtyy Kamillan ehdotuksesta kirjoittamaan biisien sanoituksia. Hän on kuin vanhempi versio Risto Räppääjästä, vaikka aluksi pitääkin sanoituksiaan ”saatanan muumifilosofiana”.

Aikuislukijalle Panssarilasin läpi voi tuntua jossain määrin hiomattoman oloiselta, mutta toivottavasti kirja tavoittaa kohderyhmänsä, joka luultavasti ymmärtää teoksen puhetyylistä ilmaisua itseäni paremmin.

Kati-Annika Ansas

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua