Valhe ja totuus eivät ole samanlaisia Venäjällä ja lännessä – Mihail Šiškinin Sota vai rauha

Kuvat: WSOY / Yvonne Boehler

Mihail Šiškin: Sota vai rauha (alkup. 2019; WSOY, 2022, suom. Sirpa Hietanen). 224 sivua.

Minun on helppo ymmärtää, miksi venäläistä Mihail Šiškiniä on verrattu suuriin venäläisiin klassikoihin Tolstoihin ja Dostojevskiin, kun luen hänen vasta suomennettua esseekokoelmaansa Sota vai rauha – kirjoituksia Venäjästä ja lännestä (WSOY, 2022). Kielikuvat ovat reheviä, koskettavia ja teksti on täynnä tunteella tehtyä viiltävää analyysia Venäjän nykytilasta ja menneisyydestä.

Venäjän merkittävimpiin nykykirjailijoihin kuuluvan Šiškinin kirja ei kanna yksinomaan runsaan kielen varassa, vaan kirjailija piirtää siinä kiinnostavaa ja syvää kuvaa venäläisestä mielenlaadusta. Šiškin myös ravistelee länsimaita hereille ruususen unestaan suhteessa Venäjään. Hän ymmärtää, miksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja miksi Putinin suosio ei horju.

Hän myös pelkää, että Putin ei ole viimeinen kaltaisensa ja kysyy, onko ihmisen tarve maskuliiniseen politiikkaan ylipäätään parannettavissa. Kaiken pohdinnan ja historian pöyhimisen jälkeen Šiškinin viesti on kuitenkin selvä. Hän vastustaa sotaa, eikä usko nykyisen kaltaisen tulevaisuuden tuottavan mitään hyvää.

Vaikka historian painolasti on raskas, demokratia voi voittaa Venäjällä. Miksi? ”Mikään muu ei ole mahdollista”, Šiškin vastaa kirjan viime sivuilla.

Šiškin auttaa meitä ymmärtämään, miksi EU:n talouspakotteet eivät hevin pure, miksi Putinin suosio ei ole horjunut tai miksi Venäjän kansa uskoo yhä Ukraina-sodan oikeutukseen. Hän ei kuitenkaan tarjoa yksinkertaista selitystä, vaan sukeltaa syvemmälle venäläiseen mielenmaisemaan ja menneisyyteen.

Jotkut Šiškinin ajatukset eivät ole uusia vaikkapa niille, jotka tuntevat suomalaisen tiedusteluanalyysin yliopistonopettaja Martti J Karin YouTubessa lähes puoli miljoonaa kertaa katsotun, vuonna 2018 nauhoitetun luennon Venäläinen strateginen kulttuuri – Miksi Venäjä toimii kuten toimii?. Tutuista elementeistä huolimatta Šiškinin esseet ja ajatukset ovat mukaansatempaavia oivaltavina ja kieleltään taidokkaina.

Valhe on valtaa

Valhe ja totuus eivät ole samanlaisia Venäjällä ja lännessä, Šiškin muistuttaa. Venäjällä suurten sanojen tehtävä on asioiden naamiointi. Hän kertaa historiaa ja kuvailee, miten Neuvostoliitossa vuosikymmenien ajan valehdeltiin omille ja vieraille, eikä ketään häirinnyt, ettei kukaan uskonut ketään.

Nyt Venäjä on palannut takaisin tähän ajatteluun: ”Tiedämme, että valehtelemme, ja että te valehtelette, ja jatkamme valehtelua pysyäksemme hengissä”, hän kuvailee mentaliteettia. Venäläiset oppivat neuvostovuosina sanomaan yhtä, ajattelemaan toista ja toimimaan kolmannella tavalla, ja tästä on tullut osa koko kansakunnan todellisuutta, Šiškin tiivistää.

Šiškin kritisoi niin länsimaisia poliitikkoja kuin mediaakin siitä, miten ne arvioivat Venäjän valtaapitäviä näiden puheiden perusteella. Heitä pitäisi arvioida sen sijaan tekojen nojalla. Hänestä on myös virheellistä ajatella venäläisten tiedotusvälineiden edustavan sananvapautta, koska ne ovat valtakoneiston talutusnuorassa.

Venäjällä valhe on oikeutettu, jos sen avulla saa valtaa. Valta on taas Venäjän ainoa ideologia, muistuttaa Šiškin. Valta kertoo voimasta ja takaa vakautta: ”Vallan perusta ja sen ainut ja riittävä oikeuslähde on puhdas väkivalta.”

Entistä murheellisemmaksi elämän Venäjällä tekee se, että pelko on vallan tärkein työkalu. Venäjän kansan enemmistö ei myöskään kaipaa demokratiaa, koska se näkee demokratian sekasortona. Historiassa tämä on toistunut kahdesti. Vuonna 1917 demokratian elinkaari laskettiin päivissä ja 1990-luvulla muutamassa vuodessa. Vahva johtaja on tsaarin ajoista lähtien ollut ihmisten mielissä vakauden tae.

Vallan kahvan puristaminen selittää myös Putinin sotaintoa, koska hallitsijalle sota on tapa ylläpitää valtaa. ”Valtakunnan voitot tai tappiot osoittavat, onko valtaistuimella oikea vai väärä tsaari.” Siksi ei ole näköpiirissä mahdollisuutta, että Putin suostuisi Ukrainassa mihinkään, mikä edes etäisesti voisi muistuttaa häviötä.

Šiškinillä on myös vastaus niille tuhansille länsimaisille, jotka kauhistelevat Putinin valmiutta lähettää kansalaisiaan sotaan tykinruoaksi. Kansa on ”ravintoketjun” alin porras, niin on ollut aina. Šiškin kuvaa Venäjää yhteiskunnaksi, jossa ”ei ole lakeja tai sopimuksia, oikeuksia ja sääntöjä, on vain suosiota ja epäsuosiota, etuoikeuksia ja sortoa”.

Entä miksi kansalaiset suostuvat tähän? Kun virkakoneisto nöyryyttää ja alistaa ihmisiä jatkuvasti, paradoksaalisesta ainoa, mikä jää ihmisille jäljelle, on Šiškinin mukaan isänmaallisuus. Orja ylvästelee isäntänsä rikkaudella ja vallalla.

Šiškin ei päästä terävän katseensa alla länttä helpolla. Hän laskee, että viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana länsimaisten pankkien tileille on siirtynyt miljardeja venäläistä rahaa, jonka perimmäinen lähde on korruptio Venäjällä. Rahanpesulta ummistetaan silmät, koska se hyödyttää monia lännessä.

Šiškin muistuttaa, miten ”rahan hyökkäys” on tärkeä osa hybridisotaa, jolle länsimaailma on antautunut ja jonka tavoite on saada Euroopan maat kilpailemaan keskenään. Venäjälle on aivan sama, tukeeko se esimerkiksi oikealla tai vasemmalla olevia poliittisia aatteita, tärkeintä on hajottaa Eurooppaa. Esseessään Šiškin pitää Venäjää hybridisodan voittajana.

Miksi demokratia voi silti voittaa Venäjällä?

Koska kirja käsittelee yhtä aikaamme isoimmin ravistelevaa aihetta – Venäjän valtapyrkimyksiä maailmassa – olisin kaivannut tekstien sitomista aikaan. Onko joku teksti kirjoitettu ennen vuoden 2015 Venäjän tekemää Krimin-valloitusta? Onko joku toinen teksti tehty ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan vuosi sitten? Nyt on vaikea sanoa, onko Šiškin ennen kaikkea hyvä jälkiviisastelja, tiukka aikalaisanalyysin tekijä vai tulevaisuuden tarkkanäköinen ennustaja. Oli miten oli, kirja kannattaa ehdottomasti lukea, jos haluaa ymmärtää paremmin isoa itänaapuriamme.

Jotain vinkkiä tekstien ajoituksesta saa siitä, että alkuperäinen teos on julkaistu saksaksi vuonna 2019. Esipuhe taas on tuiki tuore, koska siinä Šiškin toteaa miten on raskasta olla venäläinen Putinin ”erikoisoperaation” aikana. Hän sanoo häpeävänsä kansansa nimissä tehtyjä tekoja, mutta muistuttaa, miten on olemassa toinenkin Venäjä. Se, joka tuntee kipua ja tuskaa teoista. Myös tästä kansasta hän puhuu kirjassa.

Šiškinin analyysi Venäjästä ei todellakaan ole valoisa, terävä kylläkin. Mikä sitten on hänen perustelunsa sille, että Venäjän tulevaisuus on kuin onkin demokratiassa? Kaunopuheisesti, suurella rakkaudella maataan kohtaan, Šiškin muotoilee uskonsa näin:

”Homo Sapiensin evoluutio merkitsee, että viidakon aggressio, pyrkimys saalistaa mahdollisimman paljon, nujertaa kaikki viholliset, merkitä kaikki nurkat ja alistaa kaikki heikommat lientyy vähitellen. Sen sijaan ihminen alkaa tuntea armeliaisuutta, empatiaa, suvaitsevaisuutta ja vastuuta itseään heikommista… Ihmiskunta on pitkällä tiellä raa’asta sotimisesta kohti ihmisrakkautta ja yksilön oikeuksien kunnioittamista. Kaikki kansat lähtevät ennemmin tai myöhemmin tälle tielle. Eikä Venäjä ole poikkeus.”

Marja Heinonen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua