Tylsyyksien värikkyyksiä – arviossa Markku Toivosen Herra Plumin tuumat

Kuvat: Enostone / Jyrki Nisonen

Markku Toivonen on luonut uudessa teoksessaan kokijan, eräänlaisen jokamiehen. Plum on sivullinen, joka suhtautuu yksinäisyyteen kiinnostuneesti kuin tutkija. Ihmiset ovatkin erillisiä, samalla kun heissä on sama koostumus ja samat perusominaisuudet. Toivosen Plum on siis myös erimies, joka tutkii hauraita yhteyksiään lajitovereihinsa.

Markku Toivonen aloitti runoilijana 1984, mutta on julkaissut myöhemmin proosaa ja näytelmiä. Kolme satiireja sisältävää erinomaista lyhytproosateosta on jäänyt liian vähälle huomiolle. Niitä olisi syytä verrata Erno Paasilinnan ja Veikko Huovisen novelleihin.

Nyt julkaistu Herra Plumin tuumat (Enostone, 2024) on uusi läpimurto, jossa vanheneva, sivistynyt herra tarkkailee omaa suhdettaan muihin ihmisiin.

Toisin kuin takakannessa mainittu sukulaishahmo Michaux’n Plume, Toivosen kokija ei pyri murtamaan todellisuuden tylsyyttä, vaan näkee siinä erittäin paljon kiinnostavaa. Yhdessä kaikki 84 tekstiä tuottavat kyllä myös itseironista asennoitumista kokijan omaan suhtautumiseen.

Arkipäiväisestä irti

Sivullinen kohdistaa tarkkailunsa ainoaan mitä hänellä on eli arjen elämään. Hän ei lainkaan voivottele sen ikävystyttävyyttä, vaan päinvastoin löytää jokaisesta tilanteesta merkityksellisiä nyansseja.

”Todellisuudelta puuttuu mielikuvitus”, hän kuitenkin sivaltaa ja ottaa siitä irti yksityiskohtia, joita lukija hyvillään hämmästelee. Plum säilyttää kuitteja, muistaakseen mielikuvat niiden luovuttajasta. Hän on rakentanut albumipäiväkirjan, jota hän pitää sekä ”ansioluettelona” että mahdollisuutena ”tehdä tiliä elämästään”.

Peili merkitsee Plumille kaikkia ihmisiä, jotka hän näkee. Kauan sitten tuntemansa henkilöt hän muistaa kasvoiltaan nuorina, joten he säilyvät mielessä ikinuorina.

Varovainen elämä

Plum poistuu harvoin kodistaan ja liikkuu mielikuvissaan enemmän kuin fyysisesti. Hän on luova matkailija ja kuvittelee tapaavansa kuuluisia henkilöitä luonnikkaasti eri puolilla maailmaa. Oman elämänsä ohjaaja hän on: minuja on ainakin kaksi Plumin omalla näyttämöllä. Oikeisiin konsertteihin ja esityksiin hän ei mene, koska kammoaa yleisöissä olemista. Televisiossa esiintyvien ihmistenkin puolesta hän jännittää. Samoin hän pitää jokaista vastaantulijaa merkittävänä ja pyrkii katse- tai hymykontakteihin.

”Koti on toinen ruumis”, hän tajuaa. Siellä hän filosofoi ja suunnittelee kaikenlaista, muun muassa testihautajaisia.

Uusia näkökulmia ja ideoita syntyy paljon. Elämä on suunnittelua ja kuvittelua. Erityisen kekseliäs on teksti Magnetofonin esihistoriaa, jossa kaiut ja muisti kuljettevat nauhurin lailla ääniä esiajassa. Mainiota logiikkaa on suihkulähteiden ja usvan näkeminen veden pölynä samannimisessä tekstikappaleessa. Oven ja naurun semiotiikat lähenevät surrealismia, joka muutoinkin on kirjan yhtenäisen tyylin hienoinen ominaisvivahde.

Kontaktien vähyys

Tekstit kasvavat elämänkuvaksi, jossa mikroeleet ovat pääosassa ja Plumin päivien keskuksia ovat hymyjen ja kosketusten muistot. Näin kirja kääntyy satiiriksi yhteiskunnasta, jossa keskeiset elämän tapahtumat on työnnetty sivurooliin, vaikka ne ovat sosiaalisen eläimen oleellisin ulottuvuus ja ominaisuus.

Erimies onkin lopulta Jokamies, ja edustaa kaikkien ihmisten keskeisiä tarpeita ja palauttaa mieleen niiden arvon tajuttuaan hukanneensa ne.

Onko maailma muuttumassa yksinäisten kamppailjoiden areenaksi? Siihen suuntaanko yhteiskunta kehittyy ja kehitetään?

Toivosen romaanimaiseksi kasvava lyhytproosasarja on merkittävällä katsannolla laadittu kriittinen teos.

Erkki Kiviniemi

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua