Kuvat: Toni Härkönen / Like
KIRJAT | Muusikkonakin tunnetun Tommi Liimatan uusi teos Manse – Markka-aika kertoo, että kuningas Rovaniemellä ei ole edes prinssi Tampereella.
”Liimatta on enemmän asioiden näyttäjä kuin tarinankertoja.”
ARVOSTELU
Tommi Liimatta: Manse – Markka-aika
- Like Kustannus, 2023.
- 720 sivua.
Vuonna 1991 Rovaniemellä perustetun Absoluuttisen Nollapisteen omintakeisena sanoittajana ja laulajana tunnettu Tommi Liimatta on luonut yhtyeensä kanssa toistakymmentä albumia ja pienempää julkaisua mielikuvitusrikasta ja aina omannäköistään musiikkia.
Liimatta tunnetaan paitsi muusikkona myös kirjailijana, kuvataiteilijana ja sarjakuvantekijänä. Yksi osa Liimatan kirjailijanurasta ovat hänen pikkutarkkoihin päiväkirjamerkintöihinsä pohjaavat omaelämäkertateokset, joihin voi laskea myös kaksiosaisen Pietarsaari-romaanin Jeppis. Kasvuvuodet ja Nollapisteen varhaisvaiheet Rovaniemellä summaava Rollo oli tursuavan herkullinen rock-historiikki ja aikakuvaus 1990-luvun alusta. Nyt Liimatta avaa, mitä tapahtui, kun ensin hän ja myöhemmin kaikki muutkin bändin jäsenet muuttivat Tampereelle.
Tampereen alkuvuodet 1996–2001 läpikäyvä Manse – Markka-aika (Like, 2023) julistaa Liimatan sanoin, kuinka ”Kuningas Rovaniemellä ei ole edes prinssi Tampereella”. Vaikka bändi on jo levyttänyt ja luonut mainetta, pitää kaikki aloittaa ikään kuin alusta niin kodinrakentamisen, bändikämppien, keikka-autojen kuin sosiaalisten piirien suhteen. Parikymppiset muusikot luovat uraa, hapuilevat parisuhteissaan ja etsivät yleisesti paikkaansa maailmassa.
Suomalaiskansallisesti elämänvaiheeseen kuuluu olennaisesti myös kuningas alkoholi, mikä Liimatan yksityiskohtaisen kirjanpidon valossa antaa elämänvaiheesta aika kostean kuvan. Pidemmälle päästessä alkaa olla jopa huolissaan – kumpi vie, mies vai viina? Alkoholin siivittämät sekoilut luovat toki myös hilpeitä kohtauksia, kuten esimerkiksi Liimatan ihmetellessä baari-iltaa seuraavana aamuna, miksi naulakossa riippuvan takin rintamus on märkä? Povitaskusta löytyy sulanut pakastesei.
Bändikemian kuvaajana, taiteilijaelämän haasteiden ja arjen muotoutumisen avaajana ja levytysprosessien ja keikkamatkojen julkituojana Liimatta ja Manse-kirja ovat parhaimmillaan. Samoin taiteilijan itsereflektio on herkullisen rehellistä. Piiloutuuko Liimatta lakonisesti toteavan ja persoonallisesti juntin roolinsa taakse sen sijaan että ilmentäisi itseään?
* *
Yhden toimittajan mukaan Liimatan sanoitukset ovat kliinistä observointia, Liimatta on enemmän asioiden näyttäjä kuin tarinankertoja. Bändikaveri Tomi Krutsin tiivistää, että Liimatta on enemmän toimittaja kuin luoja. Liimatan mielestä väitteessä oli perää: ”Noudin ainekseni kaikkien jakamasta aistitodellisuudesta. Poimin sanoiksi sen että ’kynsi puhkaisee sukan’: havainto ei sisältänyt salaista tai vaikeasti tavoitettavaa tietoa.”
Vaikka Liimatan tyyli on oikeastaan kaikissa taidemuodoissa yhtä lailla näistä huomioista nousevaa, eivät hänen tuotoksensa progeen kallellaan olevan Nollapisteen musiikin, kirjallisen tarinankerronnan tai kuvataiteen puolella ole silti suoraviivaista tai ”köyhää”. Kaikilla alueilla hän on tinkimättömästi luonut ja kulkenut omannäköistään polkua, josta juuri pursuava vivahteikkuus ja yksityiskohtaisuus tekee ”liimattamaista”.
* *
Manse-kirja kattaa levytysuran soololevy Liimatan Pan Alleystä bändin Nimi muutettu -albumiin ja veljesbändi Tulenkantajien alkuvaiheisiin. Tutuksi tulee myös muun muassa legendaarisen Tulitikkutehtaan treenikämpän ikuisesti keskeneräinen kulttuuritila, jossa joutuu treenaamaan toppatakeissa ja välttelemään lattiassa olevia aukkoja, jos sulake palaa. Keikka-autot ja niiden huoltohistoria vie ison osan muutenkin yllättävän pienistä tuloista.
Käsitettä ”muusikon hyvinvointi” ei Liimatan mukaan vielä noina vuosina tunnettu: ”Elävä musiikki tapahtui pitkälti maakunnissa. Ajomatkat olivat usein pitkiä, ravinto yksipuolista, uni riittämätöntä. Se oli asiakkaiden, henkilökuntien ja viranomaistenkin vittuilua ja satakiloisten taakkojen punnertamista kaikilla keleillä. Kossusiivu hikeen ja lihassärkyyn ei ollut juhlintaa vaan lääkintää.”
Myös rockin glamour ymmärretään Liimatan mielestä väärin: ”Minulle glamouria on tunne kaikkivoipaisuudesta: henkinen yliote yleisöstä ja roudauksen jälkeinen adrenaliinipiikki.”
Erityisesti Rollon ja Mansen kaltainen elämäkertamuotoinen kirjallisuus nauttii Liimatan perusteellisesta yksityiskohtiin tarttumisesta. Mielikuvituksekkaiden biisien ja bändihistorian taustat, mitä, miksi ja miten tehtiin, avautuvat harvoin yhtä kattavasti kuin Liimatan tursuavan runsaassa muistelossa. Puuduttavaa ei ollut missään kohtaa 720 sivun varrella, vaan nautinnollista hinkkausta.
Ilkka Valpasvuo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
Taku Hoon elämä oli isän käsissä, ja se meni pala palalta rikki – arviossa Kenelle kertoisin
KIRJAT | Pieni ja vaatimaton runokirja avaa lapsen kokemusmaailmaa perheessä, jossa kasvamisen keskiössä on mielenterveyspotilas, oma isä.
Me opimme antiikista edelleen, jos vain niin haluamme – siitä todistaa Antiikki ja me -teoksen kotimainen tutkijaryhmä
KIRJAT | Antiikin tutkijat eivät saa pikavoittoja, eikä heidän innovaatioillaan rahasteta. Tutkimus lepää meillä enemmän yksilöiden kuin instituutioiden varassa.
Kaksi veljestä rikkinäisine väleineen ja ihmissuhdesekoilua – arviossa Sally Rooneyn Intermezzo
KIRJAT | Sally Rooneyn aiempiin teoksiin verratessa Intermezzossa näkyy enemmän monimuotoisuutta. Tarinan päärooleissa on kaksi erilaista veljestä.