Toivoa ja toivottomuutta – arviossa Katri Tapolan Pudonnut

Kuvat: S&S / Susanna Kekkonen

Katri Tapolan kirjan Pudonnut (S&S, 2025) minä-kertoja on kirjailija ja omassa elämässään jollakin tavalla tuuliajolla. Takana on avioero, jossakin taustalla kummittelee ongelmallinen suhde edesmenneeseen isään ja äiti on hoivakodissa pandemiaeristyksissä elämässä viimeisiä hetkiään.

Hänestä itsestään tulee kuitenkin tukija sellaisille, jotka ovat kaiken ulkopuolella: turvapaikkaa hakeville. Kertojan naapurissa on säilöönottopaikka, jonne kootaan maasta karkotusta odottavat. Heidän auttamisestaan kertoja löytää uuden elämän:

”Minusta tuntui, etten enää ollut elossa ilman noita ihmisiä, ilman hymyä ja valoa… Olin löytänyt paikkani maailmassa, jossa oli ollut hyvin vaikea löytää edes pientä sopivaa sopukkaa.”

Apua tarvitsevilla sen sijaan ei ollut paikkaa, minne mennä.

”He olivat pakolaisia, ei-toivottuja muukalaisia, enkä tiennyt elikö heidän sisällään kodittomuus vai kyky kotiin.”

Tapola kuvaa hyvin auttajan kohtaamia ongelmia. Vilpitön halu auttaa ja pyyteetön työ toisten hyväksi aiheuttaa myös ristiriitaisia tunteita. Mikä saa jaksamaan, vaikka joutuu uhraamaan omia varojaan ja aikaansa? Kertojan tapauksessa vastaus on ennen muuta Ali. Suhde nuorempaan mieheen kulkee kirjan läpi, mutta suhteen ehtona on, ettei toiseen saa rakastua.

Välillä lukija epäilee, että kertoja on liian hyväntahtoinen ihminen, jonka auttamishalua käytetään hyväksi. Toisaalta kertoja kyllä myös tiedostaa tilanteensa ja jaksamisensa rajat, mutta mitä tehdä, kun Taliban uhkaa perheenyhdistämistä odottavaa naista tai joku tarvitsee apua selvitäkseen Suomen maahanmuuttobyrokratian kourissa.

Kertoja opettelee ulkomaalaislakia ja yrittää ymmärtää pykäliä, vaikka välillä tuntui, että ne eivät pysyneet päässä ja auttajan osa tuntui toivottomalta:

”Olin puolueeton humanisti, jolta tuttavilla oli tapana kysyä: kirjoitteletko parhaillaan jotain?”

Toivottomuuden keskellä on myös toivoa. Joku saa vuosien odottelun jälkeen oleskeluluvan. Kuten pakolaispoika, joka seitsemän vuotta Suomessa asuttuaan saa viranomaisilta kirjeen ja toivotuksen ”tervetuloa”. Voi kysyä, miksi vasta nyt, miksi ei silloin seitsemän vuotta sitten.

* *

Tapolan kirja sisältää runsaasti myös viranomaistekstiä, jossa lakiin perustuvin sanakääntein perustellaan, miksi turvaa hakevan kertomus ei tunnu luotettavalta tai omalta. Nämä tekstit ja kertojan viranomaisille lähettämät valitukset kyllä auttavat lukijaa ymmärtämään monimutkaisia hakuprosesseja, mutta niiden lukeminen tekee kirjasta rakenteeltaan hajanaisen.

Hajanaisuus toisaalta korostaa kertojan elämäntilannetta ja pyristelyä eteenpäin ristiriitaisten tunteiden keskellä. Siinä mielessä rakenne lopulta tuntuu oikealta.

Koko kirjan kantavana tuntuu olevan ajatus:

”Annoinko kaikkeni?

 

Teinkö varmasti kaikkeni?

 

Mikä on kaikkeni?”

Arviossa tulee harvoin maininneeksi mitään kirjan kannesta. Tällä kertaa tekee mieli erikseen kiittää onnistunutta kannen suunnittelua. Siinä jollakin tavalla kirkastuu kirjan sisältö. Kiitokset siis kustantamolle ja kannen suunnitelleelle Elina Warstalle.

Marjatta Honkasalo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua