Toisenlainen vaurastumisopas – arviossa Vesa Puttosen Miten miljoona hankitaan ja kulutetaan

Jukka Kallio
9.4.2026
9789511535454

Kuva: Otava

KIRJAT | Vesa Puttonen rahoituksen professorina tuskin voi kehottaa ihmisiä tuhlaamaan, mutta teoksessaan hän kertoo, miten hankittu vauraus kulutetaan.

”Teoksen neuvot ovat hyvin käyttökelpoisia. Riskiä pitää ottaa, mutta hallitusti.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Vesa Puttonen: Miten miljoona hankitaan ja kulutetaan

  • Otava, 2026.
  • 205 sivua.

Vesa Puttonen on Aalto-yliopiston rahoituksen professori. Taloustieteen osana rahoitus tutkii varojen hankintaa, sijoittamista, hallintaa ja arvostusta keskittyen analysoimaan, miten yksilöt, yritykset ja markkinat tekevät päätöksiä epävarmuuden ja riskin vallitessa.

Rahoitus yliopiston oppiaineena ja tutkimuksena on Suomessa nuorta. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa rahoitus vakiintui omaksi pääaineekseen vasta 1990-luvulla.

Rahoituksen asiantuntijat ja poliitikot ovat usein tulkinneet talouden indikaattoreita väärin tai eivät ollenkaan. Tunnettu esimerkki tästä on vuioden 2008 finassikriisi. Kun Iso-Britannian kuningatar Elizabeth II vieraili London School of Economicsissa vuonna 2008, hän kysyi miksi kukaan ei ollut ennakoinut finanssikriisiä. Vastauksena taloustieteilijät vastasivat, että kyse oli ”kollektiivisesta epäonnistumisesta”.

”He myönsivät, että laajasti ottaen ekonomistit, pankkiirit ja sääntelijät epäonnistuivat yhdessä ymmärtämään järjestelmän riskejä.”

Tapaus voi tulla mieleen lukiessa Vesa Puttosen mukavasti kirjoittamaa teosta. Miten miljoona hankitaan ja kulutetaan (Otava, 2026) ei ole rahoituksen oppikirja vaan mielenkiintoisesti kirjoitettu opas tavalliselle ihmiselle. Kirja ei myöskään kehota yrittäjyyteen, siihenhän on oppaita pilvin pimein. Tosin Puttonen väittää, että yrittäjäksi ei voi opetella vaan yrittäjäksi synnytään. Tämä pitänee ainakin 90-prosenttisesti paikkansa, sillä suurin osa suomalaisista yrittäjistä on pikemminkin itsensätyöllistäjiä kuin varsinaisia yrittäjiä.

* *

Kirjasta ei löydy tieteellistä tukea sille, miten voi hankkia miljoonan tietyssä ajassa, vaan se neuvoo hyvin rikkaiden ihmisten (usein yhdysvaltalaisten) anekdooteilla, miten varakkaaksi voi tulla. Morgan Housel väittää: ”Taloudellinen menestyminen ei ole eksaktia tiedettä. Se on pehmeä taito, jossa käyttäytyminen on tärkeämpää kuin se, mitä tietää.”

Miljoonan hankkiminen on lyhyesti sanottuna kiinni järjestelmällisestä säästämisestä ja niiden sijoittamisesta osakkeisiin. Puttonen kertoo omaan kokemukseensa nojaten, että hajauttaminen on sijoittamisessa olennaista.

Puttonen vakuuttaa, että ”sijoittamisen kustannuksiin pystyt itse vaikuttamaan, markkinoiden et”. Hän ottaa esiin ajan tärkeyden siteeraamalla vanhan sijoittajan neuvoa: ”Aika markkinoilla, ei ajoitus markkinoilla.” Eli mitä kauemmin sijoittaa, sitä todennäköisempää on, että korkoa korolle -efekti toimii tehokkaasti.

* *

Teoksen neuvot ovat hyvin käyttökelpoisia. Riskiä pitää ottaa, mutta hallitusti. Kulutustottumukset ratkaisevat, joten varallisuus ei kasva, jos kaikki tulot kuluttaa. Ja tuhlata ei pidä. Puttonen korostaakin: rahaa kannattaa käyttää asioihin (ei tavaroihin), jotka oikeasti lisäävät hyvinvointia. Turha statuskulutus ei tuo kestävää onnellisuutta.

Summa summarum: tavallinen palkansaaja voi hankkia miljoonan kurinalaisella säästämisellä, pitkäjänteisellä sijoittamisella ja järkevällä kuluttamisella.

Jukka Kallio

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.