Timo Kalevi Forssin toinen Leevi and the Leavings -kirja keskittyy bändin tarinaan ja albumien syntyyn

Kuvat: Toni Härkönen / Like

Vuosina 1978–2003 toiminut Leevi and the Leavings on suomalaisen popmusiikin instituutio, oman soundinsa luonut mystinen tarinatehdas, joka ei keikkaillut. Yhtye, jonka primus motor Gösta Sundqvist loi lukemattomia suomipopin ikivihreitä, joissa suomalainen kansanluonne ja sen traagisimmatkin puolet pääsevät ääneen empatian ja melankolian näkökulmasta.

Timo Kalevi Forssin kirjoittama elämäkerta Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo (2017) summasi hienosti yhtyeen pomon vaiheet. Nyt ääneen pääsevät vahvemmalla painotuksella Leavingsin ydinmuusikot Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund. Forssin toinen Leevi-kirja Leevi and the Leavings – Hittitehtaan tarina (Like, 2022) sukeltaa heidän puheenvuorojensa ja Göstan aikalaishaastattelujen kautta yhtyeen mittavaan tuotantoon. Kirja esittelee Leavingsin albumit ja levyt julkaisujen mukaisessa aikajärjestyksessä, avaa biisien syntyhistoriaa, soundivalintojen taustoja ja prosessia.

Kun studiossa työskenneltiin Gösta Sundqvistin johdolla, siellä ei juopoteltu tai keskitytty epäolennaisuuksiin, vaan tartuttiin työhansikkaat kädessä itse asiaan eli musiikkiin. Biisejä saatettiin hinkata loputtomasti, jos se tuntui Sundqvististä tarpeelliselta. Ennen pitkää levy-yhtiöstäkin käytiin toppuuttelemassa, että joko alkaisi olla valmista. Näissä sessioissa syntyi muun muassa se klassinen Leevi-soundi kaihoisine väreineen ja helisevine mandoliineineen ja lukematon määrä klassikoita, mutta myös huteja.

Vaikka se klassisin Leevi and the Leavings -soundi inspiroi edelleen nykymuusikoita Vesalasta Maustetyttöjen kautta Arttu Wiskariin, yhtye loi soundillista nahkaansa jatkuvasti. Rikkaista soundi- ja sovitusvalinnoista löytyy helisevän kitarapopin ohella tummaa elektronista ilmettä, monipuolisesti kansanmusiikista inspiroituneita teoksia ja ääripäitä riisutusta akustisesta näppäilystä räväkkään rockiin. Näihin kehitysvaiheisiin johtaneita tekijöitä ja prosesseja Forss avaa kattavasti ja ansiokkaasti.

Albumien kohdalla annetaan palstatilaa niiden kansitaiteen yksityiskohtiin ja symboliikkaan, mutta itse kansikuvia kirjassa ei ole, vaikka siitä löytyy albumi kerrallaan -rakenteen lisäksi vielä lopusta levytysten infoluettelo. Unohdus tai kömmähdys vai onko lupa käyttää kansikuvia jäänyt jostain syystä saamatta?

Tämä on onneksi teoksen harvoja puutteita. Muutamia muitakin toki on. Koska näkökulma on ”millaista oli työskennellä Gösta Sundqvistin kanssa”, kirja ei ole ihan yhtä lennokas ja hirtehinen kuin Göstan viihdyttävään hahmoon keskittyvä elämäkerta. Kirja myös loppuu aika töksähtäen Göstan äkilliseen kuolemaan (16.8.2003), eikä avaa millään tavalla bändin tuntemuksia tuolta ajalta tai sitä, mitä heille sen jälkeen tapahtui.

Vaikka kirja on ikään kuin jatko-osa Forssin suositulle Gösta-kirjalle, se toimii hyvin itsenäisenäkin teoksena. Hittitehtaan tarina avaa toimivasti keikkailemattomuutensa ja mysteerisen julkisuuskuvansa takia hiukan verhon taakse jääneen yhtyeen muotoutumista, luomisprosessia ja albumeiden taustoja. Jonkinlaisen yhtyeen näkökulman esiintuovan lopetuksen olisin kirjalle vielä suonut.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua