Täydelliseksi dialogissa ei voi tulla koskaan, mutta oppia voi – arviossa Kai Alhasen Dialogikirja

Kuva: Into Kustannus

Dialogisuuteen liittyy vahvoja uskomuksia, käsityksiä ja näkemyksiä, jopa koulukuntia. Sillä on pitkät, antiikin Kreikkaan ulottuvat juuret. Usein viitataan sokraattiseen dialogiin, jota Platon kuvasi kirjoituksissaan dialektisenä keskustelun tapana, jossa Sokrates johdattelee keskustelua kysymyksillä. Tähän pohjautuu nykyinenkin sokraattisena dialogina tunnettu menetelmä. Nykyfilosofiassa nojaudutaan usein Martin Buberin 1950-luvun dialogifilosofisiin kirjoituksiin sekä Mihail Bahtinin kielen tutkimukselliseen lähestymistapaan.

Dialogisuus on keskeinen teema ihmiskeskeisessä vuorovaikutustyössä, kuten terapian, ohjauksen ja pedagogiikan maailmassa, johtamisessa tai tiimien työskentelyssä. Suomenkielisessä kirjallisuudessa on viimeisten vuosikymmenien aikana julkaistu lukuisia dialogisuuteen liittyviä kirjoja, erityisesti sellaisia, joissa tarkastellaan dialogisuutta jonkin tietyn ammatin tai työtehtävän kautta. Esimerkiksi terapiakontekstissa yksi vaikuttavimmista tutkijoista ja työn kehittäjistä on kliininen psykologi ja professori emeritus Jaakko Seikkula, jonka uusin kirja Dialogi parantaa – mutta miksi? perustuu tutkimustietoon dialogin vaikutuksesta hoitosuhteissa.

Kai Alhanen on työskennellyt pitkään dialogiteeman parissa. Hän toimii Dialogiaktemian johtajana ja on kirjoittanut useita dialogisuuteen liittyviä kirjoja, kuten teoksen Dialogi demokratiassa (Gaudeamus, 2016). Hän on toiminut myös neuvonantajana Sitran Erätauko-hankkeessa, jossa kehitettiin rakentavaan keskusteluun tähtäävä dialogin malli. Alhanen on myös yksi dialogisuuttakin käsittelevän Työnohjauksen käsikirjan kirjoittajista (Tammi, 2011).

Hänen uusin teoksensa, Dialogikirja (Into, 2024), keskittyy nimensä mukaisesti ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja dialogiin. Hän asemoi dialogisuuden hyvin käytäntölähtöisesti ja määrittelee sen näin:

”Tässä kirjassa dialogilla tarkoitetaan keskustelua, jossa pyritään parempaan ymmärrykseen käsiteltävistä asioista, toisista ihmisistä ja omasta itsestä. Tämän määritelmän mukaisesti dialogi tähtää oppimiseen.”

Kirjan ensimmäisessä osiossa käydään läpi paitsi perustavaa laatua olevat lähtökohdat ja määritelmät, myös dialogin toiminnallisia ja kokemuksellisia puolia, joita valotetaan konkreettisten, arkistenkin käytännön esimerkkien avulla. Dialogin ohjenuoriksi hän nimeää kuuntelun, liittymisen, puhuttelun ja kysymisen, yhteisen kielen, erojen ja jännitteiden työstämisen, piiloon jääneen etsimisen, sekä yhteyksien ja kokonaisuuden hahmottamisen.

Toinen osio painottuu ohjaamiseen, siihen, miten dialogia voi tukea ja synnyttää erilaisissa tilanteissa ja mitkä asiat siihen vaikuttavat. Keskeisiksi näkökulmiksi Alhanen nostaa ohjaajan roolin, dialogin puitteet, sen vaiheet ja ohjausteot. Oman lukunsa saavat muun muassa hiljaisten huomioimisen ja puheen rajoittamisen teemat, jotka usein pohdituttavat dialogin ohjaajia. Myös tunteiden ja ristiriitojen käsittely huomioidaan.

Teoksen vahvuuksia ovat sen selkeys, jäsentyneisyys ja käytännönläheisyys. Kirja sopii siis erinomaisesti dialogimatkaansa vasta aloittavalle, eri ammateissa toimivalle ja työhönsä sitä soveltavalle henkilölle, mutta se toimii reflektiotukena myös jo matkallaan pidemmällä oleville.

Kirjasta kuuluu Alhasen pitkä kokemus sekä laaja tieto ja osaaminen aiheeseen liittyen. Kirja on selkeästi ja hyvin kirjoitettu.

Lukijoista löytyy varmasti myös niitä, joiden mielestä Dialogikirja on liian opasmainen, neuvova ja yksinkertaistava. Mielestäni on kuitenkin tärkeää, että myös käytännönläheisempää ja ohjauksellisempaa näkökulmaa dialogista tuodaan esille. Dialogisuuden merkitys ja tarve esimerkiksi työkonteksteissa kasvaa, ja siten myös dialogiosaamisen tarve.

* *

Dialogissa on oma viehätyksensä ja haasteensa. Se rakentuu aina kussakin tilanteessa osallistujiensa näköiseksi ja rakentamaksi kokonaisuudeksi. Omien dialogitaitojen haastaminen ja niissä kehittymään pyrkiminen on elinikäinen tie. Täydelliseksi dialogissa ei voi tulla koskaan, mutta kehittyä ja oppia voi.

Pidän tärkeänä dialogitaitojen lisäämistä työelämässä ja ihmisten väliseessä vuorovaikutuksessa eri konteksteissa. Myös yhteiskunnallisessa keskustelussa meillä tuntuu olevan suuri ”dialogivaje”.

Dialogissa on kysymys ajattelun kehittymisestä, oman ajattelun reunoille ja ulkopuolelle avautumisesta ja ei-tietämisen tilaan antautumisesta, yhdessä ajattelusta, kuuntelemisesta ja liittymisestä johonkin yhteiseen. Kiireetön dialogi on yhteyden luomisen perusta, jota tämän päivän työelämä kipeästi tarvitsee. Mitä laajemmin omaksuisimme dialogisen keskustelutavan, sitä paremmaksi maailma voisi tulla. Siksi kaikki teot, joilla voimme lisätä dialogisuutta, ovat tarpeen.

Terhi Skaniakos

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua