Kuvat: Ivan Giménez / WSOY
KIRJAT | Katalaanien mielenosoitukset, toinen toistaan seuraavat vaalit, äärioikeiston ja toisaalta vasemmiston pyrkimykset kuohuttavat Fernando Aramburun romaanissa.
”Enää ei voi olla se isä, joka käyttää väkivaltaa, mutta mikä sitten on miehen osa.”
ARVOSTELU
Fernando Aramburu: Tervapääskyt
- Suomentanut Sari Selander.
- WSOY, 2023.
- 663 sivua.
”En aio sinnitellä täällä enää vuotta pidempään. Miksi nimenomaan vuotta? En tiedä. Sen takarajan itselleni asetin.”
Tästä elokuun ensimmäisenä päivänä kirjoitetusta tunnustuksesta alkaa espanjalaisen Fernando Aramburun Tervapääskyjen (suom. Sari Selander; WSOY, 2023) yhden vuoden kestävä vaellus kohti ratkaisevaa hetkeä, elämän päättämistä oman käden kautta.
Muistojaan ja ajatuksiaan kirjaa päähenkilö Toni, Madridissa asuva filosofian opettaja, joka on kyllästynyt elämäänsä. Takana on eroon päättynyt riitaisa avioliitto, ja ihmissuhteet ovat muutenkin retuperällä. Suhdetta pikkuveli Raúliin hiertävät lapsuuden ilkeydet, joilla Toni on veljeään kiusannut. Omaan poikaansa Nikitaankaan Toni ei osaa luoda luontevaa isä-poika-suhdetta.
Tonin maailma pyörii rutiininomaisesti kolmiossa koti –koulu – Alfonson baari. Kotona seurana on koira Pepa (sekä Tina-nukke), koulussa oppilaat ja kollegat, joista Toni ei erityisesti välitä, ja baarissa yleensä odottaa tutussa pöydässä paras ja ainoa ystävä, josta Toni hieman ilkeämielisestä käyttää salaa nimeä Siistikoipi.
Siistikoiven kautta syntyy eräänlainen yhtymäkohta Aramburun ylistettyyn romaaniin Äidinmaa (2020), joka sijoittuu Baskimaalle ja käsittelee ETA:n terroria. Kirjasta on tehty myös televisiosarja Patria, jota niin ikään on kiitetty. Tonin ystävä Siistikoipi on myös terrorin uhri. Hän on menettänyt toisen jalkansa Madridissa Atochan rautatieasemalla tehdyssä pommi-iskussa (11.3.2004) ja käyttää nyt proteesia, siistiä koipea.
”Uskon vain muutamaan asiaan, jotka tuottavat minulle iloa ja jotka ovat arkisia ja näkyviä. Uskon sellaisiin asioihin kuin valo ja vesi. Uskon ainoan ystäväni ystävyyteen ja tervapääskyihin, jotka ilmansaasteista ja metelistä huolimatta palaavat kaupunkiin joka vuosi, vaikka epäilenkin. että niitä on joka kevät vähemmän.”
* *
Kun romaanissa on sivuja reippaasti yli 600, toivoo välillä, että muisteluita olisi voinut tiivistää. Muistot purkavat kuitenkin auki päähenkilön elämää ja persoonaa vähä vähältä tarkemmaksi, joten hankala niiden on yli hypätäkin. Aramburu liikkuu tosin lapsuuden, nuoruuden, aikuiseksi varttumisen ja nykypäivän välillä niin, että toisinaan saa pinnistellä ennen kuin ymmärtää, missä ajassa nyt mennään.
Kirjan alkupuolella Tonin korostettu maskuliinisuus ja välineistävä suhtautuminen naisiin ärsyttää, mutta loppua kohti häntä alkaa ymmärtää paremmin. Aramburu haluaa ilmeisesti tarkoituksella kärjistää miesten ja naisten asenteiden yhteensovittamattomuutta. Kuvaava on miete, jossa Toni seuraa sivusta erään pariskunnan riitelyä edes ymmärtämättä kieltä, jota pariskunta puhuu:
”Miesten keskinäisen solidaarisuuden nimissä päätin, että mies on oikeassa. En epäröinyt puolta valitessani, aivan kuten en epäröisi asettua naisen puolelle, jos sattuisin olemaan nainen.”
* *
Aramburun romaanin yksi kiinnostava ulottuvuus on pääsy tarkastelemaan Espanjan historiaa Tonin perheen menneisyyden kautta ja nykypäivän politiikkaa Tonin, Siistikoiven ja myöhemmin seuraan tiiviisti liittyneen Águedan keskusteluissa.
Katalaanien mielenosoitukset, toinen toistaan seuraavat vaalit, äärioikeiston ja toisaalta vasemmiston pyrkimykset kuohuttavat Siistikoipea ja Águedaa, eivät niinkään elämäänsä kyllästynyttä Tonia. Francon haudalla Toni kylläkin käy kummastelemassa diktaattorin palvontaa, kun tämän jäännökset odottivat vielä siirtoa kunniapaikalta toisaalle.
Vaikka kirjaimellisesti tiiliskiven kokoisen romaanin lukeminen tuntui ajoittain työläältä, urakka kannatti. Tervapääskyt avaa näkökulmia Espanjaan ja pohtii myös, mikä on miehen rooli nyky-yhteiskunnassa. Enää ei voi olla se isä, joka käyttää väkivaltaa, mutta mikä sitten on miehen osa, sitä Aramburu Tonin elämän kautta aprikoi.
Sari Selanderin suomennos on miellyttävää luettavaa.
Marjatta Honkasalo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Nenosen runokokoelma ei saa tähtiä vaan pääskysen, voikukan, sammakon, västäräkin ja lapsen hymyn – arviossa Hengittävä eläin
LEVYT | Tamperelaisen Mikko Nenosen toinen runokokoelma Hengittävä eläin saa lukijan ymmälleen, hämilleen – mitä ihmettä tästä sanoisi ja kirjoittaisi?
Hirviömaailmassa Aapo voittaa pelkonsa ja löytää itsestään ihmeellisen kyvyn – arviossa J. S. Meresmaan Varjokahle
KIRJAT | Lumola-sarja on lempeää kauhufantasiaa, jonka parissa viihtyy aikuinenkin tarinoiden ystävä. Varjokahle päättää trilogian.
Koulu pelastaa nälkäkuolemalta ja antaa lukemisen lahjan – arviossa Helvi Hämäläisen elämäkerta Kauneudenrakastaja
KIRJAT | Helvi Hämäläinen oli 1900-luvun suomalaisista naiskirjailijoista se, joka tiesi mitä halusi, aina saamatta sitä. Minna Maijalan elämäkerrassa jokaisella sanalla on merkityksensä.
Osamu Dazain Narrin kukkia on lyhytromaani, joka ei luota tarpeeksi omiin vahvuuksiinsa
KIRJAT | Dazai yrittää tuoda esiin jotain uutta ja erilaista, mutta keino on niin kuin useimmat neljännen seinän rikkomiset, eli se on vanhentunut alta aikayksikön.