Tappaminen, ryöstäminen ja kansojen alistaminen perusteltiin rodulla ja siitä alkoi rasismi – arviossa Eriarvoistava katse

Kuva: Warelia

Seppo Kangaspunnan teos Eriarvoistava katse (Warelia, 2024) saattaa hyvinkin olla syksyn tärkein kirja. Sen luettuaan ymmärtää paljon paremmin maailmaa, Venäjää, Eurooppaa, Ruotsia, Suomea ja ehkä jopa itseään.

Aloitetaan maailmasta. Sieltä avautuu railo, joka loi pohjan yhä vahvana elävälle ja Suomessa jopa voimistuvalle eriarvoisuudelle, rasismille.

Vuosisatoja kestäneen eurooppalaisen ja amerikkalaisen kolonialismin ja orjakaupan arvet näkyvät edelleen. Kansojen arvottamiset, luokittelut ja rotuerottelu ovat arkipäivää, vaikka genomitutkimus on ajat sitten todistanut, ettei rotuja ole olemassa.

Arvaan, että tämä saattaa tulla monelle yllätyksenä – mutta rotuja ei todellakaan ole olemassa. Kuten Kangaspunta painavasti sen sanoo:

”Rotu on kulttuurinen konstruktio, jonka siirtomaavallat rakensivat oikeuttaakseen siirtomaidensa ja niiden kansojen alistamisen, tappamisen, ryöstön ja muokkaamisen.”

Ehdotan, että kirjoitatte tämän virkkeen paperille ja teippaatte seinälle. Siitä rasismi lähtee – ihmisen on aina pitänyt keksiä järjettömälle julmuudelleen perusteita, vaikka taustalla on vain rahan- ja vallanhimo, siis silkka itsekkyys.

Suomessa erityisen vihan kohteeksi ovat joutuneet afrikkalaistaustaiset ihmiset. Puhutaan afrofobiasta. Se on erityinen rasismin muoto, jonka motiivina on nimenomaan afrikkalaistaustaisuus ja perimmäisenä tarkoituksena epäinhimillistää ihmiset ihonvärin perusteella.

Kangaspunta on perehtynyt tarkasti Euroopan perusoikeusviraston lokakuussa 2023 julkaisemaan selvitykseen Tummaihoisena EU:ssa.

Suomen tulokset ovat järkyttäviä. Meillä peräti 60 prosenttia afrikkalaistaustaisista koki syrjintää asuntoa hakiessaan, Saksassa ja Ruotsissa vastaava osuus oli kymmenen prosenttia. Ehkä huolestuttavinta on, että Suomessa 38 prosenttia afrikkalaistaustaisista lapsista oli kokenut häirintää koulussa.

* *

Ruotsissa näyttää siis olevan nyt paremmin. Kangaspunta osoittaa kuitenkin, että myös Ruotsin historia on synkkääkin synkempi. Itse asiassa Ruotsi oli rotubiologian johtava maa, vuonna 1922 sinne perustettiin maailman ensimmäinen Rotubiologian tutkimuslaitos.

Vuonna 1941 valmisteltiin jo toinen pakkosterilisaatiolaki. Sen tarkoituksena oli varmistaa ruotsalaisen perimän puhtaus ja vapauttaa maa epätoivottuja yksilöitä tuottavasta geneettisestä aineksesta. Myös Valtionkirkko oli valppaana. Sen vaatimuksesta ruotsalaisen oli saksalaisen kanssa avioituessaan pystyttävä osoittamaan ”rodullinen puhtaus”.

Virallisessa todistuksessa piti vakuuttaa, että saksalaisen puolison vanhemmissa tai isovanhemmissa ei ollut juutalaisia. Vuonna 1942 Ruotsi kyyditsi yli 2 000 juutalaista Saksan kuolemanleireille.

* *

Juuri kun lukija puhkuu pyhää vihaa Ruotsia kohtaan, Kangaspunta kääntää katseen Suomeen. Kirjan rakenne onkin erinomaisen ovela ja toimiva. Ensin kerrotaan Venäjän hirmuteoista, sitten Ruotsin ja lopulta kohteena on suomalainen ylenkatse.

Suomi sai vuonna 1920 Tarton rauhassa Petsamon. Kangaspunta näyttää, kuinka eteenpäin tunkevan suomalaisuuden tuli väistämättä työntää edemmäs ja alistaa paikallinen saamelaiskulttuuri. Tässä työssä tärkein ideologi oli Tampereen suuri poika Väinö Voionmaa.

”Jäämeri ei ole enää lappalainen meri eikä Jäämeren kysymys enää koske vain muutaman lappalaisen kalakeittoa ja jäkälämaata”, hän kirjoitti jo vuonna 1918.

Kangaspunnan mukaan suomalaiset toteuttivat Petsamon uudisasuttamisen eurooppalaisten siirtomaamahtien tapaan. He hamusivat luonnonrikkauksia samaan tapaan kuin britit Intiasta ja Afrikasta tai espanjalaiset Etelä-Amerikasta.

Suur-Suomi ajattelu alkoi rakentua Petsamosta ja Voionmaa päästi sanansa valloilleen.

”Ei ole mitään järkeä eikä oikeutta pidättää jonkun sadan taantuneen ja jälkeenjääneen eläjän hyväksi, olkoonpa heidän kielensä ja kulttuurinsa muuten miten mielenkiintoinen ja säilyttämisen arvoinen tahansa, suuria taloudellisia etuja, joita sadattuhannet ihmiset ja kokonaiset valtiot voivat hyödyksensä käyttää.”

Siinä se tuli, suomalainen ylenkatse kolmella sanalla: taantunut ja jälkeenjäänyt eläjä. Sama toistui Itä-Karjalassa. Vuonna 1942 julkaistiin opas Itäkarjalaiset ja me. Siinä sanottiin väestön olevan lasten tavoin ailahtelevia ja ajattelemattomia, minkä vuoksi heihin tuli suhtautua kasvattajan otteella, ystävällisesti mutta lujasti. Opettajarooli kuului suomalaisille.

* *

Kirjan lopussa Kangaspunta kääntää katseen sisään, nyky-Suomeen. Mitä täällä on tapahtumassa? Miksi eriarvoisuus on jälleen lisääntymässä?

Hän siteeraa kirjailija Silvia Hosseinia, joka katsoo kuuluvansa viimeisiin suomalaisiin sukupolviin, joille sosiaalinen nousu on mahdollinen.

”Nykyisin luokka-aseman ja koulutustason periytyminen on voimakkaampaa. Vauraat perivät pääomaa, köyhät mielenterveys- ja päihdeongelmia.”

Kangaspunta aloittaa kirjansa luvulla Naapurin ylenkatse, jossa hän käsittelee Venäjää. Luku on niin laaja ja syvällinen, ettei sitä pysty lyhyesti tiivistämään. Lukekaa! Itse olin tähän asti jotenkin naiivisti kuvitellut, että kyllä Venäjän kansa vielä tulee järkiinsä ja ymmärtää, ettei sotimalla saavuteta mitään.

En kuvittele enää. Venäjän kansalle on valehdeltu niin kauan, ettei se enää pysty erottamaan totuutta.

Kuten kirjailija ja toimittaja Anne Applebaum on sanonut:

”Venäjän johtajat eivät ikinä ole pystyneet selittämään paikalleen jähmettynyttä elintasoa tai perustella omia etuoikeuksiaan, rikkauttaan ja valtaansa muuten kuin sodalla ja vihollisilla.”

Kirjassa Kangaspunta paljastaa myös sen, missä Kantasuomi oikeasti sijaitsee. Ei Hämeessä, vaan Koillis-Virossa. Sinne muodostui kantasuomea puhuvien ihmisten ydinalue rautakauden alussa, siis yli 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.

Matti Kuusela

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua