Kuvat: Aviador / Heidi Strengell
KIRJAT | Joillakin Etäisyys, leikki -teoksen sivuilla on vain yksi säe, esimerkiksi se, jonka luin istuessani tamperelaisella terassilla seuranani vain lasi valkoviiniä ja tonnikalaleipä:
”mitä jos ei tarvitsisi aina olla ihan yksin?”
ARVOSTELU
Jere Vartiainen: Etäisyys, leikki
- Aviador, 2024.
- 113 sivua.
Etäisyys, leikki (Aviador, 2024) on Jere Vartiaisen neljäs runokokoelma. Runoilijan edellinen teos Minuus | Miinus oli Ylen vuoden 2019 Tanssiva karhu -palkinnon ehdokkaana. Muita Vartiaisen runollisia saavutuksia ovat olleet lavarunouden vuoden 2014 Suomen mestaruus ja Oulun kirjailijaseuran Pakkala-palkinto vuonna 2016.
Vartiaisen toinen kokoelma Enimmäkseen en nuku alasti sisälsi runsaasti sanaleikkisyyttä ja oli muutenkin leikittelevä, liiaksikin. Minuus | Miinus taas oli ulkoasultaan varsin moninainen, fonttien koko ja tyyli sekä kirjasintyypit vaihtelivat.
Uusimmassa kokoelmassa on näitä molempia: sanoilla leikkimistä ja ulkoasullisia tehosteita, mutta leikillisyys ei ole enää niin vuolasta, että vaikuttaisi itsetarkoitukselliselta.
Etäisyys, leikki ‑teoksen teemoja ovat yksinäisyys ja erilaisuuden kokemus. Kirjan takakannessa kerrotaan, että ”Vartiaisen runokieli pirstaloituu välillä fragmenteiksi, ajoin musta huumori ja visuaaliset keinot valtaavat tilan”.
Aiemmissa kokoelmissa esiintyi minä-kertoja, jolla oli jopa sama nimi kuin runoilijalla. Nyt minään on otettu vähän etäisyyttä. Teoksessa esiintyy välillä myös ”hän”, unenomainen, satumainen Valonarka, ja usein kerronta on kokonaan vailla persoonapronominia:
”mutta että oppisi vielä / maailmaan, jota ei koe omakseen -”
Vaikeaa yksin, vaikeaa yhdessä
HANKALIA SOSIAALISIA TILANTEITA! -otsikoidulla sivulla luetellaan nimensä mukaisia ja kovin samastuttavia tilanteita:
”kun istuu ruokalassa vastakkain tuntemattoman kanssa. / kun odottaa puolitutun kanssa valojen vaihtumista. / kun ei kuullut kolmannellakaan kerralla ja yhä se kysyy. / kun yhteinen tuttu poistuu huoneesta.”
Teoksen nimessä esiintyvä ”etäisyys” on selvästi löydettävissä Vartiaisen säkeistä. Mutta mitä on siinä mainittu ”leikki”? Onko se mukavaa ja iloista yhteistä tekemistä vai kömpelö ja vähän surullinen esitys sellaisesta?
”niin kauan // minuus kuin huhuleikissä / vääristyvä kopio // ja kokemus, että vain esittää ihmistä”
Sosiaalinen kanssakäyminen on haastava laji, etenkin tosielämässä. Sosiaalinen media tarjoaa jonkinlaista korviketta turvallisen etäisyyden päästä. Tosin siellä jos missä välkähdykset ihmisten tarinoista ovat esitys elämästä ja sosiaalisuudesta valikoituine kuvineen ja harkittuine lauseineen.
”RÄPS.”
Mutta vaikka muiden kanssa oleminen on vaikeaa, toive yhteyden löytämisestä ja ihmisen kaipuu ei suostu sammumaan.
Kaiken keskellä yksin
Jere Vartiainen on nelikymppinen oululainen kirjailija, esiintyvä taiteilija ja psykologi, joka vaikuttaa aiemmissa teoksissaan haeskelleen kirjallisen ilmaisunsa suuntaa tai tyyliä. Tässä neljännessä kokoelmassa ollaan ehkä jo löydetty ominta ilmaisun tapaa, jonkinlaista keskitietä. Kokonaisuudessa on kuitenkin jotakin hajanaista, tai ehkä se olen vain minä, joka ei ihan saa kiinni kaikista langoista, vaikka teksti sinänsä on helposti omaksuttavaa ja sujuvaa.
Tässäkin teoksessa keskiössä pysyy ihmissuhteissa ja elämässä kompurointi, itsen tarkkailu ja ylipäänsä ihmisyyden pohtiminen.
”ja ihmisten kanssa on yhä näin saatanan vaikeaa.”
Vaikeaa on, ihmisellä sekä muiden ihmisten että itsensä kanssa. Kun on olemukseltaan alakuloon taipuvainen, vahvasti kokeva, kaikkea analysoiva ja ”pelottaa about kaikki minkä voi kuvitella”, tie läheisiin ihmissuhteisiin on mutkainen.
Jo Koskenniemi-vainaa runoili ihmisen yksinäisyyden kokemuksesta. Yksinäisyys on paitsi iso yhteiskunnallinen haaste ja monelle inhimillinen murhenäytelmä myös ikiaikainen runouden teema.
”Mutta leikitäänkö vielä vähän aikaa?”
Sari Harsu
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Minuuden jakautuminen – arviossa Anna-Kaari Hakkaraisen Marraseliö
KIRJAT | Finlandia-ehdokkaaksi nostetun teoksen keskiössä kulkee Ingmar Bergmanin elokuva Persona.
Paha saa palkkansa, joko rahana tai tuomioina – arviossa Jo Nesbøn Kylän kuningas
KIRJAT | Jo Nesbøn Valtakunta-romaanin jatko-osassa pienessä Osin norjalaiskylässä tapahtuu taas. Veljekset Roy ja Carl Obgard ottavat mittaa toisistaan ja muista.
Asko Jaakonaho kirjoitti veijariromaanin Sigurd Wettenhovi-Aspasta – arviossa Tulenkantaja-palkintoehdokas Kulta-aura
KIRJAT | Asko Jaakonaho tarttuu yhteen Suomen historian omalaatuisimmista henkilöistä, etenkin kielitieteellisistä tulkinnoistaan muistettuun Sigurd Wettenhovi-Aspaan.
Talouden ja yhteiskunnan kehityksen unilukkari – arviossa Risto Murron Miksi Suomi pysähtyi?
KIRJAT | Murto kirjoittaa selkeästi, havainnollisesti ja tyynen rauhallisesti asioista ja ilmiöistä, jotka päiväkohtaisessa uutisoinnissa ajautuvat helposti riitoihin tai poliittisen myllytyksen kohteiksi.