Täiden kalvama hopeakylki – tutkivan journalismin mestariteos perkaa lohibisneksen mädännäisyyksiä

Kjetil Østli ja Simen Sætre. Kuvat: Gummerus

Suomessa eletään kalaisien järvien keskellä. Silti suomalaiset syövät vuodessa vain pari kiloa kotimaista luonnonkalaa, kuten ahventa, haukea, kuhaa, siikaa, silakkaa ja muikkua. Suurin osa kalasta tuodaan ulkomailta. Tuontikalaa kuluu yli yhdeksän kiloa, ja siitä valtaosa on Norjassa kasvatettua lohta.

Merilohena markkinoitava kala on kaukana siitä lohesta, jota jahdataan pohjoisen joilla. Säyseäksi ja nopeakasvuiseksi jalostettua meren broileria ruokitaan kasvatusaltaissa rehulla. Sen liha saa punaisen värinsä kalalle syötettävästä kemikaalista. Tuotanto aiheuttaa laajoja ympäristöhaittoja ja uhkaa luonnonlohikantoja.

Lohi pahentaa ruokapulaa

Maailman merien saalismäärät ovat kääntyneet laskuun muun muassa ryöstökalastuksen vuoksi. Kalaa syödään kuitenkin yhä enemmän. Kasvun on mahdollistanut kalankasvatus, joka tuottaa jo enemmän kalaa kuin kalastajat.

Lohenkasvatus on ryöstökalastuksen uusi muoto. Lohikilon tuotantoon tarvitaan toista kiloa luonnonkalaa. Kehittyvien maiden köyhät ja aliravitut asukkaat kilpailevat samasta ravinnosta kasvatuslohen kanssa. Lohille syötettävästä kalasta 90 prosenttia sopisi ihmisravinnoksi. Siitä jauhetaan kalajauhoja ja öljyjä, koska rehutehtaat maksavat parempaa hintaa.

Lohenkasvattajat ovat havahtuneet kasvaviin rehukalakustannuksiin. 1990-luvulla rehusta 90 prosenttia oli kalaa, nyt enää 25 prosenttia. Kasvissyöjälohet ovat tuoneet mukanaan uusia ympäristöongelmia. Lohille rahdataan valtamerten takaa soijaa. Sen kasvatus kiihdyttää sademetsien laittomia hakkuita. Tuotannossa riistetään työväkeä ja käytetään kiellettyjä kasvinsuojeluaineita.

Rehu kasvattaa lohen hiilijalanjälkeä, joka on suurempi kuin kanalla. Vielä suurempi merkitys on tuoreen lohen kuljetuksella. Lentoasemille rakennetaan lohiterminaaleja, sillä kuudesosa Norjan lohesta lennätetään tuoreena Aasian ja Yhdysvaltojen markkinoille. Aasian lentoihin panostava Finnair kuljettaa päivittäin kymmeniä tonneja lohta, joka saadaan 36 tunnissa sushinsyöjän lautaselle.

Asiantuntijat valjastettu kalamarkkinointiin

Norjalaisen toimittajakaksikon tutkimusmatka lohibisnekseen vyöryttää luku toisensa jälkeen tyrmistyttävämpiä esimerkkejä nopeasti kasvaneen alan ongelmista. Vieras laji -teoksessa (suom. Heli Mäntyranta; Gummerus, 2023) on kyse paljosta muustakin kuin siitä, onko kasvatuslohi terveellistä.

Kalan maine terveysravintona perustuu sen sisältämään tyydyttymättömään rasvaan, omega-rasvahappoihin ja D-vitamiiniin. Rasvaisessa lohessa niitä on runsaasti, mutta siihen kertyy myös ympäristömyrkkyjä rehusta ja täintorjunnasta.

Kalansyöjät säikähtävät, kun tutkimustulokset osoittavat, että kala voi sisältää suosituksia suurempia pitoisuuksia terveydelle haitallisia aineita. Ravitsemusalan asiantuntijat suhteuttavat yksittäisen havainnon kokonaistietoon ja rauhoittelevat, että terveysvaikutukset kumoavat haittavaikutukset.

Norjassa ja muissa kalankasvattajamaissa lohentuotannon terveys- ja ympäristöongelmat herättävät erityisiä intohimoja. Kasvattajat teettävät omia tutkimuksia ja pyrkivät kumoamaan kiusallisen tiedon.

Asiantuntijana esiintyvä Merentuoteneuvosto on valtion osakeyhtiö, joka saa rahoituksensa alan toimijoilta. Sen tehtävänä on edistää kalan vientiä. Se suoltaa kalapropagandaa, joka leviää tehokkaasti maailmalla.

”Kun yleisradioyhtiö NRK esitti vuonna 2016 lohenkasvatusta käsittelevän dokumentin, Merentuoteneuvosto lähetti alan toimijoille ja sen ystäville sähköpostia. Vastaanottajia pyydettiin ohjelman jälkeen olemaan aktiivisia somessa. Etukäteen kerrottiin, millaisia viestejä olisi hyvä välittää. Merentuoteneuvosto oli itse laatinut esimerkkejä kysymyksistä ja vastauksista, joita sopi jakaa Twitterissä ja Facebookissa. Se oli jopa merkinnyt punaisella kohtia, joihin saattoi lisätä esimerkkejä omasta yrityksestä.”

Tutkijat vaiennetaan ja savustetaan sivuun

Aftenposten-lehdessä työskennellyt toimittajakaksikko törmäsi sisäsiittoiseen alaan kirjoitettuaan artikkelin lohen jalostuksesta. Lehteen ja sen kustantajaan kohdistettu hyökkäys sai Kjetil Østlin ja Simen Sætren uppoutumaan aiheeseen syvemmin.

He kohtasivat tutkijoita, joista tuli nopeasti työttömiä, jos he toivat julki lohenkasvatuksen kannalta kiusallisia totuuksia. Kirja kuvaa elokuvallisia oikeussalidraamoja, joissa turvamiehet saattelevat puoleksi vuodeksi ulkomaailmasta eristetyn tutkijan takaoven kautta kuulemistilaisuuteen.

Valtiovallan suojeluksessa kukoistava lohenkasvatusala tekee kaikkensa poistaakseen esteet kasvulta. Kalan markkinoijat kirjoittavat ministeriön tiedotteet. Ympäristö- ja terveysongelmista raportoivat tutkijat leimataan aktivisteiksi ja hiljennetään. Heidän taustojaan tongitaan ja asiantuntemus pyritään mitätöimään.

Kirjoittajat osoittavat, että ala vääristelee jopa YK:n ja sen ruokaturvasta vastaavan elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n raportteja.

Raha ja vaikutusvalta torjuu sääntely-yritykset

Tutkivat journalistit perkasivat ja paljastivat viiden vuoden ajan lohenkasvatusalan propagandaa. Työ paljasti verkoston, jonka lankoja vetelevät tuottoisan alan toimijat. Hampaaton hallinto ja tutkimus on valjastettu edistämään sinistä vallankumousta, josta on kasvamassa öljyntuotannon kaltainen rahasampo.

Norja on maailman ainoita esimerkkejä maista, joissa öljykentiltä pumpataan rikkauksia ja hyvinvointia koko yhteiskunnalle. Lohenkasvatuksen kanssa on käynyt toisin. Sitä hallitsevat oligarkit.

Toimintaansa kasvattaneet ja pienempiään ostaneet jättiyritykset tuottavat miljardivoittoja, jotka kotiutetaan veroparatiisien kautta. Omistajista 37 on kymmenessä vuodessa noussut miljardööriluokkaan.

Kasvattamot ja rehutehtaat pyörivät Itä-Euroopasta tulevalla vierastyövoimalla. Altaat sijaitsevat yhteisellä vesialueella, mutta paikkakunnalle jäävät vain haitat.

Sääntely-yritykset ovat auttamassa myöhässä. Kun tuottoja yritettiin verottaa, kasvattajat torjuvat hankkeen rahan ja vaikutusvallan avulla. Ennennäkemättömässä lobbauskampanjassa rakennettiin taitavasti maaseudun ja kaupungin välinen kiista.

Vetävä seikkailu lohibisneksessä

Kjetil Østli ja Simen Sætre ovat kirjoittaneet poikkeuksellisen vetävän tietokirjan. Maailman kasvattamoilla ja rehutehtailla reissaava kaksikko kohtaa kaikkialla samankaltaisia ongelmia. Alkuperäislajit katoavat ja leväkukinnot rehottavat. Kasvattilohet ja niiden loiset karkailevat ja uhkaavat luonnonlohikantoja.

Taudit ja lohitäit ovat levinneet norjalaisilta kasvattamoilta maailmalle. Suurinta tuhoa ne ovat niittäneet Chilessä, jossa vauhtisokeus johti lohien massakuolemiin.

Salattua totuutta jäljittelevien sankaritoimittajien raportit reissuista ja tutkijatapaamisista voisivat olla vaivaannuttavaa luettavaa. Østli ja Sætre keskittyvät kuitenkin aiheeseensa eivätkä itseensä.

Vielä taitavammin kaksikko maalaa suuret kaaret. Ensilehdillä havainnollistetaan ymmärrettävästi miljoonien vuosien evoluutiokehitys. Sen jälkeen on helppo ymmärtää, miten jokaiselle joelle muotoutuu omanlainen lohikanta, joka selviää sekä suolaisessa merivedessä että vuolaissa ja kivikkoisissa koskissa.

Myös lohissa loisiva täi on evoluution jalostama huippulisääntyjä. Sen on vaikea löytää isäntää, kun lohet vaeltavat vapaana. Mutta kun kalat kootaan kasvattamolle, ruokapöytä on katettu.

Lohitäi pureutuu kalan lihaan ja imee siitä verta. Yhdessä lohessa voi olla toista sataa loista, jotka kalvavat kallon esiin.

Kymmeniä tonneja kemikaaleja vuonoihin

Lohen kasvatuksen historia on taistelua lohitäitä vastaan. 40 vuodessa Norjan vuonoihin ja meriin laskettiin 120 000 tonnia vetyperoksidia, 116 tonnia triklorfonia, 10 tonnia diklorvosia, 1,5 tonnia emamektiinibentsoaattia, 2,5 tonnia pyretroideja. 43 tonnia kitiinisynteesin estäjiä ja 27 tonnia atsametifossia.

Kemiallinen sodankäynti tappoi lähivesien hummerit ja katkaravut. Täi sen sijaan muuttui vastustuskykyiseksi torjunta-aineille.

Avuksi otettiin loisia syövät puhdistajakalat. Huulikalasta tuli lohen jälkeen kalastetuin laji Norjassa. Viisi vuotta sitten niitä pyydettiin 28 miljoonaa. Niitä kuolee kasvattamoilla kaksi kertaa enemmän, joten oli turvauduttava jalostukseen ja kasvatukseen. Nyt kasvatuslohta hoidetaan kasvatetuilla huulikaloilla.

Puhdistajakalojen lisäksi täintorjunnassa käytetään harjausta ja huuhtelua sekä makeaa tai lämmintä vettä. Lohien kokoaminen ja käsittely aiheuttaa kuitenkin kaloille stressiä ja kärsimystä.

Kalaa käsiteltiin nisäkkään geeneillä

1960-luvulta alkanut vihreä vallankumous on mahdollistanut miljardien ihmisten ravinnonsaannin. Tuottavuuden kasvu on perustunut uusiin lajikkeisiin, keinokasteluun, kemiallisiin lannoitteisiin, torjunta-aineisiin ja koneistumiseen. Kääntöpuolena ovat monimuotoisuuden romahdus, ilmastonmuutos ja muut olemassaoloa uhkaavat ympäristöongelmat. Planeetalta hävitetään vauhdilla kaikki muut paitsi ihmisen kesyttämät lajit, kuten tehotuotantoon valjastetut kanat, siat ja lehmät.

Sininen vallankumous toistaa vihreän vallankumouksen vesissä. Lohi on ylväs petokala, joka nousee meriltä kotijokeensa kutemaan. Vaelluskala kesytettiin säyseäksi ja sullottiin pussiin kasvamaan. Jalostuksessa kalaa käsiteltiin nisäkkään geeneillä ja siihen istutettiin hiiren ja ihmisen kasvuhormonia.

Kasvatuskalaa paranneltu entistä tuottoisammaksi. Lohen varttuminen sukukypsäksi häiritsee kasvatusta, sillä kala syö vähemmän ja kasvaa hitaammin, kun se alkaa kehittää mätiä tai maitia. Mätimunien lämpö- tai painekäsittelyllä lohelle saatiin aikaan kolme kromosomistoa normaalin kahden sijaan. Lisääntymiskyvyttömät triploidit ratkaisisivat myös karkulaisongelman, sillä jalostetut kasvatit ja luonnonkalat eivät voi lisääntyä keskenään.

Menetelmää ei pystytty ottamaan käyttöön laajassa mitassa, sillä käsitellyt kalat kärsivät epämuodostumista, kuono- ja bakteerihaavaumista sekä haavatulehduksista. Ne eivät kestäneet kasvatusoloja, vaan suuri osa kaloista kuoli.

Epäonnistuminen ei lannistanut kasvattajia. Nyt kehitetään uutta geeniteknologiaa, jolla kalat muutetaan triploideiksi.

Vääristeltyjä tutkimuksia

Lohenkasvatuksen ympärille on kehittynyt tuottoisia aloja, kuten rehuntuotanto. Se pilaa vesiä kaukana Norjan vuonoista. Harvoihin käsiin keskittyneeltä alalta on paljastunut hintakartelleja.

Kalojen sisältämiä ympäristömyrkkyjä voitaisiin vähentää rehun valmistuksessa. Siirtymä on kuitenkin mahdoton, sillä kuka ostaisi terveydelle vaarallista lohta, jos tarjolla olisi myrkytön vaihtoehto.

Itse itseään tutkiva ala sivuuttaa terveysriskit. Se julkaisi tutkimuksen, joka todisti lohen suojaavan lapsia astmalta, mutta jätti kertomatta siinä käytettiin kasvatuskalan sijaan erikoislohta.

”Olisi ollut epäeettistä antaa raskaana oleville naisille tieten tahtoen lohta, jossa on vierasaineita, koska ne saattaisivat vahingoittaa sikiöitä”, kokeet tehnyt Philip Calder kirjoittaa.

Sivua kääntää henkeä pidätellen

Vuosikausia lohenkasvatuksen eettisiä ja terveydellisiä ongelmia sekä ympäristövaikutuksia tutkineet toimittajat tuntevat aiheensa läpikotaisin. Se antaa uskallusta kirjoittaa ilman että joka lauseessa viitataan asiakirjoihin ja raportteihin. Lisätietoa löytyy lähes 50-sivuisesta lähdeluettelosta ja lisäluettavaa melkein kymmenen sivun kirjallisuuslistauksen verran.

Kjetil Østli ja Simen Sætre kertovat erikoisalasta kadehdittavan ymmärrettävästi. Helppolukuinen, mutta häiritsevä tarina saa kääntämään sivua henkeä pidätellen.

Samanlainen teos pitäisi kirjoittaa kaikilta eläintuotannon aloilta, sillä lohenkasvattajat eivät ole tehotuotannon pääpahiksia, eikä kasvatuslohi ruokalautasen myrkyllisin tuote.

Alan ongelmien lisäksi kirjoittajat esittelevät myös korjauskeinoja. Esimerkiksi Kanadassa ollaan jo siirtymässä suljettuun systeemiin. Kun kalat siirretään vuonoista ja mereltä kasvatusaltaisiin, karkulaiset, täit, kemikaalit, lääkejäämät, taudinaiheuttajat, ulosteet ja rehu eivät päädy meriin ja jokiin.

Tommi Liljedahl

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua