Suuret lapset, suuret huolet – arviossa Johanna Vuoksenmaan Suurenmoinen matka

Kuva: Otava / Jonne Räsänen

Suomalaisia vapaaehtoisia taisteli osana Saksan armeijan Waffen SS:n Wiking -divisionaa vuosina 1941–1943 lähinnä Ukrainan rintamalla.

Suomalaisia SS-miehiä oli kaikkiaan arviolta 1 500.

Jos suomalainen sotilas kuoli SS-joukkojen taistelijana, omainen Suomessa saattoi saada virkistysmatkan Saksaan.

Tällaisesta pääsi osalliseksi myös ohjaaja-kirjailija Johanna Vuoksenmaan isoisoäiti.

Propagandamatkoista on ymmärrettävästi kerrottu niukasti, ja lähes ainoat todisteet ovat niiltä lähetetyt kirjeet.

Vuoksenmaa on kehittänyt uutuusromaaninsa Suurenmoisen matkan (Otava, 2025) teemat ja tarinan löytämänsä kirjeen johdattamana. Matkareitti pohjautuu faktaan, muu on fiktiota.

On Ilona, lentoemäntä ja aikuisen pojan äiti. Ilona löytää isoisoäitinsä Alman matkakirjeen vuonna 2023.

Kolmetoista lasta synnyttänyt Alma reissaa syyskesällä 1943 Hitlerin tarjoamalle virkistyslomalle Ruhpoldingin kylpylään, Saksan Baijeriin hoitoihin.

Matkalle osallistuu myös kymmeniä muita lapsensa tai puolisonsa menettäneitä.

Kahdeksassakymmenessä vuodessa Eurooppa on muuttunut täysin, mutta taas Euroopassa soditaan.

Ukrainaan tuntee vetoa myös Ilonan 25-vuotias poika, ainokainen, jonka venäläisen isän kanssa yhteys on katalasti katkennut jo vuosia sitten.

Päälle seitsenkymppiselle Almalle elämä on ollut ison talon ja tilan eteenpäin puskemista.

Kolme poikaa hän on jo antanut maalleen tai maahan, puolisonkin.

Nyt iloa ja elämisen syytä tuovat lapset ja lapsenlapset.

* *

Johanna Vuoksenmaa on taitava käsikirjoittaja ja ohjaaja, jonka Hormonit-sarja ilahdutti kuvatessaan rennolla kädellä vaihdevuosimyllerryksen kouriin joutuvaa lääkäriä.

70 on vain numero -elokuva (lue Antti Selkokarin arvio) juoksutti ikänsä mitätöivää laulajatähteä takaisin rakkauden karkeloihin.

Suurenmoisessa matkassakin on ainekset elokuvaan.

Osuvat luonnehdinnat henkilöistä ja juonen taitava punonta takaavat, että kirja tekee mieli lukea yhdeltä istumalta. Mutta vasta puolivälistä. 416-sivuinen romaani käy alkupuolella selittämään Ilonan arkea ja Alman matkantekoa niin tarkkaan, että välillä käy mielessä mihin tarvitaankaan perinpohjaista selitystä lentoemännän yöpymishotellin kylppärin tukkeutumisesta Las Vegasissa, Alman matkalaukun sisällöstä tai ikäihmisen aineenvaihdunnasta.

Seikkaperäistä kuvausta ehtii olla paljon ennen kuin jännäri nytkähtää liikkeelle.

Vuoksenmaan näppäimiltä syntyy kuin syntyykin kelpo kokonaisuus kahden naisen uusista elämäntilanteista.

* *

Alman matkalla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista yllättävää, joista matkakaveri Eedlan mielenterveyden horjuminen näyttää osuvasti ”me kestämme” -mielialan rakoilun.

Kun muut ovat asevelikansan, Hitlerin Saksan vieraina ihmetystä ja ihastusta täynnä, Eedla näkee herkkänä ihmisenä kulissien läpi ja kärsii.

Tämmöisenkö ryöstäjävaltion hyväksi oma uhri piti antaa?

Almalle puolestaan on tärkeää säilyttää arvokkuus. Kun on vieraanvaraiset isännät, hyvä ruoka ja juoma ja autuaalliset kylvyt, miksi marmattaa?

Alman solahtaa matkailijaksi kuin huomaamattaan, vaikkei osaa kieltä eikä kaveriakaan ole.

* *

Vuoksenmaa kuvaa tarkkanäköisesti turisti-ihmisen tunnelmia sekä lento- ja junamatkailua poikkeusoloissa ja laajamittaisen turismin varhaisvuosina.

Ilonalle matkailu on työtä, lentäminen arkea ja kulttuurien pintakirjo osa ammattitaitoa.

Ilonan elämä on ollut venäläisen miehen häipymisen jälkeen yksinhuoltajan haastavaa palapeliä ja pikkuhiljaa, viisikymppisenä, asettumista työn ja levon vakaaseen vuorotteluin, kun poikakin on jo pois muuttanut.

Ja silloin kaikki alkaakin natista. Muistisairaan äidin asioista huolehtiminen ja pojan katoaminen pakottaa uuteen valppauteen.

Asioita selvitellessä Ilona huomaa olevansa ihan joku muu kuin on kuvitellut.

Dokumentit, kirjeet ja paperit heittävät eteen tietoja, joiden jälkeen Ilona on tyhjän päällä, tuulenkaato.

Eikä isomummon Hitlerin Saksan-ihannointi sitten olekaan suurin häkellysten ja vakaasta arjesta suistumisen syy.

* *

Suurenmoista matkaa voi edetä monella tavalla. Kun Ilona lentää, hän on paikasta ja ajastakin irrallaan, vaikka työtä tekeekin.

Hänelle maapallo on meno- ja paluulentojen suunnistusrata, omituisella tavalla hallussa.

Alman elämän ensimmäinen lentomatka nousee Malmilta ja päätyy Riikaan. Siinä on ihmettelemistä, jo koneessa itsessään ja omassa olossa peltilinnun sisässä.

Ja lopulta, Berliinin, Münchenin ja Salzburgin patsaat ja palatsit kipeillä jaloilla nojailtuaan, teatterit istuttuaan ja Ruhpoldingin kylpykuurit nautittuaan hän voi sanoa: tämä on nähty.

Almalle elämä on parasta kotikylässä ja sinne hän kaipaa.

Maailman keikausten vaikutukset yksityiseen ihmiseen tulevat niin Almalle kuin Ilonallekin konkreettisiksi sodan kautta.

Sota tarvitsee sotilaansa ja molempien pojilla on sen suhteen omat ihanteensa tai kohtalonsa, yllättäen samassa maailmankolkassa.

Yksi kirjan avainlauseista onkin: samaan aikaan toisaalla.

Maapallo on yhteinen ja jokainen ponnistelee sen pinnalla omaa janaansa. Joskus janoilla on yhteinen leikkauspiste.

* *

Havahdun miettimään, miten äitiys on sota-ajoista muuttunut.

Ennen ehkäisyvälineitä lapsia syntyi kun oli syntyäkseen, laumakin, niin kuin Almalle.

Synnytettiin työntekijöitä ja suvunjatkajia, koska Suomen tulevaisuus oli yhteinen asia.

Ja jos lapsi menehtyi, synnytettiin lisää.

Oman psyyken tila ja tarpeet olivat toissijaisia.

Äidinrakkauden muodot avartuvat Suurenmoisessa matkassa fyysisestä läheisyydestä konkreettiseen ja liikkeelle potkaisevaan huoleen.

Jos lapseen ei saa yhteyttä puhelimitse, on nykyäiti jo varpaillaan.

Ilonalle viestittely on reviiriä merkitsevää ja napanuoraa loputtomiin venyttävää signalointia.

Almalle muutama Ukrainassa kaatuneelta pojalta tullut lyhytsanainen kirje ja pari lehtolasta jäävät jälkeläisen persoonaa luonnehtiviksi muistoiksi.

Molemmilla on stressinsä, vaikkei Alman elinaikana stressiä tai traumaa edes käsitteinä tunnettu.

Kun Vuoksenmaa pääsee loppua kohti kunnolla vauhtiin, kirja löytää myös huumorin.

Huumorilla voi näyttää ihmisen pienuuden isoissa valinnoissa ja päätöksissä, vaikka sitten hautajaisjärjestelyissä.

Humoristisia tilanteita kuin vaivihkaa tekstiin sirotellen molempien naisten raskaat matkat kiinnostavat aidosti.

* *

Yksinäisyyden ja erillisyyden kokemisen kuvaaminen on yksi kirjan onnistuneimpia linjoja.

Digiviidakossa omaisensa asioita ja lapseensa yhteyttä hakeva nykyihminen voi olla todella yksin.

Suurenmoisella matkallaan, jonka kulissiluonne ei ihan Almalle valkene, Alma tuntee suurta yksinäisyyttä.

Matkakaveriksi hänestä ei tunnu olevan kenellekään. Eihän tuommoinen mummo nyt enää jaksa edes vuorta kavuta.

Hän tuntee jo kuoleman lapsia ja puolison menetettyään, mutta nyt oma kuolemakin kolkuttelee matkan rasituksissa.

Mikä kirjassa tuntuu päälleliimatulta, ovat matkakohteiden lähistölle Saksassa sijoitetut natsivallan kuvaukset keskitysleireiltä, tehtaista ja seinien takaa.

Ne ovat elokuvallisia kohtauksia, mutta romaanissa turhia.

* *

Suurenmoinen matka avaa uuden näkökulman Suomen sodanaikaisiin tapahtumiin kotirintamalta.

Se paljastaa myös kauniilla tavalla äitiyden ikuisen taakan: lapsen kaaoksen kantamisen.

Ei edelleenkään ole äidille yhdentekevää, kenet oma lapsi valitsee puolisokseen, vaikkei perittävänä ole tiluksia.

Viimeistään mummona on pärjättävä myös miniän tai vävyn kanssa.

Suvuilla ja perheillä on aina omat arvonsa. Pienilläkin perheillä.

Anne Välinoro

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua