Suomalaisen dancepopin tähdenlento – arviossa Aku-Tuomas Mattilan Bogart Co. -historiikki

Kuva: Sammakko Kustannus

Turkulaisen populaarikulttuurin tuntija Aku-Tuomas Mattila sukeltaa SIG-yhtyeen historiikin (2018) jälkeen turkulaisen dancepop-yhtyeen Bogart Co.:n neljä ja puoli vuotta kestäneeseen tähdenlentoon. Oman aikansa poptähdet olivat uutta estetiikkaa ja tyylitajua ilmentävä moderni instituutio, jonka sporttiseen ilmeeseen sopi niin Valion sponsorisopimus kuin poseeraaminen rantakuvissa.

Bogart Co. ei pelännyt hyödyntää uutta teknologiaa ja tehdä keikoistaan näyttäviä showelämyksiä. Yhtye kasarin ytimessä, silloin ja edelleen.

Mattila on jututtanut bändin jäseniä ja taustavaikuttajia, selannut artikkeleita ja kartoittanut omia ja fanien aikalaiskokemuksia. Millaisen kirjan hän on saanut turkulaisyhtyeestä aikaan?

Bogart Co. Ainoa. Yksinäinen (Sammakko, 2024) on hyvin kattava bändihistoriikki. Niin bändin muotoutuminen, levyjen tekeminen kuin vaikkapa kiertueita varten valmistautuminen ja keikkasetin rakentaminen käydään tarkasti läpi. Taustoja valottavat kaikki olennaiset kertojat bändin jäsenistä tuottajiin ja levy-yhtiöiden edustajiin. Aikalaiskuvaa saadaan haastattelujen ohessa lehtijutuista ja kritiikeistä.

Bogart Co. -yhtyeen historian voidaan laskea alkavan siitä, kun aloitteleva turkulaisyhtye Mistreated päätyi paikallisen Fifty Fifty -levymerkin huoltoasemakasetille soittamaan halpiscovereita. Yhtyeen riveissä soittivat kitaristi Veijo Mäki ja basisti Sami Piiparinen, jotka myöhemmin tultiin tuntemaan myös nimillä Vinnie Lane ja Sam Eagle. Palkkiona hittihutusta muusikot saivat studioaikaa. Omatoimisen studiotyöskentelyn seurauksena Lane jäi sille tielle, harjoittelun kautta vakinaisiin studiohommiin.

Sam Eagle pääsi jo teinibändinsä Wheelsin kanssa Suosikkiin, vaikka jäivätkin lehden bändikilpailun paikalliskarsinnassa viimeiseksi. Suosikkiin pääseminen antoi silti valtavasti potkua eteenpäin. Siinä missä Sami soitti Fred’s Round Barin kanssa melkein Ruisrockissa, Copyrightissa progea ja pienen hetken Ironcrossissa heviä, soitti Vinnie Tommi Läntisen kanssa hetken Fabricsissa, mutta jäi pois ennen bändin breikkaamista. Soittokokemuksensa hän keräsi enimmäkseen studiohommissa.

Useammassa turkulaisessa yhtyeessä, kuten Pasi & Mysiinissä, Fabricsissa ja Fred’s Round Barissa rumpaloinut AP Kivinen soitti jo 13–14-vuotiaana keikkoja tanssibändien kanssa. Vinnien studiohommien puitteissa Lane, Kivinen ja Eagle pääsivät kokeilemaan erilaisia soundiratkaisuja ja rakentamaan biisipohjia. Mutta kuka niissä laulaisi?

Lanen kaverin kautta kuultiin jotakuta kehuttaneen, että osaa laulaa kovaa ja korkealta kuin Ian Gillan. Tätä kokelasta haluttiin tietysti testata, mutta Maskussa asuva Esa Mäkelä pääsikin laulamaan hevivokaalien sijaan amerikkalaistyyppistä dance-soulia, johon kolmikko oli tehnyt taustat valmiiksi. Testi onnistui hyvin ja Lanen ja Mäkelän yhteinen bändi päätettiin perustaa, mutta sittenkin heviteemalla.

Heviaskel oli kuitenkin lyhyt ja aika pian Lane ja Mäkelä yhdistivät voimansa Laterna Magica -yhtyeessä progea soittaneen Kai ”Stone” Stenmanin kanssa, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Guy Stoneman. Mukaan houkuteltiin tuttu rytmiryhmä eli Sami ja AP ja musiikkityyliksi valittiin se testisessiossakin makusteltu, funk- ja dance-elementtejä sisältävä disco. Oltiin esikuvien Kool & The Gangin ja Earth, Wind & Firen esikuvien svengin jäljillä.

Kaikkia hard rock- ja hevivaikutteita ei kuitenkaan saman tien hylätty; alkukeitoksessa soi myös Toton ja Foreignerin kaltainen aikuisrock. Lanen studiopestin ansiosta perinteisen treenikämppähinkkaamisen ja ensimmäisen keikan metsästämisen sijaan viisikolla oli alusta asti mahdollisuus rakentaa ammattimaisen kuuloista koelevyä. Työnimenä oli aluksi Gangway-5.

* *

Bändin isot soundit ja Mäkelän lauluääni toivat aloittavalle yhtyeelle aktiivisia lobbareita, kuten AP:n tyttöystävän Anne Laaksosen, joka työskenteli aiemmin Fazer-musiikilla, ja amerikkalaisen Charles Dyen, joka ihastui vaihto-oppilasvuotenaan Suomeen, muutti tänne ja alkoi promota tuttujensa bändejä, Gangway-5:sta ja Beat-yhtyettä. Amerikkalaisella pokalla hän lähti yhtyeiden amerikkalaisena ”managerina” puhumaan heidän puolestaan Fazerille ja onnistui myötävaikuttamaan Gangwayn kiinnittämiseen legendaariselle levy-yhtiölle.

Kun kerran on ihan amerikkalainen manageri, niin ehkä bändi olisi pian kovaa vauhtia matkalla kohti kansainvälistä menestystä?

Oman panoksensa levytyssopimuksen saamiseen toi myös yhtyeen viimeisen päälle järjestämä näyttökeikka Turun Kårenilla. Fazer-Finnlevyn tuotantopäällikkö Timo Lindström vakuuttui yhtyeen ammattitaidosta ja alkoi kollegansa Lasse Norreksen kanssa ideoida yhtyeen lanseeraamista. Norrekselta tuli idea Bogart-nimestä.

Vuonna 1983 julkaistusta You’ve Never Met -debyytistä Lane toteaa: ”Levy on vähän linjaton, mutta se oli sen ajan osoitus meidän taidoista ja tasosta.” Kivisen sanoin levy oli tyylillisesti sillisalaatti, vähän kuin haulikolla ammuttu. Jenkkirockia, AOR-juttuja, joukossa progeakin, listaa Eagle. Itse hankitun kalliin Yamaha GS-2 -syntikan äänimaailmasta tuli kuitenkin Bogartin soundillinen runko ja sinkkubiisi Karl-Heinz And Julietin pop-sävyt viestivät jo tulevasta.

Levy ei kuitenkaan breikannut, Fazerin Lindströmin mukaan ennen kaikkea hittibiisin puutteen vuoksi. Sen avulla saatiin kuitenkin keikkoja muun muassa Ruisrockiin. Jatkoaskeliin panostamisessa isoksi rikaksi rokkaan nousi Dingon läpimurto nimenomaan Fazerin Finnlevyllä Lindströmin ja Norreksen huomassa. Suomeksi laulettu romanttinen pop vetosi teineihin paremmin kuin taidokas, kansainväliseltä kuulostava tanssipop. Levy-yhtiön mahdollisuudet panostaa eivät kohdanneet yhtyeen toiveita kansainvälisestä urasta.

AP:n muutto töiden perässä Helsinkiin teki Bogartissa treenaamisesta liian vaikean yhtälön. Studio 55:sta tuttu, Euroviisuissa asti soittanut ja monissa bändeissä meritoitunut Johnny Gustafsson otettiin tuuraamaan ja lopulta myös vakituisesti bändiin. Hänen kauttaan löytyi myös manageriksi Roxy-viihteen Markku Pesonen. Levy-yhtiöksi saatiin Matin ja Tepon M & T Productions.

Ruotsalaiselle tuottajalle Ulf Wahlbergille lähetetty All The Best Girls -demo kanavoi hänen johtamansa nauhoitukset Tukholman Park Studiolla. Biisistä tehtiin myös Thomas Samuelssonin ohjaama musavideo. Kansainvälisemmän meiningin ja uusien tuulien myötä lisättiin nimeen Company eli Co. Soittajien nimien kansainvälistämisen kautta Esa Mäkelästä tuli ensin Pee-Jay Redford, sitten Reddie Redford, joka vääntyi muotoon Ressu.

* *

All The Best Girls voitti Levyraadin ja sen video ja laadukas single herättivät kiinnostusta ympäri Eurooppaa. Samaan aikaan Suosikki-lehti alkoi paukuttaa rumpua yhtyeen puolesta. Vaikka Suomessa asiat lähtivät rullaamaan, sotki saksalainen jo olemassa ollut Bogart-yhtye kansainvälisiä kuvioita. Jo kerran painetut levyt piti vetää pois saksalaisilta markkinoilta ja jatkaa siellä Only Lonely -nimellä. Suomalaista läpimurtoa lähdettiin silti tekemään ammattilaisina, oman firman kanssa.

Osittain Tukholmassa ja osittain kotimaassa äänitetty kakkoslevy Dance Station myi tasaisesti, vaikkei listakärkeen noussutkaan. All The Best Girlsin ohella myös Princess-biisistä tehtiin single ja video. Biisi oli Yleisradion soitetuin vuonna 1986, minkä lisäksi se soi runsaasti tuoreissa paikallisradioissa ympäri maan. Keikoilla alkoi olla kunnon ryysis.

Bogart Co.:n show oli tarkkaan mietitty treenattuine koreografioineen, esiintymisasuineen, lasermiekkoineen ja valoineen. Seuraavat pari vuotta yhtyeelle riitti hommia joka päivälle. Yhtyeen terveellinen imago auttoi ison sponsorisopimuksen saamisessa Valiolta, mikä auttoi isosti talouden ylläpitoa ja maksoi näkyvyyttä Suosikissa.

Only Lonely -levystä tehtiin jälleen puolet Tukholmassa Ulf Wahlbergin tuottaessa, mutta osa jätettiin Lontooseen tuottajakaksikko Simon Humphreyn ja Dave Hewsonin käsittelyyn ja loput taltioitiin kotimaassa. Englantilaisosaajien tietokoneiden ja tuoreiden musiikkiohjelmien käyttö lisäsi musiikin kerroksellisuuden mahdollisuuksia, mutta soundi jäi Tukholman sessioiden groovesta. Levyä myytiin lopulta komeat 70 000 kappaletta ja bändi myi kotimaassa täysiä tupia.

Kansainvälisesti turkulaisyhtye ei silti onnistunut murtautumaan esille. Ruohosen veljesten M & T Productionsin kanssa tie nousi pystyyn siksi, että veljekset olisivat halunneet käyttää touhuun vähemmän voimavaroja, kun taas bändi kaipasi vielä lisäsatsausta ja yritystä maailmanvalloitukseen. Levy-yhtiön vaihto tehtiin molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä. Uudeksi kodiksi löytyi Vexi Salmen, Kassu Halosen ja Kisu Jernströmin menestyksekkäästi luotsaama Flamingo Music.

Brittiläisen Stewart Coxheadin manageroimana uutta New Games -levyä äänitettiin Lontoossa. Aiempaa koneisempi soundi ja brittien tuotanto ei kuitenkaan puhutellut tunneosastolla riittävästi. Levyltä myös puuttui selkeä hitti. Silti se myi kotimaassa kultaa, vaikkei ollutkaan ihan edeltäjiensä kaltainen menestys. Tuotannoltaan kalliin albumin tähtäin oli silti ulkomailla. Nimikin päivitettiin ulkomaille muotoon Zap’n’Go. Mutta kun Britanniasta ei onnistuttu löytämään levy-yhtiötä, eikä videon tekemiseen enää löytynyt rahoitusta, jäi läpimurto telineisiin.

Seuraavaa levyään yhtye alkoi rakentaa itsenäisesti, oman yhtiönsä siipien alla. Elokuussa 1988 julkaistiin omassa Riverside-studiossa äänitetty I Want You omalla Priority Recordsilla. Levyä myytiin kaikkiaan alle 20 000 kappaletta. Bang’n’Dance-kiertueen yliampuvat show-elementit yhdessä tyylikkään ja harkitun dancepopin kanssa viihdyttivät kuitenkin edelleen runsaslukuista yleisöä.

Viimeinen levy Dance On house-sävyisine dancepoppeineen ilmestyi toukokuussa 1989. Suurin suksee alkoi kuitenkin olla takanapäin eivätkä muutamat ulkomaankeikatkaan vastanneet odotuksia. Yhtyeen suhteellisen eksoottinen Neuvostoliiton-kiertue Moskovan, Kiovan, Minskin ja Chisinaun kautta on toki hauskaa luettavaa. Joka tapauksessa Bogart Co. päätti pitää taukoa sovitun keikkavuoden jälkeen. Tauko venyi eikä yhtye palannut enää kuin muutamille yksittäisille keikoille.

* *

Seuraava askel oli tuottaja- ja biisintekokollektiivi RELSin (tai R.E.L.S.:n) perustaminen. Siihen kuuluivat Redford, Eagle, Lane ja Stoneman – Johnny ei lähtenyt mukaan tähän projektiin. Kolme albumia tehneen eurodance-yhtye Sound of R.E.L.S.:in ohella kollektiivi tuotti MC Nikke T:n, Neon 2:sen ja Tiktakin hittilevyt.

Ressun suomenkielinen sooloura lähti puolivahingossa Juha Tapanisen Fazerinan suklaamainokseen tekemästä Kuka on se oikea -kappaleesta. Debyyttialbumi oli heti hitti ja myi melkein 100 000 kappaletta.

Kirjan lopun aikalaiskuvaukset kollega Tommi Läntisestä tosifaneihin ja fan clubin pyörittäjiin kertovat hyvin, millainen oli Bogartin matka muiden muusikoiden silmin, sekä avaa hienosti, millaista fanikulttuuri oli kultaisella 1980-luvulla.

Aku-Tuomas Mattilan Bogart Co. Ainoa. Yksinäinen. on perusteellinen historiikki oman aikansa kotimaisesta ykkösbändistä, sen kivikkoisesta taipaleesta kohti haaveiltua maailmanvalloitusta ja määrätietoisesta ja innovatiivisesta työstä oman vision eteen. Vajaan viiden vuoden ajan yhtye oli samaan aikaan sekä kaikkein halutuin että kaikkein vihatuin yhtye, riippuen mitä musiikkilehteä luki. Siksikin Ainoa. Yksinäinen. on kirjan nimenä erittäin osuva.

Ilkka Valpasvuo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua