Sun poika kävi täällä – mitä tapahtuu, kun psyykkisesti sairastunut ei saa tarvitsemaansa hoitoa?

Kuvat: Heli Sorjonen / Teos

Kun keho sairastuu, verikokeet ja röntgenkuvat kertovat, mikä kehoa vaivaa. Useimmista vaivoista paranee oikeilla lääkkeillä ja hoidoilla.

Kun mieli sairastuu, kaikki on hankalampaa. Diagnoosi on lähinnä oireiden perusteella tehty arvio. Avuksi voidaan etsiä lääkkeitä, mutta sairauksista monet ovat sellaisia, että niiden kanssa on opittava elämään loppuelämän ajan.

Kehon sairauksien hoito on normaalia, mutta mielen sairastumiseen liittyy häpeää. Siksi niitä saatetaan piilotella. Venla Kuoppamäen riipaiseva uutuuskirja Sun poika kävi täällä (Teos, 2022) käsittelee vielä suurempaa teemaa: äidin hätää ja epätietoisuutta, kun oma lapsi sairastuu psyykkisesti.

Jokainen vanhempi kohtaa tilanteen valmistautumattomana ja tekee omista lähtökohdistaan parhaansa. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuva Oskari on onnekas, sillä uusperheen äidistä kuoriutuu leijonaemo, jolla on voimia ja taitoa perata hoitoon pääsyä hankaloittavaa byrokratiaa. Moni sairastunut ja hänen lähipiirinsä joutuu selviytymään paljon heikommilla eväillä.

Sairaudentunto katoaa manian myötä

Kaksisuuntainen mielialahäiriö tulkitaan helposti masennukseksi, sillä maanisessa vaiheessa itsensä tuntee kaikkea muuta kuin sairaaksi. Kun iso pyörä pyörii, kaikki on mahdollista ja mieli täynnä suuria suunnitelmia.

Pelkän masennuksen lääkitseminen voimistaa ja tihentää maanisia jaksoja. Jos niitä ei saada ajoissa poikki, vaarana on ajautua harhojen maailmaan. Psykoosissa potilas voi olla vaaraksi itselleen ja muille.

Oskarin diagnoosia hankaloittavat päihteet, joiden käyttöä hän liioittelee. On normaalimpaa olla sekaisin päihteistä kuin sairaudesta. Päihteet tarjoavat hetken helpotusta, mutta pahentavat tilannetta.

Poika ehtii olla suljetulla osastolla monta kertaa ennen kuin lääkärit kiinnostuvat äidin googlailemasta nojatuolidiagnoosista. Sen jälkeen aletaan etsiä lääkkeitä, jotka tasaavat sekä masennus- että maniakausia. Mutta parantaa sairautta ei voi, vaan mielialan muutokset on opittava tunnistamaan ajoissa. Tämä on iso läksy sekä potilaalle että hänen lähipiirilleen.

Masennuskauden syövereissä ei ole vaikea motivoitua ottamaan lääkkeitä. Mutta kun mielen valtaa kaikkivoipa innostus, pillerit unohtuvat helposti. Sairaudentunto katoaa, vaikka mieli on karkaamassa omiin todellisuuksiinsa.

Lukija kohtaa äidin epätietoisuuden

Venla Kuoppamäki kuvaa raadollisen koskettavasti äidin neuvottomuutta, joka tilanteen pahentuessa muuttuu peloksi ja ahdistukseksi. Vuosia tapahtumien jälkeenkin hän tavoittaa keholliset tuntemukset, joita arjen keskelle vyörynyt kriisi aiheutti.

Päiväkirjan muotoon kirjoitettu kirja vie Oskarin ja perheen tilannetta taustoittamatta suoraan tapahtumien keskipisteeseen. Lukija joutuu kohtaamaan äidin epätietoisuuden ja tarkastelemaan omia käsityksiään siitä, mikä on suistanut nuoren elämän raiteiltaan.

Vääriin kaveriporukoihin ajautunut, päihteiden kanssa sekoileva nuorisorikollinen paljastuukin vähitellen ahkeraksi ja tunnolliseksi pojaksi, joka ajaa omalla työllään rahoittamallaan mopoautolla ja valmistaa kunnon raaka-aineista terveellistä ruokaa. Jos tarina alkaisi syöksykierteen ensimerkeistä, Kuoppamäki tarjoaisi helposti omia tulkintojaan, helppoja selityksiä ja jälkiviisauksia.

Ambulanssi ja poliisi lapsen perään

Jokainen vaikeuksien tai sairauksien kanssa painiskeleva nuori on jonkun rakas lapsi. Jos äiti saisi valita, hän ottaisi lapsen taakan kannettavakseen.

Mutta jossain vaiheessa lapsesta on päästettävä irti. Oskarin kohtalona on sairastua täysikäisyyden kynnyksellä. 18 ikävuoden rajapyykki muodostaa valtavan kuilun. Lastensuojelu ei enää tarjoa apua ja nuoriso-osastojen ovet sulkeutuvat.

Vanhemman on vaikea puuttua täysikäisen elämään ja tarjota apuaan. Kun sairaus etenee riittävän pitkälle, joutuu nostamaan kätensä pystyyn. Ei voi muuta kuin soittaa ambulanssin ja poliisin perään, jotta lapsen saisi sairaalaan.

Venla Kuoppamäki kuvaa irvokasta limboa, joihin lapsi ja häntä auttava äiti ajautuvat. Suljetulta osastolta karannut, harhoissa elävä poika ei pääse takaisin sairaalaan ilman pakkohoitolähetettä. Se pitäisi hakea terveyskeskuksesta ja virka-ajan ulkopuolella aluesairaalan jonosta. Jos taas poika ottaa hatkat, lähete vanhenee kolmessa päivässä ja kaikki alkaa alusta.

Toimivaksi todettua mallia ei käytetä

Masennuskausia seuraava maaninen kausi vyöryy vääjäämättä vastaan joka syksy. Sairaudentunnottoman pojan jahtaamisesta tulee jokavuotinen rutiini, joka pistää uusperheen kiireisen äidin elämän uusiksi.

Venla Kuoppamäki turhautuu byrokratian lisäksi myös hoitoon. Laitospaikkoja purettaessa on puhuttu avohoidosta. Käytännössä potilaat lähetetään lääkkeiden kanssa kotiin ja heille varataan muutaman viikon päähän aika tuntemattomalle hoitajalle tai lääkärille.

Tarjolla olisi kuitenkin toimivaksi havaittu avoimen dialogin hoitomalli. Torniossa reilut 30 vuotta sitten kehitetty Keroputaan malli käsittelee mielenterveysongelmia vuorovaikutusongelmina. Siksi hoitokin keskittyy sosiaalisiin verkostoihin.

Mallissa ajatellaan, että akuutti kriisi tuo esiin ongelmat. Pikaista diagnoosia tärkeämpää on ymmärtää kokonaistilanne. Hoito ja muutokset tapahtuvat kotona, perheessä ja arkiympäristössä, eivät sairaalassa. Tukena ovat pysyvät ja tutut hoitokontaktit, sillä potilaan on vaikea lähteä tekemään tilanteestaan selkoa tuntemattomalle ihmiselle, kun puhelimeen vastaaminenkin on ylivoimaista.

Sairaaloiden ovia ei ole teljetty sisältä, vaan ulkoa

Maan pilkkominen hyvinvointialueiksi on vain kurjuuden tasaamista, jos samalla ei levitetä parhaita käytäntöjä. Psykiatrisia laitospaikkoja purettaessa saatetaan ajatella Yksi lensi yli käenpesän -elokuvan pakkolääkittävää Jack Nicholsonia. Venla Kuoppamäen mielestä ongelma ei ole se, että ihmiset teljettäisiin sairaalaan, vaan se, etteivät vakavasti sairaat pääse hoitoon.

Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä hoitoa tarvitaan kipeimmin silloin, kun itsensä tuntee vähiten sairaaksi. Läheiseltä vaaditaan kohtuutonta taistelua, jotta sairastuneen saisi osastolle ja pysymään siellä riittävän pitkään.

Kirja nostaa esiin hoitoketjun aukkoja

Kaksisuuntaisesta mielihäiriöstään kertovat julkkikset ja taiteilijat tekevät tärkeää työtä kertoessaan avoimesti sairaudestaan. Pärjäävien ihmisten esimerkki saattaa kuitenkin antaa silotellun kuvan sairastuneen ja hänen omaistensa arjesta.

Sun poika kävi täällä on karumpi kertomus sairaudesta, joka usein uuvuttaa ja sairastuttaa myös läheiset. Venla Kuoppamäki halusi kirjoittaa tarinansa voidakseen auttaa samaan tilanteeseen joutuvia. Kirja antaa myös tärkeän läksyn tuomalla esiin hoitoa hankaloittavia byrokratian kukkasia ja hoitoketjun aukkoja.

Tommi Liljedahl

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua