Kuva: @flashingporridge / Docendo
KIRJAT | Ilman parisuhdetta elävien määrä on Suomessa viime vuosikymmeninä koko ajan lisääntynyt. Henna Karppinen-Kummunmäki esittelee teoksessaan pariutumattomien elämää ja seurustelukulttuuria eri aikoina.
”Nykysinkkuudesta ilmiönä ei saa tehtyä kattavaa esitystä, koska yhtenäiskulttuurin hajottua rönsyjä riittää. ”
ARVOSTELU
Henna Karppinen-Kummunmäki: Sinkkuus kautta aikojen
- Docendo, 2024.
- 261 sivua.
Monet sinkkuutta käsittelevät kaunokirjalliset teokset ja elokuvat ovat tyyliltään kepeitä ja viihteellisiä. Henna Karppinen-Kummunmäen teoksen käsittelytavassa on vähän samaa kepeyttä, mikä tekee teoksesta helppolukuisen. Valittu tyyli ei vähennä asiasisällön uskottavuutta.
Omakohtaisella kokemuksella alkava johdanto kuljettaa lukijan aiheeseen. Kirjoittajan omien tekemisten ja kokemusten tuominen yleisen tietotekstin sekaan ei aina ole hyvä ratkaisu tietokirjassa, mutta tässä sillä on paikkansa.
Nimensä veroisesti kirja esittelee sinkkuutta eri aikoina. Sinkkuus kautta aikojen -tietokirja (Docendo, 2024) ei tietenkään voi kertoa ilman parisuhdetta elävistä ihmisistä ottamatta mukaan heitä ympäröivää todellisuutta. Näin ollen teos käsittelee myös esimerkiksi naisen asemaa ja työelämää eri aikoina sekä ihmisten suhtautumista yksin eläviin.
”Länsimaisen yhteiskuntamme historia on rakentunut pitkälti avioliiton, perheen ja parisuhteiden ympärille. Silti naimattomia, yksinasuvia ja parisuhteettomia on ollut aina, joko omasta tahdostaan tai olosuhteiden pakosta.”
Välivaihe vai päätepiste?
Single-sanaa vakiintui englannin kielessä tarkoittamaan naimatonta ihmistä jo vuonna 1964, mutta suomen kielessä siitä johdettua sinkku-sanaa alettiin laajemmin käyttää tässä merkityksessä vasta 2000-luvun alussa.
Henna Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa teoksessaan, että kohti nykyaikaa tultaessa yksinasumisesta ja parisuhteettomuudesta on tullut yhä enemmän valtavirtaa. ”Silti tietynlainen parisuhdenormi on edelleen olemassa.”
Myös monet (tosi)televisio-ohjelmat luovat kuvaa, että vaikka sinkkuelämä on mukavaa, villiä ja vapaata, parisuhde on päämäärä, jota kohti tulee edetä.
Kun mennään ajassa joitakin vuosikymmeniä taaksepäin, parin löytäminen oli vielä paljon tärkeämpää. Etenkin naisen elämä saattoi käydä hyvin hankalaksi niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin ilman puolisoa. Jos nainen halusi – tai joutui – työhön vaikkapa 1700-luvulla, ammattivaihtoehtoja oli tarjolla varsin niukasti.
”1700-luvulla eläneen journalisti Richard Steelen mukaan työttömäksi jääneet palvelijattaret olivat suurimmassa vaarassa ajautua seksityöhön.”
Naima-asia vai muita harrastuksia?
Karppinen-Kummunmäki siteeraa teoksessaan sekä muita sinkkuutta tutkineita että ilman parisuhdetta eläneitä ihmisiä, kuten ministeri Miina Sillanpäätä. Ministeri sanoi lehden haastattelussa leikkisästi:
”Eikös se niin ole, että naima-asia on silloin päämäärä, kun ei ole muita harrastuksia? Ja sitten minä aina arvelen, että onhan se sääli niitä muita ihailijoita, jos yhden ottaa.”
Kirjoittaja avaa kirjassaan sinkkuutta monelta kantilta, mutta tyhjentävä teos ei tietysti voi olla.
”Naisten historiaa on vielä paljon kirjoittamatta. Erityisen mielenkiintoista on, että naimattomien osalta myös miehet ovat jääneet paitsioon. (– –) Miehiä on tutkittu nimenomaan sinkkuina todella vähän.”
Nykysinkkuudesta ilmiönä ei saa tehtyä kattavaa esitystä, koska yhtenäiskulttuurin hajottua rönsyjä riittää. Moninaiset elämänvalinnat ovat jo useita vuosikymmeniä olleet parisuhteettomille mahdollisia.
Karppinen-Kummunmäki päättää kirjansa samaan tapaan kuin aloitti sen, omakohtaisella tilannekatsauksella. Näin ympyrä sulkeutuu. Ja kun Sinkkuus kautta aikojen -tietokirjan kansi minun osaltani sulkeutui eli sain luettua sen viimeiset sivut, oli sopivasti 11. marraskuuta eli sinkkujen päivä.
Sari Harsu
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Patsaat puhuvat muinaisia kieliä – arviossa Emi Yagin Venus ja minä
KIRJAT | Emi Yagi kirjoittaa maagista realismia japanilaiseen tapaan. Suomi on mainittu, ja on lähetetty piiloterveiset Ylelle. Olisiko latinankieliset uutiset kannattanut säästää?
Elli Tompuri eli elämää ja teki teatteria intohimolla – arviossa Raija-Sinikka Rantalan kirjoittama elämäkerta
KIRJAT | Raija-Sinikka Rantalan kirjoittama elämäkerta näyttelijä Elli Tompurista on ansiokas, suorastaan täydellinen elämäkerta.
Täydellinen suomennos aistikkaasta renessanssiklassikosta ilmestyy jälleen – arviossa Giovanni Boccaccion Decamerone
KIRJAT | Suuri novellitaiteen luoja Giovanni Boccaccio kirjoitti Decameronen jo verrattain kypsällä iällä, jolloin hänen näkemyksensä rakkaudesta oli kiteytynyt.
Harry Salmenniemen Valohammas kertoo kiireettömästi arjesta, jonka tuoksut ja äänet pystyy aistimaan
KIRJAT | Harry Salmenniemi käyttää suomen kieltä omalaatuisella ja monipuolisella tavalla. Miksei kukaan ole koskaan aiemmin kirjoittanut näitä lauseita näillä sanoilla?
