”Sinä värähtelet kuin suo” – Juri Nummelin ruotii eroottista kirjallisuutta

Kuva: Daniela Vainio / Oppian

Rempseän seksuaalista kerrontaa on harrastettu pitkään. Aikamatkalle Rekilauluista Rattoon mahtuu monenlaista. Ensimmäiset eroottisiksi laskettavat viihdenovellit ilmestyivät jo 1920–1930-lukujen vaihteessa, mutta toden teolla erotiikka rynnisti kirjallisuuteen neljäkymmentä vuotta myöhemmin. Mutta mikä sitten on eroottista kirjallisuutta?

”Tämä jaottelun ongelmallisuus näkyy myös käsillä olevassa kirjassa, jonka piti alun perin olla hilpeä katsaus runkkuviihteenä julkaistuun erotiikkaan ja varsinaiseen pornografiaan, mutta pian kävi selväksi, että näitä kahta ei voi erottaa korkeakirjallisemmasta erotiikasta, varsinkin kun kirjailijoissamme on useita, jotka ovat kirjoittaneet sekä pornolehtien tarinoita että eroottista laatukirjallisuutta.”

Toisin kuin laatukirjallisuutena pidetyt julkaisut, pornolehtien tarinat on yleensä kirjoitettu tekaistun nimen suojassa. Onkin aikamoista salapoliisintyötä yrittää selvittää, kuka minkäkin salanimen takana lymyää, eikä täyteen varmuuteen henkilöllisyydestä useinkaan päästä. Mutta pitäisikö päästäkään? Moni keksityllä nimellä tai nimimerkillä kirjoittanut kirjailija lienee nimenomaan halunnut pysyä tunnistamattomana eikä ehkä toivo edelleenkään julkisuutta tämän lajin kirjallisuuden laatijana.

En muista, kuka kirjailija sanoi, että pornolehtiin kirjoittaminen on hyvää harjoitusta draaman kaaren rakentamisessa. Tarinoista myös maksettiin rahaa, joka tuli monelle vähävaraiselle kirjailijalle tarpeeseen. Niin, maksettiin – nyt tätä tienaamisen tapaa ei enää ole.

”Viimeiset pornolehdet lakkasivat Suomessa ilmestymästä vuonna 2015, kun Jallun, Kallen ja Raton viimeinen kustantaja Press Masters meni konkurssiin.”

Itsekään en – tietenkään – ole pornolehtiin kirjoittanut, mutta ”yks mun kaveri” on, koska halusi kokeilla, kykeneekö tuottamaan julkaisukelpoista tekstiä itselleen varsin vieraassa genressä. Pienen rahallisen korvauksen lisäksi hän sai paitsi tarinanrakennustreeniä myös jonkinlaista hupia lievästi mauttomilla kielikuvilla revittelystä.

Myös Juri Nummelin on tuottanut sekä fiktiota että faktaa erotiikan ja pornon saralta, nyt siis tämän Kiiman kutsuhuuto -nimisen teoksen alaotsikolla Suomalaisen eroottisen ja pornografisen kirjallisuuden historia.

Sisältövaroitus: ”pornografiaa”!

Kirjailija käsittelee historiateoksessaan pääsääntöisesti suomalaista eroottista tai pornografista kirjallisuutta. Tosin suomalaisuudestakaan ei aina ole varmuutta, koska moni käännösteksti suomalaistettiin vaihtamalla henkilöiden ja paikkojen nimet.

Nummelin määrittelee eroottiseksi kirjallisuudeksi teokset, jotka on kirjoitettu tarkoituksena kiihottaa lukijaa tai opettaa tälle seksitaitoja. Kirjailija kuitenkin huomauttaa, että rajat siinä, mikä on kiihottavaa, ovat liukuvia ja historiallisesti muuttuvia.

Teoksessa edetään kronologisesti historian kellastuneilta lehdiltä nykyaikaan. 1900-luvun alkupuolella, jolloin Suomessa elettiin eroottisen kirjallisuuden ensimmäistä kultakautta, vallitsi myös sensuuri. Vuonna 1889 oli astunut voimaan sukupuolisiveellisyyden loukkaamista koskeva laki, joka koski myös seksuaalisen materiaalin levittämistä. Tällaisesta rikoksesta saattoi saada enimmillään puoli vuotta vankeutta.

Juhani Aho aiheutti kohua vuonna 1890 julkaistulla teoksellaan Yksin. Se on kuvaus vanhenevasta miehestä, joka ihastuu itseään puolet nuorempaan naiseen.

”Kirjassa on kuuluista kohtaus, jossa päähenkilö menee Pariisissa prostituoidun luokse. Tässä on ehkä modernin suomalaisen kirjallisuuden ensimmäinen rakastelukohtaus.”

Teokseen kanteen vaadittiin painettavaksi sana ”pornografiaa”, jotta lukijat osaisivat vältellä sitä.

Myös 1900-luvun alun kirjallisuudesta löydettiin turmiollista tekstiä. Vuonna 1908 ilmestyneen Mirdja-romaanin julkaisun jälkeen L. Onervan luona kävi erityinen naislähetystö nuhtelemassa kirjailijaa liian vapaasta seksuaalisuuden kuvauksesta! Teos sai kuitenkin moitteiden ohella ilmestymisvuonnaan myös valtion kirjallisuuspalkinnon.

Erotiikka, mukaan lukien homoerotiikka, kukoisti runoudessakin, mutta siitä ei niin helposti ”jäänyt kiinni”, koska kieli oli kuvallista. Eikä lemmen kohteen sukupuoli käynyt ilmi, jos runoilija puhui lemmitystä sinä-muodossa tai käytti suomen kielen turvallisen neutraalia hän-pronominia.

”Tulenkantajat olivat ensimmäinen korkeakulttuurinen ilmiö ja heidän kirjoituksensa on tulkittu korkeakirjallisuudeksi, vaikka monet heistä, etunenässä Mika Waltari, kirjoittivat myös puhdasta viihdekirjallisuutta.”

Lukemistolehdet, joissa oli paljon kuvia ja mainoksia, olivat samanaikainen ilmiö tulenkantajien kanssa. Lehdissä julkaistiin ennen kaikkea novelleja ja jatkokertomuksia mutta myös esimerkiksi runoja, pakinoita ja sarjakuvia.

1930-luvun lopussa eroottista kirjallisuutta julkaisseet lehdet oli sensuroitu hengiltä, ja tulenkantajien tapaiset kirjailijat olivat siirtyneet vakavamman kirjallisuuden pariin. Sodan jälkeen ihmiset kuitenkin halusivat saada ajatukset pois kurjuudesta, joten aika oli otollista viihdekirjallisuudelle. Varsinaista erotiikkaa ei kuitenkaan paljon julkaistu, mutta ruotsalaisperäinen eroottinen Cocktail-lehti alkoi ilmestyä vuonna 1945 ja vuonna 1950 Kalle, jonka värikkäissä kansissa oli pin up -kuvia. Lehdessä julkaistiin novellien lisäksi reportaaseja, jotka sisälsivät monesti enemmän erotiikkaa kuin novellit.

Kosteasta tahmeaan

Vuonna 1958 perustettiin Jallu, jonka kuvat olivat tuolloin hyvin erilaisia kuin myöhempien miestenlehtien. Ensimmäiset paljaat naisten rinnat nähtiin ilmeisesti numerossa 11/1964. Pornografiaa lehdissä ei ollut, mutta sitä kohti alettiin edetä.

1960-luvun lopulla ilmestyivät ensimmäiset isojen kustantamojen seksioppaat. Esimerkiksi David Reubenin vuonna 1969 ilmestynyt ja vuonna 1971 suomennettu Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä (mutta et ole uskaltanut kysyä) löytyy edelleen monen suomalaiskodin kirjahyllystä.

Erotiikka löysi tiensä myös lauluihin, tosin usein humoristisessa asussa. Vuonna 1971 julkaistiin levy Isojen poikien lauluja. Yksinkertaisten riimien eroottisen sisällön oli tarkoitus enemmän naurattaa kuin kiihottaa. Huumori – toisinaan tosin tahaton – on lähes aina liittynyt läheisesti erotiikkaan tai ainakin pornografiaan.

Vapautuneemman ilmapiirin myötä kotimaiset seksilehdet alkoivat muuttua pornolehdiksi, jolloin myös kuvien merkitys kasvoi.

Harri Kumpulainen oli yksi miehille suunnattuihin julkaisuihin novelleja kirjoittaneista. Hän kertoo tekstiensä käyneen vähä vähältä ronskimmiksi.

”Kun ensimmäisen juttuni nainen oli ollut jalkojensa välistä ’hieman kostea’, niin viimeisen jutun naiset olivat ’tahmeita polviaan myöten’. Kokemus kovettaa ja toisto tylsistyttää.”

Sama kävi luultavasti myös monelle lukijalle.

Monet pornolehtien tarinat ovat olevinaan tosijuttuja, mutta kuten Nummelin kirjoittaa, faktan ja fiktion suhde on pornografiassa aina veteen piirretty viiva. Jotkin tarinat saattavat olla vain vähän liioiteltua totuutta, joissakin jutuissa totuutta on höysteeksi ja jotkin tarinat taas ovat täyttä mielikuvituksen tuotetta.

Pornografian tuoreimpiin vaiheisiin kuuluu eräänlainen salonkikelpoistuminen, onhan esimerkiksi Tom of Finlandin taide päätynyt postimerkkeihin ja pussilakanoihin. Myös kehopositiivisuus ja queer-erotiikka ovat tuoreita tuulahduksia suomalaisessa pornossa.

Porno koskettaa kaikkia

Seksuaalisuutta on kautta aikain paheksuttu ja pelätty, mutta samaan aikaan se on myös kiehtonut. Juri Nummelin väittää, että pornografia on kirjallisuuden laji, joka kiinnostaa kaikkia. Näin ehkä onkin, enemmän tai vähemmän. Itsekin päädyin lukemaan tämän kirjan, vaikka en ole koskaan varsinaisesti kuulunut pornon kuluttajiin. Muistan silti vieläkin monta pornolehden nimeä ajalta, jolloin olin alle kymmenvuotias. Siihen aikaan alan lehtiä oli supermarketin lehtihyllyssä pitkä rivi. Porno ei millään lailla kiihottanut, mutta kiinnosti ja ihmetytti, koska se oli jotakin kummallista ja kiellettyäkin.

Muistan myös silloisen kotikatuni varrelle keväisin ilmestyneet kondomimainokset: kondomimerkit ja niiden ominaisuuksia luonnehtivat mainoslauseet.

Mieleeni on jäänyt niin ikään mummulan pihassa setäni automankassa soinut Isojen poikien lauluja -kasetti ja erityisesti Tervetuloa Pornaisiin ‑marssi, jonka sanat osaan edelleen. Olin sen kuullessani ehkä seitsemänvuotias.

Ja luin minäkin vähän alle ja yli 20-vuotiaana Reginan eroottisia novelleja. Ehdin myös kirjoittaa Reginaan yhden novellin pari vuosikymmentä myöhemmin, vähän ennen kuin lehti lopetettiin.

Porno on monelle ihmiselle siis myös nostalginen asia. Esimerkiksi vanhat pornolehdet ovatkin nykyään joillekuille keräilykohde.

Nummelinin teos antaa uskoakseni varsin kattavan kuvan eroottisista ja pornografisista julkaisuista Suomessa, ja se on pääosin kirjoitettu kansantajuisesti. Jotkin vieraammat ilmaukset ja lyhenteet ehkä olisivat kaivanneet vielä avaamista. Kaikille lukijoille ei varmaankaan ole selvää, että senttaaminen tarkoittaa julkaisemista vapaana kirjoittajana tai että lyhenne MILF tulee sanoista ”Mother I’d Like to Fuck”.

Paikoin teos tuntuu hieman luettelomaiselta, mutta toisaalta luettelomaisuus on vääjäämätöntä, kirjasta olisi muuten tullut loputtoman laaja.

Kirjoitusvirheiltä ja muilta lipsahduksilta on vaikea välttyä, mutta huolellisen toimitustyön olettaisi karsivan ne minimiin. Tähän teokseen lyöntivirheitä on jäänyt jonkin verran ja silmille hyppää heti esipuheen ensimmäisellä aukeamalla kummallinen kömmähdys kirjan nimessä: tekstissä lukee ”Maa on yksinäinen laulu”, vaikka laulun pitäisi tietysti olla syntinen. Myöhemmissä maininnoissa romaanin nimi on kirjoitettu oikein.

Sari Harsu

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua