Eino Säisä (1935–1988. Kuvat: Wiki Commons / Atrain & Nord
KIRJAT | Juha Drufvan teos kertoo pienviljelyskulttuuria kuvaavasta kirjallisuudesta. Lukeminen ja kirjoittaminen oli toissavuosisadan lopulla vielä kyseenalaista, arkielämää häiritsevää toimintaa.
”Drufvan työ on laajalti pioneerimaista.”
ARVOSTELU
Juha Drufva: Sadan vuoden työteliäisyys
- Atrain & Nord, 2022.
- 275 sivua.
Sadan vuoden työteliäisyys (Atrain & Nord, 2022) kertoo pienviljelyskulttuuria kuvaavasta kirjallisuudesta. Tämän noin sata vuotta kestäneen ajanjakson voi laskea alkaneen 1860-luvulla, kun vuokraviljelyyn perustuva torpparilaitos ajautui kriisiin. Siirtyminen itsenäisiksi pienviljelijöiksi tapahtui hitaasti ja sai laillista lisäpotkua vuonna 1918 säädetyn torpparilain kautta. Siinä päätettiin torpparien ja mäkitupalaisten oikeudesta lunastaa vuokra-alueensa.
Kauppis-Heikin ja Eino Säisän ottaminen saman kirjan päähenkilöiksi on perusteltua, koska edellinen eli ja kuvasi pienviljelyn aamuruskoa ja jälkimmäinen taas iltaruskoa eli pienviljelykulttuurin romahtamista. Molemmat asuivat myös Pohjois-Savossa. Säisä kuvaa romaanisarjassaan Kukkivat roudan maat aikaa, jolloin ”yhteiskunta toteuttaa raakaa rationaalista hyötyrealismia, rahan valtaa yhä syvenevässä määrin”.
Kauppis-Heikki
Luku- ja kirjoitustaito alkoi yleistyä Suomessa vauhdikkaasti 1860-luvulta lähtien, kun kansakoululaitos kehittyi harppauksin ja kansanvalistustyö yleistyi. Kauppis-Heikki syntyi vuonna 1962 ja sai jo nauttia hyvästä opetuksesta. Hänestä kehkeytyi keskeinen kansankirjailija – nimitys koski ei-ylioppilaskirjailijoita yli puolen vuosisadan.
Lukeminen ja kirjoittaminen oli toissavuosisadan lopulla vielä kyseenalaista, arkielämää häiritsevää toimintaa. Niinpä Kauppis-Heikki kärsi sivullisuudesta paljon enemmän kuin oppineet kirjailijat.
Drufva nostaa oivaltavasti esiin Heikin alemmuudentunteen. Sitaatissa ”se on köyhä, jolla ei ole sielua” kirjailija selittää tyytymättömyyden olleen tuolloin ”sieluttomuutta”, eli varakkaat omistivat sielun automaattisesti. Viljo Tarkiainen on nostanut Heikin pääansioksi sen, että ”hän on yksinkertaisessa maalaisnaisessakin huomannut herkän ja kehittyneen sielunelämän”. Tästä tulee mieleen, kuinka Eino Leino vielä 1900-luvun alussa kirjoitti Jaana Röntyssä maalaistytön suorastaan sokeaksi hupakoksi, joka oli helposti käännytettävissä sosialismin agitaattoriksi.
Kauppis-Heikin uraa ja teoksia on Drufva tarkastellut historiaa vasten ja kulttuurin kehityksen osana. Hän on hyödyntänyt paitsi Viljo Tarkiaisen, myös muun muassa Ilmari Havun, Pertti Lassilan, Juhani Niemen ja Erno Paasilinnan huomioita.
Eino Säisä
Laajasta tuotannostaan huolimatta Eino Säisää on tutkittu niukasti. Kun googlaa ”Eino Säisä tutkimus” tulee ensimmäisenä ruutuun ”Säisän sukuseura”.
Lasse Koskelan Suomen kirjallisuusseuran tutkimus lienee laajin kartoitus. Matti Mäkelä antaa tilaa Säisän työlle teoksessaan Suuri muutto (1986). Sosiaalipsykologian puolella viittauksia Säisään on ainakin tutkimuksessa Toimijuus, ohjaus ja elämänkulku, jonka ovat tehneet Päivi Annika Kauppila, Jussi Silvonen ja Marjatta Vanhalakka-Ruoho Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa vuonna 2015.
Drufvan työ on laajalti pioneerimaista. Säisän Kukkivat roudan maat mainitaan useissa historiikeissa pienviljelykulttuurin lopun ansiokkaana kuvauksena, mutta perusteellinen tutkimus puuttuu.
Sarjan ensimmäinen osa sijoittuu vuoteen 1944, jolloin Suomessa ”elettiin täydellistä inkubaatioaikaa, ajankohtaa voisi nimittää Suomi vuonna nolla”. Henrik Meinander on kuvannut aikaa: ”elettiin keskellä huhujen, kuulopuheiden, uutisten ja hurjien kuvitelmien sekamelskaa”. Kylä herää ilmestyi vuonna 1971, jolloin maaltapako ja kiihtyvä Ruotsiin muutto oli alkanut. Kukkivat roudan maat kuvaa kokonaisuutena suurinta yhteiskunnallista muutosaikaa tavallisten suomalaisten elämässä.
Alkuosien vuodet sisältävät kuvausta jälleenrakennuksesta ja raittiusliikkeen ankaruudesta. Näiden jälkeen muutokset tunkeutuvat maaseudulle käytösrekisterin eli käytöstapojen vallankumouksina ja pakona maalta.
Juha Drufva pystyy välittämään kirjasarjan keskeiset teemat ja linkit yhteiskunnalliseen murrokseen. Päähenkilö Eikka käy läpi ennakkoluulojen ja työolosuhteiden muutospaineet.
Säisän tuotanto kaipaisi lisää tutkimusta yliopistoissa.
Erkki Kiviniemi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kiintoisa näkymä sotien välisen ajan Helsinkiin ja sen värikkäisiin kulttuuripiireihin – arviossa Tanna Elon Taru Minervasta
KIRJAT | Tanna Elo rakentaa romaaninsa päähenkilöistä Valmasta ja Paavosta hienovireiset ja uskottavat kuvaukset, lämmöllä.
Liberaaliälykkö laittaa maantiedon myytit päreiksi, ja Suomikin saa osansa – arviossa Paul Richardsonin Maantieteen myytit
KIRJAT | Onko Trumpin seinällä mittasuhteet vääristävä Mercatorin maailmankartta? Siinä Grönlanti on Afrikan kokoinen eli yli kymmenen kertaa kokoaan suurempi.
Hyvänmielen lätkäromanssi nuorille ja miksei vanhemmillekin – arviossa Annukka Salaman Sulamispiste
KIRJAT | Ylöjärveläinen Oliver hiihtää kilpaa, mutta hänen todellinen intohimonsa on jääkiekko, jota poika harjoittelee salaa läheisen avolouhoksen jäällä.
Kommunistinen diktatuuri murskasi surutta parhaitaan – arviossa Elina Kahlan Gulagin viisas
KIRJAT | Gulagin viisas on Elina Kahlan teoksen päähenkilö Pavel Florenski, kommunistisen terrorin uhri. Mies yhdisti tieteen, taiteen ja uskon, mutta se oli Neuvostoliitolle liikaa.