Kuvat: Penguin Books / Otava
KIRJAT | Torstain murhakerho taistelee Mies joka kuoli kahdesti -romaanissa yhtä paljon vanhuuden yksinäisyyttä, dementiaa ja luopumista kuin rikollisia vastaan.
”Ihmiset ympäriltä kuolevat pois, muisti alkaa pettää yhdeltä jos toiselta eikä kenenkään kroppa toimi kuten nuorempana.”
ARVOSTELU
Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti
- Suomentanut Antti Saarilahti.
- Otava, 2022.
- 413 sivua.
Television viihdeohjelmien juontajan paikalta tuttu brittikoomikko Richard Osman osui mukavan lähelle taulun keskiötä nokkelalla ja lämminhenkisellä esikoisdekkarillaan Torstain murhakerho (Otava, 2021), jossa eläkeikäiset amatöörietsivät ratkovat seniorikylässään illan ratoksi ja aivojumppana selvittämättömiä henkirikoksia. Sen kerran, kun käsittelyyn sattuu osumaan tuore tapaus, niin sehän selviää kerholaisten harmailla aivosoluilla ja keinoja kaihtamattomalla sinnikkyydellä. Samalla selviää luvuton määrä muitakin lähialueen ja myös lähipiirin menneisyyden salaisuuksia.
Osman onnistui jo ensimmäisessä kirjassaan tuomaan esille ikääntyneiden päähenkilöidensä elämänvaiheen, jossa koko ajan joutuu luopumaan jostain. Ihmiset ympäriltä kuolevat pois, muisti alkaa pettää yhdeltä jos toiselta eikä kenenkään kroppa toimi kuten nuorempana.
Entisen psykiatri Ibrahimin, takavuosien barrikadeilta tutun ammattiyhdistysjohtaja Ronin, helposti lähestyttävän entisen sairaanhoitaja Joycen ja mysteerisen ex-agentin Elisabethin muodostama murhakerhon nelikko täydentää toisiaan niin hyvin ja on niin ulottuvasti verkostoitunut, että onnistuu monessa kohtaa lyömään laudalta poliisin ammattilaisetkin.
Osman kuitenkin välttää amatöörietsivien ja ammattilaisten vastakkainasettelua. Poliisikin toteaa nopeasti, että vanhusjoukosta on oikeasti hyötyä mysteerien ratkaisemisessa, vaikka virallisesti heille ei voi valtuuksia antaakaan eivätkä kaikki selvittelykeinot aina kestä päivänvaloa lakipykälien näkökulmasta.
* *
Nyt Osman tarjoilee jatkoa innostuneen vastaanoton saaneelle Torstain murhakerholleen. Arto Schroderukselta Antti Saarilahdelle siirtynyt suomennuskapula ei juurikaan tunnu vaikuttaneen kielikuvien sulavaan kääntymiseen. Osman onnistuu hienosti suuntaamaan valokeilan alusta loppuun asti useampiin potentiaalisiin syyllisiin ja pitämään jännityksen yllä kalkkiviivoille asti myös Mies joka kuoli kahdesti -tarinassa (Otava, 2022).
Tällä kertaa kaiken leppoisan eläkeläispuuhan ohessa nelikko joutuu ihan kunnolla tähtäimeen, ja saapa Ibrahim ihan kunnolla osumaakin. Ystävysten luottoystäviksi poliisista kasvaneet tunnollinen rikosylikomisario Chris ja työparinsa Donna ovat hiukan liiankin matalalla kynnyksellä valmiita antamaan kosto-oikeuden siviilien käsiin, ikään kuin olisi ihan jokapäiväistä hakea kanavat silmä silmästä -oikeudelle, jos todisteita ei löydy pykälien mukaan riittävästi.
Ehkä häiritsevintä Osmanin muuten mainiossa kaavassa on Torstain murhakerhon kiistämättömän johtajan, entisen vakoojan Elisabethin kaikkivoipuus. Kaikki odottavat häneltä ratkaisuja, ja yleensä hän kaiken saakin hoidettua, vaikkakin välillä mutkien kautta.
Onneksi muiden teräväpäisyys ja moninaiset kyvyt tasapainottavat ryhmää. Ibrahimin analyyttinen mieli, Ronin äijämäiset purskahdukset ja etenkin Joycen sympaattinen häslääminen ystävännauhojen, leipomusten ja modernin maailman hömpötysten parissa tuovat pakettiin paljon naurua, joten kaikki ei onneksi ole Elisabethin vaistojen varassa. Joyce ihmettelee, kun suoratoistopalvelussa ei olekaan ohjelmien esitysaikoja ja Instagramissa saa varmasti jännitystä, jos laittaa käyttäjätunnukseksi GreatJoy69…
Mies joka kuoli kahdesti nostaa Elisabethin taustasta henkiin kuolleena pidetyn läheisen, jonka ylösnousemus laittaa nelikon keskelle vakoojia, varastettuja timantteja, huumekauppaa, mafiaa ja luonnollisesti murhia. Samaan aikaan Ibrahim yrittää kasvattaa uudelleen rohkeuden kohdata maailma, kun taas Chris löytää rakkauden yllättävästä suunnasta. Joyce haluaa koiran ja Ronin lapsenlapsi tuo omat Minecraft-hetkensä nelikon arkeen.
Vaikka rikospaikoilla luoditkin lentävät, ei Torstain murhakerhoissa mässäillä suolenpätkillä, rakenneta jännityksestä liian pelottavaa tai jätetä vääryyksiä oikomatta. Hyväntuulisen leppoisa dekkarisarja on hersyvä ja hyvin rakennettu. Sen henkilöhahmoissa on imua ja juonenkäänteet pysyvät sopivan mutkikkaina.
Toivottavasti iäkkäät etsivät pysyvät keskuudessamme useamman torstain lisää.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.