Rakkaus, joka ei päästä irti – arviossa Hila Blumin Kuinka rakastaa tytärtään

Kuvat: Tammi

Nainen seisoo kadulla ja katsoo viereisen talon ikkunasta sisään. Hän näkee siellä naisen, miehen ja kaksi pientä tyttöä. Hän seisoo paikoillaan tovin ja lähtee pois.

Tapahtuma voisi olla ihan mistä vaan. Utelias ohikulkija, katsoo, että tuossapa mukava perheidylli. Kirjan naiselle tilanne on muuta, se on käsittämätön ja raastava. Ikkunan takana, vieraassa kaupungissa ja vieraassa maassa, ovat hänen tyttärensä ja lapsenlapset, joita hän ei ole koskaan saanut tuntea.

Israelilainen Hila Blum kutoo hienosti tarinan Joela-äidin ja Lea-tyttären suhteesta ja rakkaudesta, joka lopulta pakahduttaa niin, että tytär pakenee kauas äidistään. Kirjallisuussiteerauksin kuorrutettu Kuinka rakastaa tytärtään (suom. Minna Tuovinen; Tammi, 2023) romaani näyttää vähä vähältä, kuinka suhde hiljalleen muuttuu tyttären kasvaessa itsenäiseksi nuoreksi aikuiseksi.

Kaikkea Blum ei kerro suoraan, mutta antaa lukijan ymmärtää, että jossakin aikuistumisen vaiheessa tytär ei enää pitänytkään äitiään uskottunaan. Tyttärellä oli salaisuuksia, joihin hän ei tahtonut äitinsä sekaantuvan. Lea piti äitinsä joissakin asioissa ulkopuolisena jo varhaisteininä, ja äiti sai tietää Lean päätöksistä vain sattumalta vierailta ihmisiltä.

Lopulta suhde ajautuu siihen, että Lea lähtee maailmalle ja väittää matkustavansa kaukaisissa paikoissa, joissa eivät puhelinyhteydet toimi. Velvollisuudentunne kenties saa tyttären kuitenkin antamaan viestejä itsestään. Säännöllisin väliajoin joku tuntematon soittaa, että Lealla on kaikki hyvin, mutta hän ei nyt voi lähettää viestiä itse, kun netti tai puhelin ei toimi. Äiti on ymmällään ja kysyy miksi.

* *

Blum kertoo näennäisesti paljon sekä äidin suhteesta Leaan tai aviopuoliso Meiriin, mutta paljon jää myös kertomatta. Mielenkiintoinen on myös Joelan suhde omaan äitiinsä. Siitä Joela puhuu vähän, joten lukijan on pakko miettiä, onko äitisuhteessa jotakin, mikä on heijastunut Joelan ja Lean väleihin ja keskinäiseen riippuvuuteen.

”Minä puolestani olin ollut arvoitus äidilleni, hän oli ollut arvoitus omalle äidilleen ja niin edelleen taaksepäin sukupolveen nolla asti. Ja siltikään tyttäret eivät juuri koskaan hylkää äitejään.”

”Miksi Lea?”

* *

Joela haluaa omia Lean itselleen, vaikka onkin mielissään Lean ja isänsä keskinäisestä yhteydestä. Kiinnostava on yksi kohtaus, jota Blum kuvaa. Meir kysyy Lealta, kuinka paljon tämä rakastaa isää. Lea vastaa: Miljoona, triljoonaa. Kun isä kysyy, siinäkö kaikki, tytär lisää vielä: Plus kaksi. Kun äiti tulee paikalle, molemmat vaikenevat.

Voi kysyä, kykenikö Joela näkemään tytärtään itsenäisenä tuntevana ihmisenä vai näkikö hän Lean vain itsensä jatkeena ja halusiko hän itse elää tyttärensä kautta. Ymmärtääkö Joela lopulta milloinkaan, millainen rakkaus on hyväksyvää rakkautta?

”Minulta hän, Lea siis, oli vuosien mittaan kysynyt lukemattomia kertoja: ’Rakastatko sinä minua, äiti?’ Vastasin aina: ’Enemmän kuin mitään muuta maailmassa’. …mutta missään olosuhteissa, milloinkaan tai kertaakaan, minä en kysynyt samaa häneltä.”

* *

Blumin romaanin otsikko Kuinka rakastaa tytärtään on yleismaailmallisen koskettava. Rakkaus voi tukea ja kantaa, mutta se voi myös vaatia liikaa ja tukahduttaa. Halu olla täydellinen äiti voi kääntyä tavoitteen vastakohdaksi, äidiksi, joka ei anna lapselleen tilaa kasvaa.

On ilahduttavaa, että suomalaiset ovat saaneet luettavakseen suoraan alkuperäisteoksesta käännetyn suomennoksen. Suomentaja Minna Tuovinen on opiskellut hepreaa Helsingin yliopistossa ja on suomentanut myös muuta hepreankielistä proosaa ja runoutta.

Marjatta Honkasalo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua