Postia maallikkosaarnaaja Aku Rädylle – arviossa Minna Kettusen Kirjeitä sielunhoitajalle

Kuvat: Momentum / Katja Lösönen

Sata vuotta sitten suomalainen yhteiskunta palveluineen oli vasta alkanut rakentua, mutta yhteisöt olivat vielä voimissaan. Kirkon piirissä toimineet vanhat herätysliikkeet keräsivät piiriinsä laajoja kansalaispiirejä. Niiden piirissä vaikuttivat maallikkosaarnaajat, jotka kulkivat ympäri pitäjiä sananjulistajina ja kanssaihmisten tuntojen kuuntelijoina ja välittäjinä. Heränneiden piirissä tunnetuin heistä on ollut nilsiäläinen talonpoika Paavo Ruotsalainen (1777–1852). Tähän joukkoon kuului myös Aku Räty (1897–1965).

Kirjeitä sielunhoitajalle -teoksen (Momentum, 2026) nimi tuo etsimättä mieleen Klaus Härön elokuvan Postia pappi Jakobille (2009). Tämän kirjan päähenkilö ei ole kuitenkaan pappi, vaan maallikkosaarnaaja. Aku Räty oli kotoisin Kiuruvedeltä, Pohjois-Savosta. Kirjan kirjoittaja Minna Kettunen on hänen tyttärentyttärensä, tietokirjailija, joka on jo aikaisemmin julkaissut Rädyn elämäkerran Maan ja taivaan matkamies (2003). Kettusen esikoisteos Halosen taiteilijasuku oli vuonna 2001 tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana.

Teos perustuu Aku Rädyn mittavaan kirjejäämistöön, jonka Rädyn perikunta oli aikoinaan toimittanut Suomen kirkkohistorialliselle seuralle. Nykyisin Suomen Kansalliskirjaston kokoelmiin kuuluva aineisto sisältää yhteensä noin 6 000 kirjeen ja kirjekortin kokoelman 2 000 eri henkilöltä.

Kun saarnamies palasi puhujamatkoiltaan, häntä odottivat kotona Heinäkylän Anttilassa postipinot: kutsut seuroihin, perhejuhliin, kirkkopyhiin, sairaaloihin ja vankiloihin. Räty säilytti saamansa postin ja merkitsi niihin ”vastattu” ja vastaamisen päivämäärän. Kutsujen ohella kirjeet sisälsivät kirjoittajien henkilökohtaisia asioita. Kirjoittajien joukko oli moninainen: nuorista iäkkäisiin, maalaisista kaupunkilaisiin, kiertokoulun käyneistä akateemisesti koulutettuihin, papeista tavallisiin seurakuntalaisiin. Kirjeet käsittelivät ihmisten kokemaa hätää ja avunpyyntöjä mitä moninaisimmissa asioissa. ”Useimmat halusivat ottaa yhteyttä nimenomaan häneen, omaksi sielunhoitajakseen kokemaansa mieheen”, Kettunen kirjoittaa.

Kirjeiden kirjoittaminen oli tuohon aikaan arkinen yhteydenpidon väylä, sotavuosina 1939–1944 kenttäposti kuljetti 1,14 miljardia kirjettä, korttia ja pakettia! Kirjan tekstinäytteissä huomio kiinnittyy kirjoittajien luontevaan ilmaisuun myös omalla murteella kielioppisääntöjä jännittämättä.

Laajan aineiston jäsentämisestä, analyysista ja kirjoitusprosessista kirja ei kerro. Kirjoittajien henkilötietoja ei paljasteta eikä heidän tekemiänsä kirjoitusvirheitä ole korjattu. Keskeisenä sisältönä aineistossa ovat kirjeiden kirjoittajien esittämät huolet ja avuntarpeet, joiden pohjalta luvut on jaettu neljään sisällölliseen teemaan: ”Ilman turvaverkkoja”, ”Olemassaolon ja selviytymisen taistelu”, ”Suuri yksinäisyys” ja ”Kiitollisuus avusta”. Johdantoluvussa esitellään Aku Rädyn taustaa ihmisten auttajana aikana, jolloin yhteiskunnan palveluverkko oli vielä kehittymätön. Räty oli maanviljelijä ja Herättäjä-yhdistyksen matkasaarnaaja, joka pukeutui matkoillaan yksinkertaiseen körttipukuun ja lapikkaisiin. Hänet tunnettiin leppoisana hahmona missä ikinä hän kulkikin.

Harmillisesti Rädyn elämäkertaa ei esitellä laajemmin johdantoluvussa, vaan lyhyesti vasta kirjan lopussa. Minna Kettusen aiemmin kirjoittamaa elämäkertaa olisi voinut esitellä laajemmin heti kirjan alussa, nyt lukija joutuu tyytymään pieniin tiedonmurusiin Rädyn puolison kuolemasta, terveydentilasta ja poliittisista näkemyksistä.

* *

Kirjan keskeinen juoni liittyy kysymykseen yhtäläisyyksistä ja eroista 1920–1960-lukujen ihmisten ja nykyihmisten ongelmien välillä. Näkökulma toimii myös perusteluna Aku Rädyn auttajaidentiteetin kuvaukselle: hän oli aikansa sosiaali-, mielenterveys-, päihde- ja avioliittoneuvoja samassa persoonassa.

Luvussa ”Ilman turvaverkkoja” kuvataan, kuinka monet kirjoittajat kääntyivät Rädyn puoleen taloudellisissa vaikeuksissaan. Rahaa pyydettiin lainaksi tai lahjaksi. Minna Kettunen taustoittaa 1900-luvun alun yhteiskunnallista turvaverkkoa viittaamalla perheiden vastuuseen ja sosiaalilainsäädännön kehittymättömyyteen. Usein apua saatiinkin, vaikka Räty ei ollutkaan rikas mies, vaan tilallinen, joka sai lisäksi kuukausipalkkaa Herättäjäyhdistykseltä. Esimerkiksi nainen Itä-Suomesta kirjoittaa (25.7.1936): ”Voitteko lainata. Minulla on tosi tarvis ja pankit eivät anna lainaa. Menen Helsinkiin leikattavaksi perjantaina.” Nainen sai avun ja palasi myöhemmin asiaan uuden avunpyynnön kanssa.

Kirjeissä avaudutaan myös esimerkiksi päihde- ja parisuhdeongelmista ja jopa perheväkivallasta. Nimimerkki Eräs äiti kirjoittaa: ”Rukoile rakas ystävä meidän kodin ja sen asukkaiden puolesta. Meillä on juomari isä se voi tehdä pahaa millä hetkellä tahansa Rukoile rakas Aku ystävä rukoillaan yhdessä ennen kuin on myöhäistä.” Monissa kirjeissä pyydetään rukousapua, mutta osassa myös puuttumista muutoin asiaan, kuten Anna (12.2.1956): ”Sinulla on avain Eskon sydämeen. Uskon, että Jumala voi edelleen käyttää Sinua välikappaleenaan. Siksi olen tämän kertonut ja pyydän apua.” Minna Kettusen mukaan monet aviokriiseistä kärsineet eivät tuohon aikaan halunneet hakeutua ammattiauttajien vastaanotolle. Myös palvelujärjestelmä oli alkutekijöissään. Esimerkiksi kirkon perheneuvonta aloitti toimintansa vasta sodan loppuvaiheessa vuonna 1944.

Varsin laaja luku liittyy sota-aikaan. Rintamalta tulleessa kirjeessä (16.12.1939) kerrotaan: ”Hyvä Veli ja Setä! Siionin Virret ovat hengen aseita ja virvoituksena täällä. Hyräilimme noita mustakantisen kirjan sisältämiä virsiä. Ne tuntuivat lämpimän kodikkailta täällä.” Kirjoittaja viittaa tuskin sukulaisuuteen ”veljellä” ja ”sedällä”, vaan tuttuun seuramieheen. Aku Rätyä kutsutaan sedäksi monessa muussakin kirjeessä, hän on tuttu henkilö perhe- ja tuttavapiirissä. Viimeistään tässä vaiheessa lukija alkaa pohtia lähemmin kirjeiden kirjoittajien taustaa. Suurin osa heistä ei ole keitä tahansa kansalaisia, vaan herännäisyhteisön vaikutuspiirissä olevia ihmisiä ei vain Savossa, vaan myös Pohjanmaalla ja muuallakin Suomessa, missä yhdistyksellä oli seura- tai opistotoimintaa.

Aku Räty vieraili yhdeksän kertaa myös rintamalla, eikä vähiten kiuruvetisten sotilaiden luona. Hänellä oli 70 kummilasta. Yksi heistä aloittaa rintamalta päiväämättömän kirjeensä näin: ”Kummi hyvä. Kiitos monista kirjoista, käsineistä, sukista, kahveista ja sokereista…”

Heränneiden isänmaallista henkeä sivutaan tekstissä ohimennen, kaikuja sisällissodan vuosilta voi kuitenkin kuulla monissa kirjeissä.

Kirjeiden joukossa on myös kiitoksia avusta. Mies Keski-Suomesta kirjoittaa (22.2.1959): ”Lainasin teiltä silloin viime kesänä 500 mk. En ole ollut tilaisuudessa sitä toimittamaan pois. Lähetän sen nyt. Kiitokset lainasta.” Aku Rädyn paluupostia on tallella ymmärrettävästi vähän, mutta kirjassa on esillä muutama niistäkin. Ne kertovat huolenpidosta ja valottavat tutuimmille myös hänen omaa elämäntilannettaan.

* *

Minna Kettunen on tehnyt valtavan työn käydessään läpi laajan, joskin järjestetyn aineiston ja poimiessaan sieltä kirjaan lukuisia tekstinäytteitä. Työ on vaatinut luokittelua teemoihin, käsin kirjoitettujen kirjeiden litterointia ja tulkitsemista. Tästä prosessista olisi ollut kiinnostavaa lukea. Vaikka kyseessä ei ole tutkimus, tutkimuksen näkökulmasta olisi ollut kiinnostavaa esimerkiksi sisällönerittelyn avulla koota taulukkoon, kuinka monta kirjettä kuhunkin teemaan liittyi, niiden kirjoitusajankohta ja keitä kirjoittajat olivat, nyt niistä saa vain aavistuksen tekstinäytteiden yhteydessä.

Kirjallisuutta on hyödynnetty melko vähän, keskeisimpänä Rädyn kaksi omaa teosta ja professori emeritus Paavo Kettusen häpeään ja suomalaiseen rippiin liittyvät teokset sekä näiden lisäksi professori Juha Pentikäisen vuonna 1962 nuorena opiskelijana tekemä Aku Rädyn haastattelu. Lyhyitä taustoituksia lukuun ottamatta teksti etenee aineisto edellä. Aineisto toimii aikaikkunana kirjeiden julkaisuajankohtaan 1920-luvulta 1960-luvulle asti. Myös peilaus hyvinvointiyhteiskunnan etuus- ja palvelujärjestelmään toimii hyvin taustoittajana ajallisen kontekstin ymmärtämiselle ja etenkin Aku Rädyn auttajaprofiilin moninaisuuden tunnistamiselle.

Kirjeiden lähiluenta ja tulkinta olisi hyötynyt herännäisyyden kulttuuristen piirteiden avaamisesta laajemmalle yleisölle. Nuorten seurustelukysymykset ja syyllisyys esimerkiksi esiaviollisista suhteista kertonevat omalta osaltaan ajan hengestä ja myös liikkeen jäsenten kokemasta kontrollista. Vaikuttaa siltä, että etenkin sodan jälkeen ja kaupungistumisen myötä ristiriidat kasvoivat sukupolvien välillä näissä kysymyksissä. Sielunhoitajalle uskoudutaan usein vaikeista asioista suoraan tai epäsuoraan vedoten hänen vaikutusvaltaansa näissä asioissa. Kuitenkin pidän melko yliampuvana silloisten körttipukuisten nuorten rinnastamista nykypäivän elokapinalaisiin, radikaaleja ehkä molemmat, mutta kovin eri tavalla.

* *

Aku Räty jäi leskeksi hänen puolisonsa Miinan kuoltua kuudennen lapsen synnytykseen 34-vuotiaana. Kolmen orvon tyttären hoidosta ja talosta vastasivat saarnamiehen poissa ollessa Miinan vanhemmat. ”Esimerkiksi vuonna 1936 Rädyllä oli julkisia puheita 305 kertaa, 247 kertaa vuonna 1951 ja 265 kertaa vuonna 1964. Osa niistä oli jumalanpalveluksien saarnoja”, kirjoittaa Minna Kettunen. Työtahti oli kova ja välimatkat pitkiä, tämä alkoi vähitellen vaikuttaa jaksamiseen ja terveydentilaan.

Kirjan julkaisujuhlia vietetään heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Ylivieskan herättäjäjuhlilla, jonne körtit kokoontuvat joka kesäisille juhlilleen. Olen vakuuttunut, että kirja löytää kiinnostuneen lukijakuntansa paitsi tästä joukosta, myös laajemmasta yleisöstä. Aku Rädyn kirjeaineisto on arvokas kokonaisuus myös tutkimuskäyttöön.

En tiedä, kirjoittiko mummonikin Aku Rädylle, mutta kuulolla hän oli ainakin joskus ollut, kun hänellä oli tapana vedota: ”Mutta kun Aku Räty sanoi.”

Irene Roivainen

Kirjoittaja on saanut kritiikkien kirjoittamiseen Suomen tietokirjailijat ry:n apurahan.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua