Kuvat: Bazar / Jean-François Bérubé
KIRJAT | Poliisiylitarkastaja Armand Gamache on oikeudessa todistajana. Oikeuden edessä on kuitenkin syytetyn lisäksi tuomiolla myös Gamachen omatunto.
”Suurempien tavoitteiden saavuttaminen saattaa edellyttää jopa väärän valan antamista.”
ARVOSTELU

Louise Penny: Sirpaleinen totuus
- Suomentanut Ronja Erkko.
- Bazar, 2025.
- 494 sivua.
Three Pinesin kylään ilmestyy kylmänä marraskuun päivänä kummallinen, tummiin pukeutunut hahmo. Se nähdään ensin Halloween-juhlissa, missä muiden naamioituneiden joukossa se ei erityisemmin kiinnitä huomiota. Kun juhlat ovat ohi ja hahmo seisoo kylän keskellä yhä, liikkumatta, se herättää enemmän huomiota. Hahmo on omatunto: se on tullut muistuttamaan jotakuta moraalisesta velasta.
Ruumiitahan sellaisesta tulee, kun dekkarissa ollaan. Kirkon kellarista löytyy ruumis ja sen viereltä musta viitta. Asiaa selvittää luonnollisesti entinen ylikomisario, nykyinen Sûretén eli Québecin poliisilaitoksen poliisiylitarkastaja Armand Gamache kollegoineen.
Kirja alkaa kuitenkin muualta: Gamache on oikeudessa läkähdyttävän kuumana heinäkuisena aamuna. Hän on todistajanaitiossa, valtakunnansyyttäjän tentattavana, tähän murhaan liittyen. Erikoista on se, että syyttäjä Barry Zalmanowitz grillaa Gamachea toden teolla – vaikka Gamache on hänen todistajansa. Tuomarikin ihmettelee, mitä miesten välillä on oikein tekeillä. Ihan pelkästään yhdestä murhasta Three Pinesin pikkukylässä ei taida olla kyse, vaikka tuomari aluksi luuleekin olevansa tekemisissä melko suoraviivaisen henkirikosjutun kanssa.
Sirpaleinen totuus (Bazar, 2025) on jo kolmastoista osa Armand Gamachesta kertovaa kirjasarjaa. Tässä kirjassa suomennosvuorossa on ollut Ronja Erkko, joka on selviytynyt tehtävästään mainiosti. Louise Penny on rakennellut kirjoihin yksittäisten rikostapausten lisäksi pidempiä kaaria, joissa Sûretén korruptoituneisuus on ollut keskeinen tekijä. Samalla linjalla jatketaan edelleen, eikä kirjassa tietenkään tyydytä yksinkertaiseen murhatapaukseen: sellainen ei yksinkertaisesti olisi tässä vaiheessa sarjaa enää riittävän kiinnostavaa.
Tuntuukin, että Penny on nostanut nyt kierroksia. Sirpaleinen totuus on sävyiltään vielä aikaisempia kirjojakin tummempi ja vakavahenkisempi. Siinä on omat kevennyksensä, mutta ankkansa kanssa kulkeva juoppo runoilija Ruth Zardokin, joka usein vastaa kevennyksistä, on tässä kirjassa jotenkin synkempi hahmo.
Huumeistahan tässä lopulta on kyse: Yhdysvaltojen puolellahan ollaan oltu kovin huolissaan Kanadan rajan yli virtaavasta fentanyylistä ja tähän huumekauppaan myös Sirpaleisen totuuden tapahtumat kytkeytyvät. Armand Gamachella on oma ratkaisunsa huumeiden salakuljetuksen pysäyttämiseen, ja siitä seuraa kaikki muu.
* *
Sirpaleinen totuus on taidokkaasti rakennettu. Kirja etenee yhtä aikaa eri aikatasoilla, seuratessaan talvisia tapahtumia Three Pinesissä ja helteistä oikeudenistuntoa, jossa totuus tapahtumista pikkuhiljaa keriytyy auki. Penny osaa kyllä rakentaa vetävän rakenteen, siitä ei ole epäselvyyttä, sen verran paljon Pennyn dekkareille on palkintoehdokkuuksia ja voittojakin alan harrastajien keskuudessa suotu.
Bazar tarttui sarjaan vuonna 2019 ja on sen jälkeen julkaissut suomennoksia kaksi vuodessa. Nyt syksyn kuvastossa uutta suomennosta ei ollut listattuna. Toivottavasti tämä ei tarkoita sarjan suomentamisen lopettamista. Kääntämättömiä osia sarjassa on vielä kuusi, joten voi olla, että Bazar on saattanut päättää hidastaa tahtia kirjaan vuodessa. Muutaman kirjan päässä odottaisi vuonna 2020 ilmestynyt All the Devils Are Here, jolla Penny nappasi taas kerran dekkariharrastajien Agatha-palkinnon.
Kun kirjan vetovoima on sarjan mittaan kehittyvissä pitkissä hahmokehityksen kaarissa, en missään nimessä suosittele ketään tarttumaan Sirpaleiseen totuuteen kylmiltään. Se ei varmastikaan palkitse. Sen sijaan kannustan jälleen kerran tarttumaan sarjan avausosaan Kuolema kiitospäivänä: voin luvata, että vielä 13. osassakin luvassa on koukuttavaa jännitystä ja kiinnostavia kehityskulkuja.
Mikko Saari
@msaari
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kolmessa kesäkuun päivässä ihmissuhteet ehtivät mutkistua ja oieta – arviossa Anne Tylerin romaani
KIRJAT | Perheensisäiset tuntemukset voivat olla yhtä hankalia kuin ihmisten välinen kanssakäyminen ylipäätään – joskin hiukan eri tavalla.
Tiina Rajamäen Koulu kertoo opettajan ja oppilaiden elämistä mutta myös koulusta rakennuksena ja sen elämästä
KIRJAT | Koulu näyttäytyy Tiina Rajamäen kirjassa kuin elävänä olentona käytävineen, auloineen, luokkahuoneineen, varastoineen ja kellareineen.
Simon Olsson pureutuu Tšernobylin onnettomuuteen jämäkästi, mutta hairahtuu liian helposti historiankirjojen sivupoluille
KIRJAT | Uusin Tšernobylin onnettomuutta käsittelevä kirja harppoo vauhdilla eteenpäin, mutta onnistuu typistämään aiheensa helposti pureskeltavaksi kokonaisuudeksi.
Vanhan maailman sosiaalihuoltoa – arviossa tietokirjauutuus Rikoksetta rangaistut
KIRJAT | Katariina Parhi ja Vesa Ranta tarjoavat kattavan kuvauksen sosiaalihuollon historian usein unohdettuun osaan.




