KIRJAT | Rikossarjojen ja toimintaelokuvien poliisit ovat usein fyysisiä hahmoja, jotka ase kädessä metsästävät milloin ketäkin kieroa sarjamurhaajaa tai huippuovelaa gangsteria. Siksi on joskus virkistävää lukea oikean poliisin mietteitä työstään, esimerkiksi Suomessa.
ARVOSTELU
Ilpo Keiski: Rikostutkijana Kymenlaaksossa
- Atrain & Nord, 2021.
- 199 sivua.
Helsingissä ja Kymenlaaksossa poliisina yli 30 vuotta työskennellyt Ilpo Keiski on toiminut sekä väkivaltatutkijana että rikoskomisariona. Eläköidyttyään hän on kirjoittanut työstään kaksi hienoa kirjaa: Väkivaltatoimisto Sofiankatu 4a:n (Atrain & Nord, 2019) ja Rikostutkijana Kymenlaaksossa (Atrain & Nord, 2021). Jälkimmäinen on juuri ilmestynyt.
Ilpo Keiskin poliisinura alkoi opintojen jälkeen Helsingissä vuonna 1975, Sofiankadun väkivaltatoimistossa. Helsinkiläisten rikoksia selvittäen kului 15 vuotta, minkä jälkeen Keiski siirtyi 1990-luvun alussa ensin Kuusankoskelle ja sitten Keskusrikospoliisin Kouvolan toimistoon. Sieltä hän eläköityi viitisen vuotta sitten.
Rikostutkijana Kymenlaaksossa kertoo keskusrikospoliisin työskentelystä Kaakkois-Suomessa, esitutkinnasta, tutkimusmenetelmistä ja Keiskin monista työtovereista. Kuuluisimpia juttuja ovat esimerkiksi jalkajousisurmaaja Mika Murasen jäljittäminen ja nuoren Eveliina Lappalaisen murha.
Kirja antaa monipuolisen kuvan poliisin rutiininomaisesta arjesta, jossa tehdään paperitöitä, kuulustellaan, kerätään todistusaineistoa ja suoritetaan usein varsin pitkällistä tutkimustyötä milloin minkäkinlaisen rikoksen tai rikollisen ympärillä. Asetta heilutellaan todella harvoin, ja niin poliisikollegat kuin rikollisetkin näyttäytyvät hyvin tavallisina tyyppeinä iloineen, suruineen ja tekemisineen.
Keiskin kirjoitustyyli on tarkoituksellisen niukkaa ja sanoisinko ”hemingwayläisen” toteavaa. Hän ei tee itsestään suurta numeroa, ymmärtää hyvin rikollisen mielenlaatua ja pysyttelee tiukasti tosiasioissa rankkojenkin henkirikosten kohdalla. Tapaukset seuraavat toisiaan, joskus samanlaisetkin, mutta aina niistä löytyy uusia, välillä humoristisiakin yksityiskohtia.
Keiski on joutunut käsittelemään monenlaisia tapauksia, siinä sivussa myös kansainvälisiä juttuja. Silmään pistää se, kuinka vähin tuomioin monet talousrikolliset ja veronkiertäjät tässä maassa pääsevät: ehdolliset rangaistukset ovat tavallisia, vaikka suuret setelit jäävät usein piiloon.
Ilpo Keiski on sujuvasanainen kirjoittaja, jota on miellyttävä lukea. Suosittelen – vaikkapa poliisisarjojen sijaan!
Pentti Stranius
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Miten kirjoittaa Rooma-kirja ilman, ettei se olisi matkailuopas? Arviossa Karl Ristikiven Rooman-päiväkirja
KIRJAT | Rooman-päiväkirja on kuin arvoitus, tai ehkäpä 1700-lukulaisittain kirjoitettu dekkari, jossa henkilöt eivät ole sitä mitä päähenkilö Kasparin ensi kuvauksista voisi päätellä.
Murhabotti löytää paikkansa – arvioitavana Martha Wellsin Taktinen vetäytyminen
KIRJAT | Murhabotti-sarjan ensimmäinen tarinankaari tulee päätökseensä. Yhteys ihmisystäviin motivoi viihdemediaa rakastavaa taistelurobottia pelastustehtävään.
Lars Sundin kerronta tempaa mukaansa sivulta yksi ja pitää lukijan kyydissä loppuun asti – arviossa Vaasan Prinsessa
KIRJAT | Lars Sund tavoittaa ihmisyyden näkymättömän mutta voimallisen puolen ja pukee sen tarkkanäköisen ja herkän tekstin muotoon.
Sukuvihaa ja suomurhia – arviossa Joona Keskitalon Suo, joka upposi
KIRJAT | Takamailla-trillerisarjan keskimmäinen, itsenäinen osa sukeltaa pohjoispohjanmaalaisen pikkukylän murhasarjaan 1980–1990-lukujen taitteessa.
