KIRJAT | Rikossarjojen ja toimintaelokuvien poliisit ovat usein fyysisiä hahmoja, jotka ase kädessä metsästävät milloin ketäkin kieroa sarjamurhaajaa tai huippuovelaa gangsteria. Siksi on joskus virkistävää lukea oikean poliisin mietteitä työstään, esimerkiksi Suomessa.
ARVOSTELU
Ilpo Keiski: Rikostutkijana Kymenlaaksossa
- Atrain & Nord, 2021.
- 199 sivua.
Helsingissä ja Kymenlaaksossa poliisina yli 30 vuotta työskennellyt Ilpo Keiski on toiminut sekä väkivaltatutkijana että rikoskomisariona. Eläköidyttyään hän on kirjoittanut työstään kaksi hienoa kirjaa: Väkivaltatoimisto Sofiankatu 4a:n (Atrain & Nord, 2019) ja Rikostutkijana Kymenlaaksossa (Atrain & Nord, 2021). Jälkimmäinen on juuri ilmestynyt.
Ilpo Keiskin poliisinura alkoi opintojen jälkeen Helsingissä vuonna 1975, Sofiankadun väkivaltatoimistossa. Helsinkiläisten rikoksia selvittäen kului 15 vuotta, minkä jälkeen Keiski siirtyi 1990-luvun alussa ensin Kuusankoskelle ja sitten Keskusrikospoliisin Kouvolan toimistoon. Sieltä hän eläköityi viitisen vuotta sitten.
Rikostutkijana Kymenlaaksossa kertoo keskusrikospoliisin työskentelystä Kaakkois-Suomessa, esitutkinnasta, tutkimusmenetelmistä ja Keiskin monista työtovereista. Kuuluisimpia juttuja ovat esimerkiksi jalkajousisurmaaja Mika Murasen jäljittäminen ja nuoren Eveliina Lappalaisen murha.
Kirja antaa monipuolisen kuvan poliisin rutiininomaisesta arjesta, jossa tehdään paperitöitä, kuulustellaan, kerätään todistusaineistoa ja suoritetaan usein varsin pitkällistä tutkimustyötä milloin minkäkinlaisen rikoksen tai rikollisen ympärillä. Asetta heilutellaan todella harvoin, ja niin poliisikollegat kuin rikollisetkin näyttäytyvät hyvin tavallisina tyyppeinä iloineen, suruineen ja tekemisineen.
Keiskin kirjoitustyyli on tarkoituksellisen niukkaa ja sanoisinko ”hemingwayläisen” toteavaa. Hän ei tee itsestään suurta numeroa, ymmärtää hyvin rikollisen mielenlaatua ja pysyttelee tiukasti tosiasioissa rankkojenkin henkirikosten kohdalla. Tapaukset seuraavat toisiaan, joskus samanlaisetkin, mutta aina niistä löytyy uusia, välillä humoristisiakin yksityiskohtia.
Keiski on joutunut käsittelemään monenlaisia tapauksia, siinä sivussa myös kansainvälisiä juttuja. Silmään pistää se, kuinka vähin tuomioin monet talousrikolliset ja veronkiertäjät tässä maassa pääsevät: ehdolliset rangaistukset ovat tavallisia, vaikka suuret setelit jäävät usein piiloon.
Ilpo Keiski on sujuvasanainen kirjoittaja, jota on miellyttävä lukea. Suosittelen – vaikkapa poliisisarjojen sijaan!
Pentti Stranius
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Aallot lyövät ja tuovat muistoja – arviossa Maylis de Kerangalin Jälkimaininkeja
KIRJAT | Jälkimaininkeja-romaani vie matkalle lapsuuden Le Havreen. Maylis de Kerangal kirjoittaa tarinaan myös yhden hyvin olennaisen osan kaupungin historiaa.
Runollinen romaani elämästä ja kuolemasta pikkukylässä – arviossa Malgorzata Lebdan Ahnaat
KIRJAT | Puolalaiskirjailija kantaa lukijaa lempeästi ja tarkkanäköisesti pitkin maaseutua, vaihtuvia vuodenaikoja, luonnon omavauhtista kulkua, sairautta ja kuolemaa.
Hajanaisia muistikuvia säästöpankkikriisistä – arviossa Häikiön ja Sinkon Suomen Säästöpankin tuho
KIRJAT | Teoksesta välittyy kuva säästöpankkiryhmästä uhrina, mikä on varsin kaukana historiallisesta totuudesta. Lähdeluettelon kapeus johtaa eräänlaiseen historiattomuuteen.
Rautanyrkki paperilla – Carl von Clausewitzin Sodankäynnistä opettaa yhä sodan dynamiikkaa
KIRJAT | ”Tähän mennessä kukaan ei ole kyennyt tarjoamaan Clausewitzia vakaampaa teoreettista perustaa yrityksille ymmärtää sotaa”, Ilmari Käihkö kirjoittaa johdannossa.