Pirjo Tuominen. Kuvat: Marjaana Malkamäki / Tammi
KIRJAT | 85-vuotias kirjailija Pirjo Tuominen on päättänyt lopettaa uransa ja käyttää viimeisessä romaanissaan väkevän puheenvuoron siitä, miten seniori-ikäiset lakkaavat olemasta ihmisiä.
”Kurtturuusut on hyvän mielen kirja, jolla on vakavaa sanottavaa.”
ARVOSTELU
Pirjo Tuominen: Kurtturuusut
- Tammi, 2024.
- 237 sivua.
Jokaisella ihmisellä iästä riippumatta on tarve tulla rakastetuksi. Toisinaan se rakkaus löytyy läheltä, hyvien ystävien seurasta.
85-vuotias kirjailija Pirjo Tuominen on päättänyt lopettaa uransa ja käyttää viimeisessä romaanissaan väkevän puheenvuoron siitä, miten seniori-ikäiset lakkaavat olemasta ihmisiä ja muuttuvat hoivattaviksi tilastonumeroiksi.
”Oli kyse mistä tahansa ikäihmisiä koskevasta asiasta, niin ruutuun kiidätettiin oitis kuvia syötettävästä tai talutettavasta hauraasta ihmisestä. Ikäihmisistä ei osattu puhua ilman kuvia laihoista vapisevista käsivarsista, ryppyisistä naamoista peitteiden alla tai tuolissa huojuvasta voimattomasta vanhuksesta. Sivulauseissa kerrottiin kuin ohimennen, että valtaosa tästä ikäluokasta voi hyvin ja toimii itsenäisesti aivan kuten ennenkin.”
Näin miettii jo kirjan alkusivuilla Paula, yksi neljästä ystävyksestä, jotka kutsuvat joukkoaan ”kurtturuusuiksi”. Kurtturuusut ovat 70 vuotta täyttänyt neljän leskinaisen joukko. He ovat saattaneet kukin aviomiehensä hautaan, mutta heidän elämänsä ei ole päättynyt siihen vaan he nauttivat elämästä ja etsivät uutta rakkautta. Samalla he pohtivat, kuka heidät hoitaa, kun jalat lakkaavat kantamasta.
Kurtturuusut (Tammi, 2024) on hyvän mielen kirja, jolla on vakavaa sanottavaa. Tuominen suhtautuu lukijoihinsa ja kurtturuusuihinsa lempeydellä. Nelikko on toistensa tukena, kun yksi ja toinen haksahtaa vuorollaan vääriin miehiin. Tuominen kuvailee senkin, miten rakkaushuijauksen uhri voi kokea huimia onnen tunteita uskoessaan, että verkon toisella laidalla on joku, joka välittää. Hän nostaa esiin senkin, että mikään koulutus ei suojaa taitavasti tehdyltä juonelta. Tai huijari voi olla vanha suola, joka vaikuttaa muuttuneelta mieheltä mutta ei sitä olekaan. Aurinkoon lentämällä voi polttaa siipensä mutta onneksi ystävät ottavat putoajan kiinni.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, joka panee nelikymppisen toimittajan miettimään ympärillä näkyviä varttuneempia ihmisiä lämpimin tunteita. He eivät ole missään vaiheessa lakanneet olemasta samanlaisia kuin muutkin ihmiset.
Elina Talvio
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Hautalan analyysi maailmasta on omaa luokkaansa sillä hän tuntee historian ja nykyhetken – arviossa Sotaa ja rauhaa
KIRJAT | Niin Washingtonissa, Moskovassa kuin Ukrainassakin palvelleen diplomaatin teos on suositeltavaa luettavaa jokaiselle maailmanpoliitiikkaa seuraavalle.
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
