Pirjo Tuominen. Kuvat: Marjaana Malkamäki / Tammi
KIRJAT | 85-vuotias kirjailija Pirjo Tuominen on päättänyt lopettaa uransa ja käyttää viimeisessä romaanissaan väkevän puheenvuoron siitä, miten seniori-ikäiset lakkaavat olemasta ihmisiä.
”Kurtturuusut on hyvän mielen kirja, jolla on vakavaa sanottavaa.”
ARVOSTELU
Pirjo Tuominen: Kurtturuusut
- Tammi, 2024.
- 237 sivua.
Jokaisella ihmisellä iästä riippumatta on tarve tulla rakastetuksi. Toisinaan se rakkaus löytyy läheltä, hyvien ystävien seurasta.
85-vuotias kirjailija Pirjo Tuominen on päättänyt lopettaa uransa ja käyttää viimeisessä romaanissaan väkevän puheenvuoron siitä, miten seniori-ikäiset lakkaavat olemasta ihmisiä ja muuttuvat hoivattaviksi tilastonumeroiksi.
”Oli kyse mistä tahansa ikäihmisiä koskevasta asiasta, niin ruutuun kiidätettiin oitis kuvia syötettävästä tai talutettavasta hauraasta ihmisestä. Ikäihmisistä ei osattu puhua ilman kuvia laihoista vapisevista käsivarsista, ryppyisistä naamoista peitteiden alla tai tuolissa huojuvasta voimattomasta vanhuksesta. Sivulauseissa kerrottiin kuin ohimennen, että valtaosa tästä ikäluokasta voi hyvin ja toimii itsenäisesti aivan kuten ennenkin.”
Näin miettii jo kirjan alkusivuilla Paula, yksi neljästä ystävyksestä, jotka kutsuvat joukkoaan ”kurtturuusuiksi”. Kurtturuusut ovat 70 vuotta täyttänyt neljän leskinaisen joukko. He ovat saattaneet kukin aviomiehensä hautaan, mutta heidän elämänsä ei ole päättynyt siihen vaan he nauttivat elämästä ja etsivät uutta rakkautta. Samalla he pohtivat, kuka heidät hoitaa, kun jalat lakkaavat kantamasta.
Kurtturuusut (Tammi, 2024) on hyvän mielen kirja, jolla on vakavaa sanottavaa. Tuominen suhtautuu lukijoihinsa ja kurtturuusuihinsa lempeydellä. Nelikko on toistensa tukena, kun yksi ja toinen haksahtaa vuorollaan vääriin miehiin. Tuominen kuvailee senkin, miten rakkaushuijauksen uhri voi kokea huimia onnen tunteita uskoessaan, että verkon toisella laidalla on joku, joka välittää. Hän nostaa esiin senkin, että mikään koulutus ei suojaa taitavasti tehdyltä juonelta. Tai huijari voi olla vanha suola, joka vaikuttaa muuttuneelta mieheltä mutta ei sitä olekaan. Aurinkoon lentämällä voi polttaa siipensä mutta onneksi ystävät ottavat putoajan kiinni.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, joka panee nelikymppisen toimittajan miettimään ympärillä näkyviä varttuneempia ihmisiä lämpimin tunteita. He eivät ole missään vaiheessa lakanneet olemasta samanlaisia kuin muutkin ihmiset.
Elina Talvio
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.