Kuva: Siltala / Janne Räsänen
KIRJAT | Helmi Kekkosen romaanissa vietetään kesäloman viimeistä viikkoa saarella, jossa viisihenkinen perhe on viettänyt kaikki kesänsä.
”Romaani ei anna vastauksia, mutta paljon ajattelemisen aihetta.”
ARVOSTELU
Helmi Kekkonen: Liv!
- Siltala, 2024.
- 186 sivua.
Helmi Kekkosen seitsemäs romaani Liv!(Siltala, 2024) on niin lyhyt ja tiivis, että siitä on vaikea kirjoittaa paljastamatta liikaa sen juonesta. Toisaalta teos on niin kompakti paketti, että lisäsivut olisivat olleet turhia.
On kesäloman viimeinen viikko saarella, jossa viisihenkinen perhe on viettänyt kaikki kesänsä ja joka on erityisen tärkeä perheen kuopukselle Livialle. Hän tuntee saaren, sen luonnon ja tuntee olonsa siellä turvalliseksi.
Alusta asti voi pienistä vihjauksista päätellä, että ihan kohta tapahtuu jotain pahaa. Jokainen perheenjäsen kertoo asiasta omalta kantiltaan, mikä punoo romaaniin jäntevän ja koko ajan eteenpäin menevän rungon. Samalla selviävät luontevalla tavalla ja kuin itsestään perheen historia ja sisäiset jännitteet.
Helmi Kekkosella on taito kirjoittaa lyhyesti ja selkeästi ja niin, että romaanihenkilöt piirtyvät mieleen elävinä ihmisinä. Tekstissä ei ole mitään turhaa, eikä lukija jää myöskään kaipaamaan mitään. Pieni romaani on paljon sivumääräänsä suurempi ja saa lukijan asettumaan kunkin kertojan tilalle miettimään, mitä pitäisi tehdä.
Lukiessa tulee epäuskoinen ja -toivoinen olo. Ei siksi, että kirja olisi huono – päinvastoin – vaan koska aihetta on käsitelty loputtoman monia kertoja useiden vuosikymmenien aikana ja vieläpä samasta näkökulmasta: nainen on uhri ja miettii, oliko syy sittenkin oma. Tai että ”pahemminkin olisi voinut käydä”.
Kekkonen ei anna vastauksia, mutta paljon ajattelemisen aihetta.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Patsaat puhuvat muinaisia kieliä – arviossa Emi Yagin Venus ja minä
KIRJAT | Emi Yagi kirjoittaa maagista realismia japanilaiseen tapaan. Suomi on mainittu, ja on lähetetty piiloterveiset Ylelle. Olisiko latinankieliset uutiset kannattanut säästää?
Elli Tompuri eli elämää ja teki teatteria intohimolla – arviossa Raija-Sinikka Rantalan kirjoittama elämäkerta
KIRJAT | Raija-Sinikka Rantalan kirjoittama elämäkerta näyttelijä Elli Tompurista on ansiokas, suorastaan täydellinen elämäkerta.
Täydellinen suomennos aistikkaasta renessanssiklassikosta ilmestyy jälleen – arviossa Giovanni Boccaccion Decamerone
KIRJAT | Suuri novellitaiteen luoja Giovanni Boccaccio kirjoitti Decameronen jo verrattain kypsällä iällä, jolloin hänen näkemyksensä rakkaudesta oli kiteytynyt.
Harry Salmenniemen Valohammas kertoo kiireettömästi arjesta, jonka tuoksut ja äänet pystyy aistimaan
KIRJAT | Harry Salmenniemi käyttää suomen kieltä omalaatuisella ja monipuolisella tavalla. Miksei kukaan ole koskaan aiemmin kirjoittanut näitä lauseita näillä sanoilla?
