Kuva: Siltala / Janne Räsänen
KIRJAT | Helmi Kekkosen romaanissa vietetään kesäloman viimeistä viikkoa saarella, jossa viisihenkinen perhe on viettänyt kaikki kesänsä.
”Romaani ei anna vastauksia, mutta paljon ajattelemisen aihetta.”
ARVOSTELU
Helmi Kekkonen: Liv!
- Siltala, 2024.
- 186 sivua.
Helmi Kekkosen seitsemäs romaani Liv!(Siltala, 2024) on niin lyhyt ja tiivis, että siitä on vaikea kirjoittaa paljastamatta liikaa sen juonesta. Toisaalta teos on niin kompakti paketti, että lisäsivut olisivat olleet turhia.
On kesäloman viimeinen viikko saarella, jossa viisihenkinen perhe on viettänyt kaikki kesänsä ja joka on erityisen tärkeä perheen kuopukselle Livialle. Hän tuntee saaren, sen luonnon ja tuntee olonsa siellä turvalliseksi.
Alusta asti voi pienistä vihjauksista päätellä, että ihan kohta tapahtuu jotain pahaa. Jokainen perheenjäsen kertoo asiasta omalta kantiltaan, mikä punoo romaaniin jäntevän ja koko ajan eteenpäin menevän rungon. Samalla selviävät luontevalla tavalla ja kuin itsestään perheen historia ja sisäiset jännitteet.
Helmi Kekkosella on taito kirjoittaa lyhyesti ja selkeästi ja niin, että romaanihenkilöt piirtyvät mieleen elävinä ihmisinä. Tekstissä ei ole mitään turhaa, eikä lukija jää myöskään kaipaamaan mitään. Pieni romaani on paljon sivumääräänsä suurempi ja saa lukijan asettumaan kunkin kertojan tilalle miettimään, mitä pitäisi tehdä.
Lukiessa tulee epäuskoinen ja -toivoinen olo. Ei siksi, että kirja olisi huono – päinvastoin – vaan koska aihetta on käsitelty loputtoman monia kertoja useiden vuosikymmenien aikana ja vieläpä samasta näkökulmasta: nainen on uhri ja miettii, oliko syy sittenkin oma. Tai että ”pahemminkin olisi voinut käydä”.
Kekkonen ei anna vastauksia, mutta paljon ajattelemisen aihetta.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.