Pieni romaani on paljon sivumääränsä suurempi – arviossa Helmi Kekkosen Liv!

Kuva: Siltala / Janne Räsänen

Helmi Kekkosen seitsemäs romaani Liv!(Siltala, 2024) on niin lyhyt ja tiivis, että siitä on vaikea kirjoittaa paljastamatta liikaa sen juonesta. Toisaalta teos on niin kompakti paketti, että lisäsivut olisivat olleet turhia.

On kesäloman viimeinen viikko saarella, jossa viisihenkinen perhe on viettänyt kaikki kesänsä ja joka on erityisen tärkeä perheen kuopukselle Livialle. Hän tuntee saaren, sen luonnon ja tuntee olonsa siellä turvalliseksi.

Alusta asti voi pienistä vihjauksista päätellä, että ihan kohta tapahtuu jotain pahaa. Jokainen perheenjäsen kertoo asiasta omalta kantiltaan, mikä punoo romaaniin jäntevän ja koko ajan eteenpäin menevän rungon. Samalla selviävät luontevalla tavalla ja kuin itsestään perheen historia ja sisäiset jännitteet.

Helmi Kekkosella on taito kirjoittaa lyhyesti ja selkeästi ja niin, että romaanihenkilöt piirtyvät mieleen elävinä ihmisinä. Tekstissä ei ole mitään turhaa, eikä lukija jää myöskään kaipaamaan mitään. Pieni romaani on paljon sivumääräänsä suurempi ja saa lukijan asettumaan kunkin kertojan tilalle miettimään, mitä pitäisi tehdä.

Lukiessa tulee epäuskoinen ja -toivoinen olo. Ei siksi, että kirja olisi huono – päinvastoin – vaan koska aihetta on käsitelty loputtoman monia kertoja useiden vuosikymmenien aikana ja vieläpä samasta näkökulmasta: nainen on uhri ja miettii, oliko syy sittenkin oma. Tai että ”pahemminkin olisi voinut käydä”.   

Kekkonen ei anna vastauksia, mutta paljon ajattelemisen aihetta.

Leena Reikko

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua