Pian hän on kuollut – arvioitavana Maggie O’Farrellin Lucrezian muotokuva

Kuvat: Murdo Macleod / S&S

Viime vuonna ilmestynyt Hamnet (S&S) toi pohjoisirlantilaisen Maggie O’Farrellin minun kartalleni ja epäilemättä monen muunkin. O’Farrellilta on toki suomennettu kaksi aikaisempaakin teosta kymmenisen vuotta sitten. Hamnetin historiallinen aihe tuntui kuitenkin toimivan, sillä teos voitti sekä Women’s Prize for Fiction -palkinnon että National Book Critics Circle -palkinnon.

Lucrezian muotokuva (suom. Leena Ojalatva; S&S, 2023) jatkaa samanlaisella historiallisella aiheella, eikä aikakautensakaan puolesta ole kaukana Hamnetista: molemmat teokset sijoittuvat 1500-luvun loppupuoliskolle. Tässäkin tapauksessa kirja kertoo todellisesta henkilöstä, mutta on tarinaltaan kuitenkin täysin fiktiivinen.

Nimen Lucrezia on Lucrezia di Cosimo de’ Medici, firenzeläinen aatelisnainen ja Cosimo de’ Medicin tytär, joka naitetaan Ferraran herttua Alfonso II d’Estelle. Alle vuoden sisällä avioitumisestaan Lucrezia on kuollut, virallisen selityksen mukaan mätäkuumeeseen. Pelkästä sairastumisesta ei välttämättä saa kovin vetävää romaania, joten O’Farrell nojaa mieluummin huhuihin, joiden mukaan Alfonso murhautti puolisonsa.

Tämän jännitteen päälle romaani rakentuu. Tarina kulkee kahdessa aikatasossa. Tapahtumat alkavat vuonna 1561 Bondenon kylän liepeillä olevassa linnoituksessa, jossa Lucrezia aterioi miehensä kanssa.

”Lucrezian mielen täyttää merkillisen kirkas ajatus, ikään kuin hänen silmiensä eteen olisi pantu värillinen lasinpala tai kuin sellainen olisi kenties otettu hänen silmiltään pois, ja hänelle valkenee, että aviomies aikoo surmata hänet.”

Toisella tasolla käydään läpi Lucrezian elämää ennen avioliittoa, alkaen tämän siittämisen epäsuotuisista olosuhteista vuonna 1544. Kirjan rytmi on epätasainen, Lucrezian taustasta kerrotaan pitkälti ja takaumat keskeyttää välillä nopea vierailu nykyhetkessä. Lopulta taustatarinassa päästään siihen hetkeen, kun Lucrezia ja Alfonso lähtevät Ferrarasta kohti Bondenoa ja tapahtuvat saavat huipennuksensa – kun Lucrezian on aika kuolla.

* *

Maggie O’Farrell on taitava kirjoittaja, siitä ei ole epäilystäkään, ja suomentaja Leena Ojalatva on kääntänyt O’Farrellin vuolaasti kuvailevan tekstin luontevasti suomeksi. Teksti on kaunista; sitä vain on kovin paljon. Lucrezian muotokuva tuntuu turhankin ylenpalttiselta ja runsaalta, raskauteen asti. Hieman siis tuntui työläältä lukeminen, etenkin romaanin keskivaiheilla, kunnes loppuratkaisun lähestyminen sai tarinan taas vetämään paremmin.

Osansa lienee aiheellakin. Eipä lapsen kuolemaa käsitellyt Hamnetkaan mitään kevyttä lukemista ollut, mutta ei ole tämäkään. Lucrezian asema tehdään selväksi: hän on jalosukuinen siitostamma, jonka ainoa tehtävä on tuottaa jälkeläisiä, mieluiten miespuolisia. Alfonsolle muulla ei lopulta ole merkitystä. Nuoren naisen kaltoinkohtelu miesten käsissä on raskasta luettavaa.

Lucrezia on mielenkiintoinen ja sinänsä hyvin nykyaikaan sopiva päähenkilö: hän on normeihin sopeutumaton omapäinen nuori nainen, joka haluaisi toteuttaa itseään haluamillaan tavoilla, eikä vain olla toisten pelinappula. Sellaiselle hänen asemassaan on vain kovin vähän tilaa. Jos tällainen kertomus kiehtoo, Maggie O’Farrell piirtää Lucreziasta hienon muotokuvan, jossa on asetelmansa vuoksi kunnon annos jännitystä. Lukijan on vain kestettävä O’Farrellin kerronnan koristeellinen vuolaus.

Mikko Saari

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua