Päätoimittaja on yhä puskuri muttei niin suuri päättäjä kuin ennen

Kuvat: Nina Kaverinen / Siltala

Päätoimittaja Raino Vehmaksesta kerrottiin tarinaa. Hän kuulemma vaiensi pikkumaiset valittajasoittelijat vastaamalla näille, että ”sen jutun tehnyt toimittaja sai jo potkut”. Sen kuultuaan valittaja aina perääntyi ja totesi, ettei tässä nyt niin pahasta virheestä ollut kyse.

Minkä jälkeen Vehmas lopetti puhelun tokaisemalla: ”Mitäs sitten niin turhista tänne soittelette”. Asiakasmoitteen kohteena ollut rivitoimittaja sai tuskin koskaan tietää koko soitosta.

Journalismin ja ulkopuolisen painostuksen välissä puskurina tai iskarina oleminen on aina ollut päätoimittajan toimenkuvan olennainen osa. Toisille päätoimittajille se on ollut luontevaa. Toiset, onneksi varsin harvat, ovat sen sijaan sortuneet tällaisissa tilanteissa painostamaan alaisiaan esimerkiksi hyvittelevien juttujen tekemiseen loukkaantuneesta kohteesta.

Puskurirooli on harvoja päätoimittajan työssä kautta aikojen säilyneistä piirteistä. Välillä tuntuu, että muutoin hommassa on muuttunut käytännössä kaikki.

Ennen esimerkiksi sanottiin päätoimittajan joutuvan linnaan, jos rivitoimittaja kirjoittaa rikostuomion arvoisen jutun. Nyt mantra on käytännössäkin pätemättömäksi todettu. Helsingin Sanomien juttu, joka paljasti puolustusvoimien viestikoekeskuksen sijainnin, poiki syytteet toimittajille muttei päätoimittajalle.

* *

Riitta Korhosen ja Hannu Ollikaisen kirjoittama tuore kirja antaa kuvan, että päätoimittaja on nykyään enemmän toimitusta päälliköivä manageri kuin suuria linjoja vetävä ja yhteiskuntaan vaikuttavat jälkensä jättävä visionääri.

En tiedä, ovatko kirjoittajat pyrkineet tätä kuvaa luomaan. He eivät nimittäin varsinaisesti ota kantaa eivätkä analysoi päätoimittajia teoksessaan. He antavat äänen 17 suomalaiselle päätoimittajalle, jotka kirjaan on haastateltu.

Lukija saa sitten tehdä päätelmät.

* *

Mielenkiintoisimpia haastateltavia Päätoimittajassa ovat Helsingin Sanomien entinen ja nykyinen keulakuva. Talosta jokseenkin dramaattisesti poistettu Mikael Pentikäinen avaa lähtönsä taustoja. Nykyinen vastaava Kaius Niemi puolestaan pohtii porukasta syvällisimmin sananvapauden tilaa erityisesti kansainvälisten esimerkkien valossa:

”En halua maalata piruja seinille, mutta meidänkin täytyy valmistautua tilanteeseen, jossa demokratian peruspilareita kyseenalaistetaan voimakkaasti.”

Niemi viittaa riskitekijöitä luetellessaan jopa yksittäisten poliitikkojen, kuten presidentin, poikkeuksellisen suureen kansansuosioon. Ja kuinka ollakaan, juuri nyt kun tämä viime vuonna tehty haastattelu julkaistaan, on ainakin sosiaalisessa mediassa jo haikailtu sen perään, että nykyisen presidenttimme virkakautta jatkettaisiin jollain poikkeuksellisella menettelyllä.

* *

Ollikaisen ja Korhosen kirjaansa poimima valikoima on sekin mielenkiintoinen. Joukossa esimerkiksi on naisia yksi enemmän kuin miehiä. Se ei välttämättä anna oikeaa kuvaa sukupuolten tasa-arvosta journalismin alalla.

Median suurten toimijoiden korkeimmat journalistiset jakkarat ovat nimittäin edelleen vahvasti miehitettyjä.

Naisitettuja ovat monet pikkuaviisien vastuupaikat. Tästä hyvänä esimerkkinä esittäytyy kirjassa Maarit Nurminen, 52, joka on Korpilahti-lehden omistaja, päätoimittaja, ainoa toimittaja, konttoristi ja siivooja. Hänen asenteestaan kertoo paljon myös näkökulma sukupuoleen. Hän näet julistaa iloisesti, että naiseus on pelastanut hänet perinteisiin hyväveliverkostoihin kuulumiselta ja siten myös näiden painostus- tai vaikuttamisyrityksiltä!

Myös alueellinen kattaus kertoo paljon. Esiteltävistä päätoimittajista 12 toimii pääkaupungissa. Loput viisi ovat pohjoisesta tai mahdollisimman pienistä piireistä. Yhtään pirkanmaalaista tai muutakaan eteläisen Suomen vahvojen alueellisen mediatalojen edustajaa ei valikoimaan mahtunut.

Niinpä tämän jutun alussa mainittua tarinaa Aamulehteä aikoinaan päätoimittaneesta ja Tampereen yliopistossa toimittajia kouluttaneesta Raino Vehmaksesta ei siis kirjassa ole.

Matti Mörttinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua