Kuvat: Harri Hinkka / WSOY
KIRJAT | Panu Tuomen teksti on kvanttirunoutta ja kielen läpikotaista valheenpaljastusta.
”Aika ja paikka attributisoidaan. Ne ovat yhtä lailla ihmisen ominaisuuksia kuin arvojärjestykset.”
ARVOSTELU
Panu Tuomi: Kardinaali Zen
- WSOY, 2023.
- 104 sivua.
Käsillä olevan kirjan teksti ei ole totta, vaan runoilua. Sitä ei ole kirjoittanut Panu Tuomi, vaan kardinaali Zen, joka jo nimenä on oksymoron, sisäisesti ristiriitainen titteli, jossa yhdistyy ylhäinen ja alhainen.
Kirja on kirjoitettu ”katoavalla musteella”. Se ei ole siten tarkoitettukaan uskottavaksi.
Zen latelee lauseita, jotka eivät ole totta, eikä niistä saa otetta.
Teksti on kvanttirunoutta ja kielen läpikotaista valheenpaljastusta. Aika ja paikka attributisoidaan. Ne ovat yhtä lailla ihmisen ominaisuuksia kuin arvojärjestykset.
Kardinaali Zen (WSOY, 2023) on aistittavan todellisuuden kyseenalaistava salaperäinen runoelma.
Se on kirjoitettu ”sellaisuuteen/ vihityille/ joiden kotimaa/ on tyhjyys” ja ”äidinkieli hiljaisuus”.
Todellisuuden ymmärtäminen on kielen tuolla puolen.
”Sillä on/ olemassa/ lintuja,/ jotka/ liitävät niin/ korkealla,/ että ne/ voivat nähdä/ tulevaisuuteen”.
Jotkut oliot elävät ”niin syvällä/ että ne ovat/ alkuhämärälle/ velkaa”.
Olemassaolo kuvataan toistuvasti eri kulmista katseltujen ristiriitaisuuksien kautta ja lauletaan ”tuulen/ sävellajissa”, ”jossa vain/ humina/ on totta”.
Parodiaa?
Jo kirjan nimessä on ironian siemen. Tekstin voi lukea farisealaisena parodiana, ylhäältä jaettuna nöyryyden oppina. Toisaalta ajan ja paikan kumoava kvanttifysiikka kaikuu oikeasti viisaana maailmankuvana, sen naiivin luulon kumoavana todistajanlausuntona, että kaikki on muka vain sitä mitä se on. Onhan se kauppiaille ja muille etuilijoille selvää, mutta ei tieteelle eikä taiteelle.
Teksti ajautuu vaikealle rajaviivalle, jossa kaikki paradoksit synnyttävät tyhjyyttä tyhjyyden päälle, ja teksti kääntyy uhkaavaksi ennustukseksi: ”todellinen yö/ koittaa siellä/ missä aurinko/ ei laske”. Sillä ”tajuamme valon/ vain omaa/ pimeyttämme vasten”.
Lainalaisuuden noudattaminen on ainoa aito syvyys: ”me emme/ laula vaan/ meidät lauletaan”.
Oodi Nikolaus Cusanukselle
Nikolaus Cusanus oli filosofi ja pappi, joka ennen Kopernikusta 1400-luvulla ajatteli maan kiertävän aurinkoa ja kaukaisten tähtien olevan pieniä aurinkoja.
Kolmannessa osassa Tuomen teksti hakeutuu etsimään synteesiä ja sovintoa. Se löytyy ”kontrolloidusta sattumasta”, joka parhaimmillaan ”menetti muistinsa”, huomasi keskipisteen olevan kaikkialla, myönsi ”tietämättömyysopin” ”kardinaalivirheen”. Silti runoelma päätyy löytämään ”lumesta veistetyn/ Buddhan/ jäätävän tyyneyden”.
Erkki Kiviniemi
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.