Nujerrus ja tuho – arviossa Iida Rauman romaani Hävitys

Kuvat: Marek Sabogal / Siltala

Hävitys (Siltala, 2022) on romaani, mutta samalla avoimesti autobiograafinen tapauskertomus.

Toisaalta sen muoto on hajautettu ja samalla keskitetty muutamaan näyttämöön.

Iida Rauman teoksessa omakohtaisesti koettu vääryys kääntyy ja puhkeaa universaaliseksi kaltoinkohteluksi, eli kirjailija onnistuu puhumaan kaikkien maailman kiusattujen puolesta. Moni voi löytää itseään tästä kirjasta.

Kafkamaista

Heti ensimmäisen lauseen myötä (”A sanoi, että niihin aikoihin hänen tavakseen oli tullut juosta öisin”) tulee mieleen Franz Kafka, hänen K:nsa ja Gregor Samsansa. Jatko vahvistaa mielikuvan, ja koko kirjan viimeinen lause on sama kuin ensimmäinen: mikään ei ole muuttunut.

Kafkan Oikeusjutussa syytetään K:ta jostain, mitä hän ei ymmärrä. A:n tapaus täyttää saman kriteerin, mutta kerronta ei tyydy ihmettelemään, vaan pyrkii selvittämään syyt kiusaamiseen.

Kirja jakautuu karkeasti osiin: historianopettaja A:n juoksut öisessä Turussa, musiikkiluokkalaisen kokemuksia koulukiusattuna, myöhempi luokkakokous, A:n ja Iran selvittely, kilpapuhumisineen ja tappeluineen.

Tyylillisesti on kyseessä apologia, puolustuspuhe, jossa kaltoinkohtelijat tulevat kuvatuiksi hirviöinä. Samalla saa huutia Turku ja koko maailman markkinavetoinen kasvu.

Turkulainen Paavo Nurmi juoksi aikanaan ”Suomen maailmankartalle”. Nyt Rauman A yöjuoksee Turun pois kartalta. Niin hurja on Turun taudin esiin kaivuu, että ei jää kiveä kiven päälle, kaikki uusi kirjoitetaan hävitettäväksi ja hävitetty kaivetaan esiin. Toisaalta saman tuhokuvauksen voisi tehdä monelle kaupungille, esimerkiksi Tampereelle.

Tuhon anatomia

Romaanin universaali viesti on voimakas ja selkeä. Ihmisen edistys on sortamista ja tuhoamista. Rahan kiilto silmissä pistetään mitä hyvänsä matalaksi. Turussa grynderit pelkäsivät eniten arkeologeja, koska nämä saattoivat estää rakennussuunnitelmia. Niinpä ajatustakaan vanhan esiin kaivamisesta ei saanut ääneen lausua.

Vaikka on selvä, että vanhan tilalle täytyy ajoittain rakentaa uutta, on kaameaa todeta, ettei juuri mitään ole haluttu säilyttää.

Tampereella oli 1940-luvulla suunnitelma rakentaa Keskustorille sarja amerikkalaistyylisiä pilvenpiirtäjiä. Purkuvaatimuksia esitettiin kaikkia torin ympärillä olevia rakennuksia koskien, myös teatteria ja raatihuonetta. Sota tuli silloin väliin. Suomessa on kaikkialla purettu jugendtaloja, siis muutakin kuin puukaupunginosia.

Hillitön tyyli

Kirjaa lukiessa joutuu eräänlaiseen purkauspyörteeseen. Jostain syvältä, osittain kollektiivisesta muistista vyöryvä teksti lähenee parhaimmillaan maagista tajunnanvirtaa. Se on puretun ja hävitetyn esiin manaamista. Näin erityisesti ensimmäisten sadan sivun yöjuoksujaksossa, jossa hyppivään juoneen tulee mukaan entisen koulukaverin Iran pakonomainen etsintä. Tämä toinen syrjitty luokkatoveri on kuin A:n sivupersoona. Koulukiusaamisen kuvauksella ei tunnu olevan mitään rajaa eikä loppua.

Toteutumaton hyväksymisen tarve kasvaa koulujakson kuvauksessa yksityisestä häpäisystä koko maailmaa koskevaksi hätähuudoksi. Tunnerekisterissä minä muuttuu maailmaksi ja maailma minuksi: Sen minkä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä, sen olette tehneet minulle.

Itsekäs laji ja sen aktiivisimmat edustajat vähät välittävät hypertaloudellisen toimintansa maapallon tuhoamiseen johtavista seurauksista. Sellaista on piittaamaton hävitys.

Historiallinen Hypatia

Monet valistuneimmista ihmisistä on historiassa tuomittu, jopa surmattu. Tässä kirjassa vedetään esiin monia, vaikuttavimmin filosofi ja matemaatikko Hypatia Alexandrialainen. Hän on esimerkki viisaista naisista, joita ei maskuliininen vallanhimo ole tainnut koskaan sietää.

Hypatian esimerkki on todellisuudessa saanut silmitöntä jatkoa meidän päiviimme saakka, noitavainoina ym. nimikkeiden varjolla. A:n koulukiusaaminen saa riivatuksi julistamisen, täydellisen syrjäyttämisen ja henkisen kidutuksen piirteitä. Noitavainot jatkuvat ja hävitystä on saatava jatkaa.

Paikoin joutuu huh-huhin valtaan, kun kiusauksien kuvaus jatkuu. Vieläkö tätä rääkkäystä on luettava? Eikö vähempi riitä? Ehkä siksi ei, että lukija samaistuisi kidutuksen piinallisuuteen? Kuvauksen julma suoraviivainen lataus antaa toiston anteeksi. Elämä näyttää pitkältä kujanjuoksulta ja kärsimysnäytelmältä. Se taas johtuu kilpailuhengen lietsomisesta ja myötäilijöiden nostamisesta ”kympin oppilaiksi”. Hirveämpää kuvausta opettajasta kuin tämän teoksen Anna-Maija on, en ole koskaan lukenut.

Pienoismallit

Erilaisuus ei ole ollut oikeasti sallittua, ei ainakaan menneisyyden koululuokissa. Joka ei ole samanlainen, on uhka, jota vastaan syntyy toisiaan matkivien yhteisviha.

Kiusaaminen ja kaupungin runteleminen ovat samaa tuhoavaa virtaa. Erilainen ja vanha aurautuvat pois, tai ne leikataan kuin lobotomiassa. Vääränlainen osa mieltä kielletään ja tuomitaan.

Hävitysvimmalla on uskonnon kasvot. Oikeauskoiset surmaavat vääräuskoisia puhdistussodissa. Sellainen on mentaalihygieniaa eli rasismia. Yhdessä halutaan luoda tietynlainen hyvä elämä. Jos ei hyvällä, niin pahalla.

Psykosomaattisesti ulkoa saartava paine ilmenee refluktiona eli happohyökkäyksinä vatsassa. Mitkään lääkkeet eivät tehoa, mutta vaivaan tuo avun kirjan humoristisin ja humanistisin henkilö, turun murretta lasketteleva opettaja Norlin. Hän neuvoo syömään puuroa.

Lopussa Irasta tulee esiin A:n menneisyyden varjo, entinen itse, jonka hän joutuu myös kohtaamaan.

Hävitys on kollektiivinen psykoanalyysi, jossa sekä minä että sen ympäristö ja kaikki maailman ristiriitaiset arvot on pakko kaivaa päivänvaloon, jotta elämä voisi jollain lailla jatkua.

Iida Rauman kirjallinen arkeologia kuvaa rinnasteisesti pienoismalleina kaikkia minuuksia, kaupunkeja ja koko ihmiskuntaa, joka näyttää olevan ajautumassa tuhoon.

Erkki Kiviniemi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua