Kuvat: Chris Close / Otava

On olemassa tahkeasti eteneviä kirjoja, joiden lukeminen kestää ja kestää. Sitten on rullaavia ja ilmavia teoksia, joiden lukeminen on helppoa. Joskus keveissä kirjoissa on myös hyvää kieltä, osuvaa kuvailua ja syvempää sanottavaa. Colson Whiteheadin kirjat kuuluvat tähän kastiin.

Kieron miehen manifesti (Otava, 2023) on suhteellisen itsenäinen jatko-osa vuonna 2021 ilmestyneelle Harlem Shufflelle. Tarina alkaa vuodesta 1971. Whitehead upottaa lukijan värillisen New Yorkin historiaan, mustien vallankumousarmeijan ja poliisien korruptiovyyhdin paljastaneen Frank Serpicon aikaan.

Ray Carney ei ole roisto. Ei ainakaan samanlainen roisto kuin hänen isänsä, joka haisi yömyöhällä kotiin tullessaan viinalta, väkivallalta ja paloöljyltä, ja hakkasi vyöllä poikaansa.

Carney myy tyylihuonekaluja Harlemissa 125. kadulla, ja hänen tietonsa uusimmista verhoilulaaduista ja laiskanlinnojen ominaisuuksista on vertaansa vailla. Tietysti ohessa on tullut luukutettua varastettua tavaraa, mutta sen Carney on jättänyt jo taakseen. Hän on nyt umpirehellinen mies ja keskittyy perheeseensä.

Carney on onnistunut pysyttelemään neljä vuotta kaidalla tiellä, kunnes hänen tyttärensä vaatii päästä loppuunmyydylle The Jackson 5:n keikalle. Se suistaa Carneyn takaisin rikoksen verisille poluille.

* *

Teoksen kieli on letkeää kuin kuuma kesäpäivä asvalttiviidakossa. Bobby Womackin ja Curtis Mayfieldin musiikki alkaa soida päässä, ja Whitehead ruokkii korvamatoja istuttamalla biisien sanoitusten maisemia ja aiheita tekstiin. Markku Päkkilän käännös on yhtä notkea kuin itse romaanikin, ja katukielen kääntämisestä voi jopa nostaa hattua. Muutamaan otteeseen sanajärjestys herättää kysymyksiä, kuten: ”Zippo näki tullessaan Pepperin jo ulkoa.” Ovatko sanat vahingossa vai tarkoituksella juuri tuossa järjestyksessä?

En myöskään ole aivan vakuuttunut siitä, että crookin kääntäminen kieroksi mieheksi toimii. Useimmiten konna tuntuisi osuvammalta. Eniten kirjassa häiritsee sahalaitainen painojälki, joka näyttää siltä kuin muste olisi juuri loppumassa kirjoittimesta. Teksti väreilee inhottavasti silmissä ja häiritsee kirjaan uppoutumista.

* *

Kieron miehen manifesti kertoo rikollisista ja rikoksista, mutta se ei ole rikosromaani. Se on kertomus suurkaupungin elämästä, jossa rikos on kietoutunut jokaiseen yhteiskuntaluokkaan, välittynyt äidinmaidon mukana sukupolvesta toiseen, ja tarttunut tiukasti jokaiseen kaupungin asukkaaseen, tahtoi sitä tai ei. Whitehead kuvailee tavanomaisia ja simppeleitä rikoksia, ei mitään mysteereitä. Tarkoitus ei ole tarjota lukijalle nokkelaa rikospähkinää, vaan kuvata rankkaa ja väkivaltaista Harlemin katujen arkea ja tehdä havaintoja ihmiselon kierrosta.

”Jos Times Squaresta piirrettäisiin poikkileikkaus kuin muurahaispesästä, se esittäisi erilaisia ihmisjoukkoja – jotkut odottivat maanalaisilla laitureilla junanovien aukeamista, ja maan päällä jalkakäytävillä odotettiin liikennevalojen vaihtumista. Saatuaan signaalin joukot lähtivät liikkeelle.”

Whiteheadin vahvuus on katujen kuvauksissa. Konnat tuntevat toisensa, ja rehelliset tuntevat konnien rikokset. He vain ummistavat niiltä silmänsä. Sivujen 318–319 kuvaus voisi hyvin olla nykypäivän Suomesta, kunhan vaihtaa mustat köyhiksi:

”… mustat ja puertoricolaiset ajettiin yhä ahtaampiin gettoihin, jotka olivat aikoinaan olleet kukoistavia alueita. Duunareille ei ollut enää töitä. Taloakaan ei voinut enää ostaa, koska lainanantajat luokittelivat mustien asuinalueet riskikohteiksi – pankkien tiukka linja käytännössä loi olosuhteet, joilla sitä perusteltiin. Työttömyys ja vuokrakasarmien ylikansoitus puolestaan ruuhkauttivat sosiaalipalvelut. Niin se alkoi – yleinen romahdus.”

Rasismi ja rotusorto ovat läsnä yhtä arkisena kuin aamupuuro. Vuonna 1976 Carney suhtautuu karsaasti Yhdysvaltojen 200-vuotisjuhliin. Itsenäisyys ei ole itsenäisyyttä entisille orjille eikä nykyisille syrjityille ja sorretuille. Carney sorvailee sopivaa mainoslausetta, joista yksi kuuluu:

”200 vuotta, mutta tuntuu paljon pitemmältä – kysy vaikka intiaaneilta.”

Itsenäisyysjuhlinnan avaamia haavoja on luvassa lisää vuonna 2026, kun USA täyttää 250 vuotta, ja Whitehead tietää sen.

* *

Toimintaa ja rotuasiaa sekoittavat blaxploitaatioelokuvat olivat kovassa huudossa 1970-luvun alussa. Kieron miehen manifestissa sellaista tehdään Carneyn huonekaluliikkeessä, kun Harlem Shufflesta tutuksi tullut suttuisten törkykuvien ottaja ja tuhopolttaja Zippo kurottelee Hollywoodiin.

Tuohon aikaan tuhopoltot olivat yleisiä Harlemissa ja Bronxissa, kun kierot vuokranantajat tehtailivat itselleen vakuutuskorvauksia. Whitehead avaa tulipalojen aikakautta yksityiskohtaisesti ja karusti. Juonessa olivat mukana niin hidastelevat palomiehet, palotarkastajat, poliisit kuin vakuutusarvioijatkin aina kaupungin johtoon saakka. Jokainen veti siivun omaan taskuunsa.

”Syypäitä eivät olleet tulitikkuja ja paloöljykanistereita käsittelevät miehet, vaan kaupunki oli sairas, se odotti liekkejä, rukoili niitä. Sireenit ulvoivat ilta illan perään. Pierce syytti pitkään jatkunutta väärää politiikkaa, mutta Carney ei niellyt niin suppeaa diagnoosia. Se perusteella, mitä hän ihmisistä tiesi, tämän päivän sotkut ja julmuudet olivat uusintoja aiemmista. Viat pysyivät, kasvot vaihtuivat. Kaikki periytyi.”

* *

Whitehead ei juurikaan kuvaile ihmisten kasvoja, mutta kampaukset ja vaatteet ovat tärkeitä ajankuvan vuoksi. Henkilöistä ei opita mitään uutta, ja Ray Carney jääkin teoksessa taka-alalle. Ihmisiä kohdatessaan Carney muistaa mitä huonekaluja he ostivat tai mitä heidän pitäisi ostaa. Iso Mike Carneyn entinen rikoskumppani Pepper muistaa ihmisistä ja paikoista ryöstöt ja keikat.

Pepper edustaa romaanissa Carneyn isää, tai sitä, mitä Carneysta olisi voinut tulla jos hän olisi lähtenyt seuraamaan isänsä jalanjälkiä. Pepper saattaa olla kouluja käymätön katujen kasvatti, mutta Harlemin ja sen katujen lait hän tuntee kuin omat taskunsa.

Teoksessa käydään läpi myös kritiikkiä. Whitehead saa pohtimaan, voisiko teoksia arvioida ilman kirjallisuuden tai elokuvan perinteisiin nojaamista pelkästään heittäytymällä mukaan kertomukseen?

”Arvostelijat haluavat vangita kohteensa aikaisemmin muodostamaansa käsitykseen, Zippo mietti, aivan kuten ystävät ja perheenjäsenet näkevät ihmisessä saman kuin ennenkin. Se selitti myös kriitikkojen viittaukset muihin taiteilijoihin ja elokuviin – he eivät pääse muulla tavoin irti kontekstistaan.”

Petri Hänninen

* *

Äänestä meitä!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit äänestää meitä 2.11.2023 asti osoitteessa www.kulttuurigaala.fi/yleisoaanestys. 

Suomi juhlii kulttuurin tekijöitä ja -tekoja Kulttuurigaalassa, jonka Yle TV1 lähettää suorana lähetyksenä 24.11.2023.

#kulttuurigaala #kulttuuri 

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua