Naisten populaarimusiikin ja säveltämisen historia täydentyvät – Lailasta Almaan ja Sävelten tyttäret

Kuvat: SKS / Into

Tiina Käpylä ja Anna-Elena Pääkkölä ovat populaarimusiikin tutkijoita, joiden teos Lailasta Almaan – Suomalaisten naisten populaarimusiikin historia (Into, 2023) täydentää naiskatseellaan populaarimusiikin historiankirjoitusta. Toisaalta se täydentää myös naisten populaarimusiikin historiaa, sillä aiheesta on aiemmin julkaistu muun muassa Arja Ahon ja Anne Taskisen Rokin korkeat korot (2003) sekä Heini Strandin Hyvä verse: Suomiräpin naiset (2019). Lisäksi monista naismuusikoista on kirjoitettu 2000-luvulla elämäkertatyyppisiä kirjoja.

Käpylä ja Pääkkölä lähestyvät aihetta sekä historiallisesti että musiikin lajien avulla. Historia alkaa toisen maailmansodan jälkeen, ja aikajanassa erotetaan kolme ”kultakautta”.

Ensimmäinen eli 1950-luvun jazz-iskelmä antoi naisille uudenlaisen näkyvyyden. Näkyvimpänä ihastutti Laila Kinnunen. Toinen kukoistava aika alkoi 1995, jolloin naisten rockmusiikki otettiin yleisesti ensi kertaa vakavasti ja tehtiin tyttöydestä arvokasta. Esimerkkinä olkoon vaikkapa Nylon Beat. Kolmatta kautta vuodesta 2008 eteenpäin – erityisesti Chisun myötä – tekijät luonnehtivat naisten musiikin tekemisen ja oman tuottamisen yleistymisenä. Eri genrejä ovat muun muassa iskelmä, disko, rock, suomirock, punk, metalli, räp, ja indie, minkä lisäksi käsittelynsä saavat myös lajien väliin jäävät oman linjansa tekijät. Kansanmusiikin naiset eivät teokseen mahdu, vaikka folkilla ja protestilaululla onkin kirjassa sijansa.

Ei uhrihistoriaa vaan tekemisen historiaa

Teoksen primäärilähteinä ovat kirjoittajien tekemät yli 60 haastattelua ja lisäksi kolmisenkymmentä muiden tekemää haastattelua. Lisäksi lähteinä on käytetty esimerkiksi televisio-ohjelmia, nettisivustoja ja muuta kirjallisuutta. Valtava määrä aineistoa on ollut iso haaste muuttaa se luettavaan ja analyyttiseen muotoon. Välillä teksti vyöryykin nimiä ja käsitteitä niin, että punainen lanka meinaa kadota. Näin käy varsinkin silloin, kun liikutaan itselle oudossa maastossa.

Suomalaisten populaarimusiikin naisten historiasta piirtyy eritasoista rosoakin sisältävä mosaiikki, jossa ei pyydellä anteeksi tai olla noloja omasta tekemisestä. Naisissa on paljon vahvoja muusikoita, jotka tietävät mitä haluavat ja pyrkivät sitä kohti. Lailasta Almaan ei ole uhrihistoriaa, vaan tekemisen historiaa.

Minua se toi rutkasti lähemmäksi nykyistä aikaa, jonka koen välillä niin oudoksi ja oman maailmani ohittaneeksi. Pakko tunnustaa, että en ole nähnyt yhtään Vain elämää -televisio-ohjelmaa, kuulopuheiden perusteella olen kokenut ne lähinnä kiusallisiksi. Ja nyt ohjelmat ovat keskeinen osa musiikinhistorian aineistoa!

* *

Kiehtova matka menneisyyteen

Susanna Välimäen ja Nuppu Koivisto-Kaasikin Sävelten tyttäret – Säveltävät naiset Suomessa 1800-luvulta 1900-luvulle (SKS, 2023) vie kiehtovalle matkalle menneisyyteen. Kirjoittajat ovat tutkineet 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa syntyneitä suomalaisia, suomalaistaustaisia tai historiallisen Suomen alueella asuneita säveltäjänaisia. Tuloksena on erityisen merkittävä ja painava teos, jossa esitellään pitkälti yli sadan säveltäjänaisen pienoiselämäkerrat. Välimäki ja Koivisto-Kaasik pohtivat mainiossa johdannossa, miksi tutkia naisten säveltämistä. He esittelevät myös musiikin aiempaa naistutkimusta.

Teos pohjautuu alkuperäislähteisiin. Tutkijat ovat tehneet valtavan työn selvittäessään säveltäjänaisten elämää ja heidän teoksiaan. Lähdeaineistona on historiantutkijan taivas eli arkistoaineistot, lehdistö, kotimaiset ja kansainväliset tietokannat, jopa satunnaislöydöt antikvaarista. Muun muassa perukirjat, matrikkelit, käsikirjoitukset, kirjeet ja nuottiluettelot ovat musiikintutkijan perusaineistoa.

Säveltäjänaisten tutkimuksessa korostuu myös se, mitä ei ole. Lähes jokaisen naisen sävellysten kohdalla toistuu merkki [k] eli kadoksissa. Ilmiö kertoo tietenkin siitä, ettei sävellyksiä ole katsottu aiheelliseksi säilyttää. Toisaalta tekijät toivovat, että kirja innostaisi uusiin tutkimuksiin. He kehottavatkin meitä kaikkia tarkastelemaan perhearkistoja uudelleen, etsimään ja löytämään naisten säveltämiseen liittyviä dokumentteja.

Käyttömusiikkia kaanonin ulkopuolelta

Musiikin katsottiin pitkään olleen naissukupuolelle sopivaa. Niinpä iso osa suomalaistakin musiikinhistoriaa oli ja on nimenomaan naisten historiaa. Kun säveltäjyyteen yhdistetään nerouden käsite, musiikin historia muuttuu miehiseksi.

Sävelten tyttärien ansioksi on luettava, että samaan opukseen mahtuu sekä yhden sävellyksen tekijä että kansainvälistä mainetta nauttinut säveltäjä, jonka toiminta ja sävellysluettelo ulottuu monelle sivulle. Näytillä on koko piilossa uinunut massa eikä vain kukoistava matsutake.

Kirjassa esitellyt säveltäjänaiset ovat pääasiassa keski- ja yläluokan naisia, joille musiikillinen sivistys oli osa säätyläistyttärien kasvatusta. Kartanot ja virkamiesperheiden kodit olivat täynnä musisointia: soittoa, laulua, toimimista musiikkiyhdistyksissä ja kuoroissa, musiikin opettamista ja siitä kirjoittamista. Usein musiikki oli vain osa taiteellista toimintaa; monet säveltäjänaiset olivat myös kirjailijoita, kuvataiteilijoita ja näyttelijöitä. Monet toimivat naisasialiikkeessä, eläinsuojelujärjestöissä ja hyväntekeväisyysjärjestöissä.

Merkittävä osa naisista sävelsi hengellisiä lauluja, lastenmusiikkia, koulu- ja kuorolauluja sekä voimistelumusiikkia, siis käyttömusiikkia aloilla, joita ei ole mielletty historian kaanoniin kuuluviksi.

Musiikki oli osa kasvatusta

Kotiopetuksen ohella keskeinen opinahjo säveltäjänaisille olivat tyttökoulut, joissa saatiin laulun- ja soitonopetusta sekä musiikin teoria-aineiden opetusta. Etenkin Helsingin valtiollinen ruotsinkielinen tyttökoulu kasvatti säveltäjiä. Toisaalta myös esimerkiksi Kittilässä kruununvoudin perheessä opittiin säveltämään. Vuonna 1882 perustetun Helsingin musiikkiopiston sävellysluokalla oli paljon naisia.

Helsingin Musiikkiopistossa ja Konservatoriossa naisia ei kannustettu säveltäjyyteen, varsinkaan julkiseen sellaiseen. Poikkeuksena oli Erkki Melartin, joka selvästi innosti naisia alalle. Monet naiset hakeutuivat opintoihin myös ulkomaille. Varsinkin ennen Venäjän vallankumousta suomalaiset säveltäjänaiset kulkivat vapaasti Pietarin, Bergenin ja Pariisin väliä. Muutoinkin naiset toimivat kosmopoliittisesti. Suomalainen kansallinen musiikkikulttuuri oli varattu miehille.

Säveltäjänaisia elämäntarinoineen vyöryy esiin hengästyttävää vauhtia. Miten mielenkiintoisia tyyppejä! Kunpa pääsisi aikakoneella heidän seuraansa! Eikä ihan huono sekään, että Dagmar von Schoultzin pojasta tuli kirjailija Tito Colliander tai että Magda Aufrichtigin tyttärenpojasta tuli muusikko Danny.

* *

Lailasta Almaan ja Sävelten tyttäret sattuvat ilmestymään samanaikaisesti. Toinen kirja on konkreettisesti kevyt pokkariversio ja toinen painava tiiliskivi.

Toista on valmisteltu vuosikausia, toinen ib valmistunut pikaisemmin. Silti niissä on jotain samaa. Ne kampaavat musiikkielämästä esiin sellaista, mikä ei ole yhteiskunnallisten rakenteiden puristuksissa aiemmin noussut näkyviin, mutta mikä on musisoivan naisen elämässä arkipäiväistä tekemistä. Vuosiluvulla ei ole väliä.

Marja Mustakallio

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua