Mitä tapahtuu, kun luontosuhde murtuu? Arviossa Siiri Enorannan Keuhkopuiden uni

Kuvat: Liisa Valonen / Gummerus

Siiri Enoranta voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian teoksellaan Tuhatkuolevan kirous (WSOY) vuonna 2018. Uudesta Keuhkopuiden uni -romaanistakin (Gummerus, 2024) on ehditty kirjoittaa jo useita arvioita. En itse ole suuri fantasian rakastaja, mutta päätin astua mukavuusalueeni ulkopuolelle ja tarttua Enorannan kehuttuun romaaniin.

Tarinassa fantasiamaailma ja historiallinen aika kietoutuvat toisiinsa kuin kirjan kansikuvan korsetti ja kukkaköynnös. Aateliset tanssivat mahtipontisissa palatseissa vannehameissaan, pitsiröyhelöissään ja puuteroiduissa peruukeissaan. Ylenpalttisissa juhlissa ahmitaan limasienipateeta, muurahaispasteijoita ja näätäpaistia. Homo arboris -lajiin kuuluvat puuihmiset (arboris = lat. puu) yrittävät kaikin keinoin olla enemmän homo sapiensin kaltaisia.

”Seurapiirien tanssi oli uusinta huutoa, nopeaa ja vimmaista. Korsettien peittämät vatsat tömähtelivät yhteen, kun tanssijat kiskaisivat kaarelle taipuneet parinsa luokseen, naurusta tukahtuneet henkäykset kohoilivat kohti kattoa heidän työntäessään toisensa jälleen kauemmas. Helmat kieppuivat kiiltävällä lattialla ja humpsahtivat toisiaan vasten kuin kellokukat myrskyssä.”

Taustalla puhaltavat myös valistuksen ajan muutosten tuulet: tiede, taide ja sivistys. Ylhäiset vaalivat älyn valtaa ja pyrkivät kätkemään eläimellisyytensä, etenkin lentokyvyttömät siipensä, joiden nahka on samaa jäkälänvihreää kuin muukin iho. Kasvot puuteroidaan vaaleiksi, siivet kahlitaan valjaisiin, keho kiedotaan röyhelöihin. Silti heidän täytyy joka yö riisua itsensä paljaiksi ja kiinnittyä omiin keuhkopuihinsa, jotta voisivat elää. Yön aikana siipien rihmat tunkeutuvat puun uurteisiin, nestekierrot yhdistyvät, mahlat virtaavat.

Tämä symbioottinen luontosuhde on kuitenkin aikojen saatossa alkanut rakoilla. Aateliset yrittävät uhmata sitä ruiskuttamalla mahlankiertoonsa siirappia kuin tekoverta. He piikittävät itsensä vihermille saadakseen olla vielä hetken pidempään vapaita.

”Symbioosi oli alkanut hajota jo kauan sitten. Kaikkihan luonnossa lopulta hajosi, pilkkoutui pienemmiksi kappaleiksi kunnes muuttui tunnistamattomaksi silpuksi.”

Fantasian kaapuun, tai pikemminkin röyhelöihin, verhottuna Enoranta käsittelee sellaisia vakavia pohjateemoja kuten ahneus, itsekkyys ja nautinnonhalu sekä ihmisen kääntyminen poispäin luonnosta. Etuoikeutettuna lajina ihminen kuvittelee olevansa korkeampaa olomuotoa, jolla on oikeus puuttua luonnon kiertokulkuun.

Hahmojen latinankieliset nimet leikittelevät romaanin aiheella ja maailmalla. Esimerkiksi pecunio tarkoittaa latinaksi rahaa, mutta siitä tulee mieleen myös begonia-kukka. Aingeru on latinaksi vihainen, rosetta ruusuke. Valerius tarkoittaa rohkeampaa, mutta muistuttaa myös valeriaanaa, coleoptera taas on kovakuoriaisen tieteellinen nimi.

Maailma aukeaa lukijalle vähitellen, tietoa ripotellaan kerronnan lomassa hienovaraisesti niin, että kokonaiskuva tarkentuu pikku hiljaa. Tarina alkaa siitä, kun Katica perheineen lähtee tohtorimarkiisin kartanoon tanssiaisiin. On vuosi 1023. Katica on 23-vuotias, itsenäinen ja kapinallinen nuori nainen. Vuotta myöhemmin hänestä on tullut Aikaterine Siivetön.

Tarina hyppelehtii edestakaisin siivellisen ja siivettömän ajan välillä. Enoranta leikkaa kohtaukset lukujen lopussa taitavasti poikki luoden vahvan jännitteen menneen ja tulevan kesken. Tietoa annostellaan juuri sopivissa määrin, juonta punotaan pala palalta. Siihen liittyvät olennaisesti pyörätuolissa istuva taidemesenaatti Sera, vaikutusvaltainen tohtorimarkiisi Pecunio, Katican lentokoneita suunnitteleva veli Aingeru, kaikkien keuhkopuiden emopuu sekä emopuuhun juurtunut tyttö An. Sen sijaan tohtorimarkiisin poika Nikanor ja hyönteistutkija Coleoptera jäävät hieman ohuelle käsittelylle ja irrallisiksi hahmoiksi.

Kun Katica menettää siipensä, hän menettää samalla myös suhteensa luontoon. Hänen keuhkopuunsa ei ota häntä enää vastaan. Tarinan edetessä paljastuu mitä Katican siiville on tapahtunut ja millainen on hänen kostonsa.

Keuhkopuiden uni on kuin aikuisten satu keijukaismaisine hahmoineen. Tunnustan, ettei fantasia genrenä edelleenkään ole oma suosikkini. Minun oli myös vaikea kuvitella mielessäni henkilöiden ihoa vihreäksi. Enorannan luoma maailma on silti taiten luotu. Tarinan miljöö jää pyörimään mieleen kuvina vielä kirjan lukemisen jälkeenkin, niin vahvatunnelmainen se on.

Kati-Annika Ansas

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua