Kuvat: Levi Vepsä / Into
KIRJAT | Mona Blingin 23 transmyyttiä on kepeä kirja painavasta aiheesta. Kirja auttaa lisäämään tietoa ja purkamaan harhakäsityksiä.
”Kirjaa on helppo suositella kaikille, jotka kokevat transihmiset oudoksuttaviksi tai kummallisiksi.”
ARVOSTELU
Mona Bling: 23 transmyyttiä
- Into, 2022.
- 264 sivua.
Tänä syksynä ilahdutti ensin Raisa Omaheimon Ratkaisuja läskeille (lue arvio), joka avasi yhteiskunnan läskivihamielisiä rakenteita hauskasti ja terävästi, ja nyt Mona Bling käsittelee 23 transmyyttiä -kirjassaan (Into, 2022) transsukupuolisuuteen liittyviä myyttejä ja näkemyksiä. Kirjaan kannattaa tarttua, mikäli transsukupuolisuuteen liittyvät kysymykset mietityttävät, sillä Bling purkaa koko joukon tavanomaisia harhaluuloja ja epätietoisuuksia.
Transsukupuolisuus on ilmiönä vanha kuin mikä, mutta hoitojen saatavuuden ja yleisen asioista puhumisen lisääntymisen myötä se on muuttunut aikaisempaa näkyvämmäksi: transsukupuoliset eivät ole mitään hämäriä kummajaisia, vaan enemmän ja enemmän näkyvä osa yhteiskuntaa. Transsukupuolisuus on kuitenkin asiaa tuntemattomille melkoinen mysteeri, joten on hyvä, että joku ottaa asiakseen avata ilmiötä tarvittaessa rautalangasta vääntäen.
Rautalankaa Mona Blingiltä onkin tämän kirjan parissa kulunut rullakaupalla. Lopputulos on sen arvoinen: tämän kirjan luettuaan ymmärtää varmasti paremmin, mistä transsukupuolisuudessa on kysymys. 23 myytin listalta löytyy paljon mietityttäviä aiheita, joihin Bling tarjoaa oman transnaisen näkökulmansa ja faktatietoa päälle – kirjan lopusta löytyy lähdeluetteloa, jota kautta pääsee lisätiedon äärelle, mikäli joku myytti jää erityisesti mietityttämään.
Bling esittelee muun muassa erilaisia kirurgisia hoitomuotoja, käsittelee transurheilijoita, vanhemmuutta, seksiä ja työelämää. Kovin syvälle yksittäisiin aiheisiin ei mennä, mutta tämä onkin enemmän pintapuolinen johdatus transsukupuolisuuteen laajasti kuin vaikkapa syvällinen tutkielma transihmisistä urheilun maailmassa. Ilahduttavasti mukana on myös hankalampia aiheita, kuten pohdiskelua transprosessia katuvista ihmisistä. Tämä aihe on ymmärrettävistä syistä tuntunut vähän tabulta, mutta Bling käsittelee sitä avoimesti, ongelmat tiedostaen ja taustalla vaikuttavia yhteiskunnallisia rakenteita valaisten.
Mitä itse opin? En ehkä radikaalisti uutta, sen verran olen aiheeseen tullut jo aikaisemmin tutustuneeksi, mutta yleistä ymmärrystä ja empatiaa 23 transmyyttiä onnistui lisäämään. Pidin esimerkiksi tuosta katumista käsittelevästä luvusta paljon, se lisäsi hyvin ymmärrystä ilmiöstä.
Olen joskus ihmetellyt transnaisten taipumusta hyvin vahvasti feminiiniseen ulkoasuun ja meikkaamiseen, joka toisinaan tuntuu vähän överiltä patriarkaalisten ulkonäkönormien pönkittämiseltä. Tähänkin sain valaistusta. Osin kyse on yksilöiden valinnoista, toisekseen myös turvallisuudesta. Kuten Bling kirjoittaa:
”Itse halusin varsinkin prosessini alussa todella olla ’täydellinen nainen’. Halusin olla täydellinen, jotta kukaan ei voisi kyseenalaistaa sukupuoltani. Halusin pärjätä. Halusin olla haluttu. Halusin kelvata. Halusin olla yhtä hyvä kuin cisihmiset. Halusin olla niin kaunis ja ’normaalin naisen oloinen’, ettei kukaan, varsinkaan tulevat deittikumppanini, välittäisi siitä, että olen trans.”
Tämä on toisaalta sisäistettyä transfobiaa, toisaalta ihan realistinen reaktio yhteiskunnan transfobisuuteen. Jos olemalla naisellinen nainen, jota kukaan ei luule transnaiseksi, välttyy syrjinnältä, väärinsukupuolittamiselta tai potentiaalisesti hengenvaaralliselta väkivallalta, totta kai transnaista houkuttaa laittautua hyvin naisellisesti.
Haluaisivatko transnaiset mahdollisuuksia olla ulkonäöltään juuri sellaisia kuin haluavat? Aivan varmasti. Onko heillä sellaista mahdollisuutta nykyään? Ei ole. Kuten Omaheimon läskikirjassa taottiin lukijan päähän moneen kertaan, tämäkään ongelma ei ratkea yksittäisiä transnaisia syyllistämällä ja sheimaamalla, vaan sen takana on yhteiskunnan haitallisia rakenteita, joita pitää muuttaa.
* *
23 transmyyttiä on aivan kelpo työkalu niiden rakenteiden muuttamiseen. Kirjaa on helppo suositella kaikille, jotka kokevat transihmiset oudoksuttaviksi tai kummallisiksi. Tästä saa sellaisen annoksen tietoa, että ihmettelyn tarve vähenee reippaasti.
Kaikkia kysymyksiään ei myöskään kirjan luettuaan tarvitse esittää transihmisille, joiden kärsivällisyys vastailla aina samoihin kysymyksiin voi varmasti olla koetuksella. Aivan erityisesti tätä kirjaa suosittelisin niille, joiden läheinen on aloittamassa transprosessia.
Koska tiedän, että kaikki eivät tähän kirjaan kuitenkaan tartu, listaan tähän loppuun vielä muutaman kirjan keskeisen opetuksen. Nämä nyt ainakin kannattaa sisäistää:
- Transnaiset ovat naisia, transmiehet ovat miehiä. He eivät ehkä ihan joka suhteessa ole samanlaisia kuin cisnaiset ja cismiehet, mutta ovat yhtä lailla sukupuolensa edustajia.
- Älä koskaan kysy, onko joku trans, tai utele, millaiset elimet jonkun tuntemattoman ihmisen housuista löytyy. Sukuelimistä voi olla tarpeen keskustella, jos lähitulevaisuudessa on tiedossa seksiä kyseisen henkilön kanssa, mutta muuten asia ei kuulu sinulle pätkän vertaa.
- Jos tiedät jonkun olevan trans, asian kertominen muille ihmisille ei kuulu sinulle. Anna transihmisten itse päättää kenelle ja milloin haluavat transsukupuolisuudestaan kertoa.
- Älä hyväksy transfobiaa. Puutu transfobiseen vitsailuun, tarkoitukselliseen väärinsukupuolittamiseen ja ahdisteluun. Transfobia on enimmäkseen vähättelyä ja ilkeilyä, mutta pahimmillaan fyysistä väkivaltaa ja murhia. Puutu transfobiaan sillä tasolla, jolla sitä itse kohtaat.
Mikko Saari
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
Taku Hoon elämä oli isän käsissä, ja se meni pala palalta rikki – arviossa Kenelle kertoisin
KIRJAT | Pieni ja vaatimaton runokirja avaa lapsen kokemusmaailmaa perheessä, jossa kasvamisen keskiössä on mielenterveyspotilas, oma isä.