Mitä Jeesus tekisi ja muita vinkkejä median kanssa toimimiseen – arviossa Jaakko Kilpeläisen Ansaittu julkisuus

12.10.2020

KIRJAT | Jaakko Kilpeläinen tarjoilee tukevan ja arvokkaan paketin mediaviestinnästä, mutta välillä kirjan sävy tuntuu melkein holhoavalta.

”Ammattikirjallisuuden lajissa ei aina jakseta erityisen paljoa miettiä luettavuutta ja hyvää kieltä, mutta tästä ei Kilpeläistä pääse onneksi syyttämään. Kirjoittamisen ammattilainen antaa myös persoonansa pilkahdella siellä täällä.”

ARVOSTELU

3.5 out of 5 stars

Jaakko Kilpeläinen: Ansaittu julkisuus – kaikki olennainen mediaviestinnästä

  • Alma Talent, 2020.
  • 324 sivua.

Se ei ole ihan vähän kun viestintäyrittäjä ja muun muassa entinen Journalistiliiton tiedottaja Jaakko Kilpeläinen lupaa kertovansa kaiken olennaisen mediaviestinnästä. Mutta hänen aiemmin tänä vuonna ilmestynyt kirjansa Ansaittu julkisuus – kaikki olennainen mediaviestinnästä (Alma Talent, 2020) on nasevasti ja harkitusti rakennettu kokonaisuus, joka lunastaa hurjan lupauksen.

Kirja lähtee liikkeelle siitä, mitä ylipäänsä tarkoitetaan mediaviestinnällä, ja kiteytetty vastaus kuuluu, että sillä tarkoitetaan suunnitelmallista näkyvyyden ja kuuluvuuden hankkimista mediassa. Mediakentän perusspeksit kahlataan läpi ja siirrytään sitten itse pihviin: viestinnän suunnitteluun, ajoittamiseen, kohdentamiseen ja onnistumisen arviointiin.

Vaikka se pihvi tarjoillaankin mehevänä ja antoisana, niin Kilpeläinen lähtee kirjassaan liikkeelle niin perusasioista, että se tuntuu melkein holhoavalta. Toisaalta olen itsekin eri organisaatioissa viettänyt paljon aikaa sekä mediaviestinnän lähettävässä että vastaanottavassa päässä, joten tiedän toki, että rautalangasta vääntäminen on tarpeen.

Piristävänä lisämausteena tiukan asiapitoisessa kirjassa on mukana myös nippu eri alojen puhehenkilöiden haastatteluja. Mikko Hyppösen, Sini Harkin ja Esko Valtaojan kaltaiset paljon median kanssa tekemisissä olevat asiantuntijat tuovat arkista konkretiaa siihen, mitä Kilpeläinen juurta jaksain selvittää.

Viestinnän onnistumisen mittaaminen juostaan kirjan loppupuolella läpi hyvin tiiviisti. Tämä on sikäli ymmärrettävää, että aihe on iso ja monimutkainen ja siitä saisi helposti oman kolmesataasivuisensa. Mutta siitä huolimatta olisin kaivannut hiukan syvällisempää perehtymistä erilaisten mittarien ja arviointityökalujen maailmaan.

Ammattikirjallisuuden lajissa ei aina jakseta erityisen paljoa miettiä luettavuutta ja hyvää kieltä, mutta tästä ei Kilpeläistä pääse onneksi syyttämään. Kirjoittamisen ammattilainen antaa myös persoonansa pilkahdella siellä täällä. Olen aistivinani pilkettä silmäkulmassa kun uskonnolliset teemat nousevat kepeästi vähän väliä esiin:

“Kristityt ovat vuosisatojen ajan arvioineet eettisiä valintojaan kysymällä itseltään: ’mitä Jeesus tekisi?’ Media on vähän kuin Jeesus tämän päivän yritysjohtajille, poliitikoille ja muille vallankäyttäjille. Se on kovasti kiinnostunut näiden moraalista ja lainkuuliaisuudesta. Sillä on monipuolinen välineistö saada vääryydet tietoonsa. Sen tehtävänä on raportoida epäkohdista valtiaalleen eli yleisölleen.”

Teologisesti Kilpeläinen seikkailee tässä hyvin heikoilla jäillä, mutta varsinaisen pointtinsa hän lyö sisään tehokkaan iskevästi ja ymmärrettävästi.

Toisaalla hän kuvailee kuinka mediaväen suosima asiantuntija muistuttaa ominaisuuksiltaan ensimmäisen korinttolaiskirjeen määritelmää rakkaudesta: on kärsivällinen, lempeä, ei kersku, ei pöyhkeile ja niin edelleen. Tässä vedetään vertauskuvien käyttö vielä enemmän tahallaan yli, mutta viesti välittyy ja jää mieleen.

Näiden hymyä nostattavien kristillisten viittausten lisäksi pyrskähdin mediaviestinnän suunnittelua käsittelevän kolmosluvun alussa, jossa Kilpeläinen on nostanut heti luvun alkuun sitaatin, jonka kerrotaan olevan aforismi teepussin pahvipidikkeessä. Ei voi syyttää kiipimisestä jättiläisten hartioille huutelemaan.

On myös ilahduttavan suoraselkäistä, että tietokirjailija, joka on juuri teoksellaan profiloitunut mediaviestinnän huippuasiantuntijaksi, toteaa samassa kirjassa, että “mediaviestintään kannattaa käyttää vain pienehkö osa niistä henkilötyötunneista, jotka ovat käytettävissä viestintään ja markkinointiin”. Tällainen rehellisyys voi tuntua omaan varpaaseen ampumiselta, mutta yllättävän harvoin on sitä.

Kirjan lopun lähdeluettelostakin voi päätellä, että kirjaa varten on tehty perusteellinen tutkimustyö. Kaikkinensa Kilpeläisen kirja on varmasti hyödyllinen ja hyvin rakennettu paketti haltuunotettavaksi niin julkisella sektorilla kuin yritysmaailmassa. Esimerkiksi luku kriisiviestinnästä onnistuu ihailtavan täsmällisesti selvittämään sitä, mitä kriisiviestintä on ja mitä se ei ole.

Uskon kyllä, että sekä yrityksen tai viraston pomot että tulospaineessa rimpuilevat toimittajat arvostavat kovasti jokaista, joka jaksaa tämän kirjan opit sisäistää.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This