Miksi toiset kansat ovat rikkaampia kuin toiset, miksi kehitysapu valuu usein hukkaan? Taloustieteilijä Oded Galor löytää vastaukset

28.06.2022

Kuvat: Peter Goldberg / Bazar

KIRJAT | Oded Galor lähtee kaukaa historiasta, mutta hänen päätelmänsä liittyvät vankasti nykyisyyteen. Israelilaisyhdysvaltalainen taloustieteilijä tiivistää kolmen vuosikymmenen tieteellisen työnsä ensimmäiseen populääritiedekirjaansa.

”Kirja sisältää taloustiedettä, historiaa, arkeologiaa, antropologiaa, matematiikkaa ja luonnontieteitä. Se on ymmärrettävästi kirjoitettu syiden ja seurausten summa.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Oded Galor: Ihmiskunnan nousu – Vaurauden ja eriarvoisuuden juuret

  • Suomentanut Tero Valkonen.
  • Bazar, 2022.
  • 352 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Miksi läntinen sivilisaatio on ollut viimeiset sadat vuodet johtavassa asemassa hyvinvoinnin ja talouskasvun suhteen? Miksi Kiina on alkanut saavuttaa länttä vasta hiljattain? Miksi Afrikassa tai monissa Etelä-Amerikan maissa ei päästä irti köyhyydestä?

Mistä juontaa ihmiskunnan menestys ja mistä syntyy eriarvoisuus?

Taloustieteilijä Oded Galorin ura on ollut etsiä vastaus noihin kysymyksiin ja selvittää syitä talouskasvun ja kehityksen takana. Galor työskentelee tällä hetkellä Brown-yliopistossa Yhdysvalloissa ja aiemmin hän on toiminut esimerkiksi Tel-Avivin yliopistossa ja Heprealaisessa yliopistossa. Galor on voittanut useita tiedepalkintoja ja hän on Euroopan Akatemian jäsen. Miestä on ennustettu jopa yhdeksi Nobelin talouspalkinnon saajista.

Galor on tiivistänyt kolmen vuosikymmenen älyllisen hankkeensa (ilmaisu Galorin oma) 352 sivuun. Ihmiskunnan nousu – Vaurauden ja eriarvoisuuden juuret (suom. Tero Valkonen; Bazar, 2022) on Galorin ensimmäinen populääritiedekirja. Alkuperäiseltä nimeltään teos on The Journey of Humanity.

Galorin kirja sisältää taloustiedettä, historiaa, arkeologiaa, antropologiaa, matematiikkaa ja luonnontieteitä. Se on ymmärrettävästi kirjoitettu syiden ja seurausten summa.

Galor lähtee 300 000 vuoden takaa. Tuolloin lajimme Homo Sapiens kehittyi Afrikassa, alkoi lisääntyä ja hitaasti levittäytyä ympäri maailmaa.

Lajimme oli kirottu elämään syklissä, jossa ihmislajin kehitysaskeleet ja keksinnöt toivat ensin hyvinvointia, mutta lopulta populaation kasvu söi edistyksen hedelmät ja enemmänkin.

Syklille antoi nimen pappi Thomas Malthus, joka 1700-luvun lopulla vastusti aikalaistensa optimistia. Hän kirjoitti, että ihmiskunta ei koskaan voi menestyä tietyn yhtälön vuoksi: hyvinvointi lisäsi jälkeläisiä ja siten hyvinvoinnin jakajia, kunnes elinympäristö ei sitä enää kestä ja populaation toimeentulo romahtaa. Ihmiskunta olisi tuomittu malthusilaiseen ansaan.

Taaksepäin katsottuna Malthus oli oikeassa. Ihmislaji oli levittäytynyt, se oli kokenut hyvinvoinnin hetkiä niin metsästäjä-keräilijänä kuin neoliittisen vallankumouksen jälkeen, mutta yksilöt elivät aina lopulta toimeentulon rajamailla.

Kaikki alkoi muuttua tuolla samaisella 1700-luvulla, kun Malthus kirjoitti esseensä An Essey on the Principle of Population. Teollistuminen nosti Euroopassa hyvinvointia väestönkasvusta huolimatta. Näytti siltä, että ihminen pääsisi köyhyysansasta. Toiset yhteiskunnat paremmin kuin toiset.

Kehityksen takana on kiehtova historian tapahtumien ja olosuhteiden kehä.

Tärkeimmäksi asiaksi nousi väestönkasvun pysähtyminen ja inhimillisen pääoman kasvu. Ne liittyivät vahvasti toisiinsa.

Inhimillinen pääoma kasvoi, kun tuli tarvetta osaamiselle. Uskonnolliset yhteisöt, kuten juutalaiset tai luterilaiset, olivat toki jo aiemmin kannustaneet kannattajiaan opettamaan poikiaan lukemaan, mutta lähtökohta oli uskonto. Tavoite oli, että uskovat saattaisivat itse opiskella Jumalan sanaa.

Ulkoinen houkute puuttui.

Maatalousyhteiskunnassa tai esiteolliseen aikaan koulua käyvä lapsi tarkoitti, että hän ei voinut osallistua töihin ja perheen elättämiseen. Maatalousyhteiskunnissa tai yksinkertaisissa teollisuuden työtehtävissä tarvittiin vain tekeviä käsipareja, ei lukutaitoa.

Teollisuuden edistyessä oli osattava enemmän. Vanhempien kannatti kouluttaa lapsiaan. Sijoitus maksoi itsensä takaisin.

Kun hyvinvointi parani, lapsia ei myöskään tarvinnut tehdä varalta paljon. Aiemmin osa lapsista todennäköisesti kuoli nälkään tai vaarallisissa esiteollisissa töissä. Kun lapsia oli vähemmän, jäi vanhemmille enemmän varaa huolehtia heidän tulevaisuudestaan.

Yleistä edistystä toi myös naisten osallistuminen työelämään. Syntyvyys lähti laskuun senkin vuoksi, että lisälapsi oli lisäkustannus, koska äidin oli oltava poissa töistä.

Kirjaa lukiessa tulee väistämättä mieleen, että sama yhtälö toimii edelleen hyvinvointivaltioiden lapsiluvun yhä vain laskiessa. Lapsesta ei ole enää perheelleen hyötyä.

Galor ei pohdi asiaa lapsiluvun nostamisen kannalta. Sen sijaan hän on toiveikas, että näillä eväillä voitamme ilmastonmuutoksen: tehokkain tapa säästää maapalloa on, että meitä on vähemmän. Galor luottaa järkeemme. Olemme selvinneet satojen tuhansien vuosien aikana monesta uhasta ja löydämme ratkaisun myös väestönkasvuun.

* *

Osa yhteiskunnista myös alkoi ymmärtää, että inhimillistä pääomaa pitää nostaa yhdessä. Alettiin luoda koulutuslaitoksia.

Yllättäen yhteiskunnan maanomistusolot saattoivat jarruttaa tässä.

Feodaalisissa yhteiskunnissa, joissa maanomistus oli keskittynyt harvojen käsiin, kansalaisten yhteiskunnallinen nousu ei ollut toivottavaa. Maanomistajalle ei ollut kannattavaa kannustaa tiluksillaan asuvia vuokratilallisia tai maaorjia kouluttamaan lapsia, jolloin halpa työvoima kävisi vähiin. He jopa estivät koulutushankkeita.

Yhteiskunnan tulevaisuuteen siis saattoi vaikuttaa mitä siellä viljeltiin. Viljeltävät kasvit ja lajikkeet, jotka vaativat isoja plantaaseja ja yhteistyötä loivat maanomistajaluokat, jotka valvoivat tarkasti etujaan ja estivät kehitystä.

Tässä on yksi vastaus, miksi neoliittisessa vallankumouksessa hyvinvoineet kansat eivät menestyneet sitä seuraavassa kehityksen aallossa, kuten esimerkiksi Kiina tai hedelmällisen puolikuun alue. Turkki ja Kaakkois-Eurooppa ei pärjää esimerkiksi Britannialle tai Pohjoismaille, vaikka niillä oli tuhansien vuosien etumatka hedelmällisen maaperänsä vuoksi.

* *

Menestykseen tarvittiin ja tarvitaan lisäksi oikeanlaiset instituutiot. Esimerkiksi yhdysvaltalainen taloustieteilijä Douglass North jo muistutti, että instituutioiden on turvattava kauppa ja sopimukset.

Instituutiot saattoivat olla jarruttavia tai kannustavia.

Poliittisen ja taloudellisen vallan valuminen pienelle joukolle, joka pystyy suojelemaan etuoikeuksiaan ja ylläpitämään olemassaolevia rakenteita, on historiassa usein hidastanut taloudellista kehitystä. Eliitin kurissapitämiseen on tarvittu juurikin instituutioita.

”Mikäli yhteiskunnan instituutiot sallivat eliitille valtamonopolin ja eriarvoisuuden ylläpitämisen, kyse on tutkijoiden mukaan ekstraktiivisista instituutioista. Jos taas instituutiot eivät pidä poliittista valtaa keskitettynä, suojelevat omistusoikeutta sekä kannustavat yksityisyrittämiseen ja sosiaaliseen liikkuvuuteen, kyse on inklusiivisista instituutioista.”

Tämän jälkeen asia on aika selvä, eikö?

Ekstraktiiviset instituutiot ovat hidastaneet siirtymistä pitkän tähtäimen talouskasvuun. Galor tosin muistuttaa, että historiassa on esimerkkejä, että ekstraktiiviset instituutiot eivät aina ole jarruttaneet kehitystä ja diktatuuri on toiminut. Esimerkiksi kummassakin Koreassa oli alkujaan itsevaltainen hallinto, mutta Etelä-Koreassa diktatuuri suojeli yksityisomaisuutta ja toteutti esimerkiksi maatalousuudistuksen. Demokratia sinne tuli vasta vuonna 1987. Pohjois-Koreassa itsevaltaisuuden suunta on ollut vain taaksepäin.

Euroopassa oli menneinä vuosisatoina paljon ekstraktiivisia yhteiskuntia, joissa suojeltiin eliitin tai ammattikiltojen etuja. Britannian kuningatar Elisabet I kieltäytyi myöntämästä pappi ja keksijä William Leen uudelle ompelukoneelle patenttia pelätessään ompelijoiden paikallisia kiltoja. Killat onnistuivat muuallakin monta kertaa estämään innovaatioiden tuomisen yleiseen käyttöön. Esimerkiksi Pariisin kirjurien kilta viivytti 1400-luvun lopulla kirjapainon saapumista parikymmentä vuotta. Esimerkkejä on kymmeniä.

Britannian oli sittemmin onni olla esimerkki toisenlaisesta kehityksestä. Siellä aristokraattien valta murrettiin ja kauppiaiden ja teollisuuden asemaa vahvistettiin. Britannian kulku kehitykseen on kiinnostava luku kirjaa, samoin kuin Galorin teoria juutalaisten osaamisen alkusyistä.

Euroopassa tekniset edistysaskeleet kuitenkin etenivät. Miksi?

Euroopan onni oli pienet valtiot, joissa laajoja alueita kahlitsevaa yksinvaltiasta ei päässyt syntymään. Valtiot ja hallitsijat kilpailivat keskenään. Jos siis ammattikilta esti keksinnön ottamisen käyttöön tai kuningas suojeli liikaa aristokraatteja, saattoi edistys löytää tiensä eteenpäin naapurimaassa.

* *

Euroopan ja sittemmin Yhdysvaltojen etu oli myös toisten riistäminen.

Siirtomaavalta on musta luku ihmiskunnan historiaa ja Galor löytää siitä syitä, että länsi voi hyvin ja entiset siirtomaat ja huonosti. Nykyään on muodikasta sanoa, että länsi ei ole esimerkiksi Afrikan kurjuudesta vastuussa, mutta se ei ole ihan totta. Maiden köyhyyden takana on usein siirtomaavallan aikainen yhteiskuntarakenne. Valkoisten sortajien tilalle on vain asettunut paikallinen eliitti.

Osansa maanosan vaikeuksiin tuo lisäksi sairausmaantiede ja ilmasto-olot.

Galor ymmärtää syyn siihen, että kehitysapu harvoin onnistuu. Auttajat ovat usein tyytyneet tuomaan oman demokratiansa ja toimintatapansa kehitysmaahan ottamatta huomioon maiden erilaisuutta. Kaikkia edellä kuvattuja pohjavirtoja, jotka määräävät voiko maa kehittyä ja kansalaisten hyvinvointi kasvaa.

Kirjan sivupolkuna herää ajatus, että tätä virhettä ei ole tehty vain entisissä siirtomaissa vaan myös esimerkiksi Afganistanissa.

* *

Kansojen homogeenisyys ja vastaavasti moninaisuus on myös vaikuttanut talouskasvuun, vaikka hienovaraisemmin. Luku on erinomaisen kiinnostava ajatellen nykyisiä keskusteluja monikulttuurisuudesta.

Mitä kauemmas Afrikasta Homo Sapiens on taivaltanut, sitä homogeenisempi ryhmä on jäänyt jäljelle.

Niin kulttuuriset kuin ruumiilliset piirteet yhtenäistyvät. Muuttomatkan pituus näkyy myös geeneissä. Esimerkiksi Keski- ja Etelä-Amerikan populaatioiden geneettinen vaihtelevuus on vähäisintä, sillä sinne saapuneet kansat ovat vaeltaneet maata pitkin pisimmän matkan Afrikasta.

Tämä inhimillinen moninaisuus myös muuttuu kovin hitaasti huolimatta maailman muuten nopeasti yhtenäistymisestä.

Millainen vaikutus yhteiskunnan moninaisuudella on hyvinvointiin?

Ristiriitainen:

”Yksilöllisten arvojen, uskomusten ja mieltymysten spektrin laajentuessa moninaisuus on vähentänyt ihmisten välistä luottamusta, heikentänyt sosiaalista yhtenäisyyttä, lisännyt konfliktien määrää ja lisännyt yhteiseen hyvään tähtäävien järjestelmien tehottomuutta, mikä kaikki taas on heikentänyt taloudellista hyvinvointia.”

”Toisaalta taas yhteiskunnan laajempi moninaisuus on kasvattanut yksilöiden taitojen skaalaa ja täten edistänyt talouskehitystä, ja kun ongelmanratkaisutaidot ja lähestymistavat lisääntyvät, syntyy enemmän erikoistumista ja innovatiiviset ajatukset ruokkivat toisiaan helpottaen muuttuvan teknologiseen ympäristöön sopeutumista.”

Eli moninainen yhteiskunta voi olla innovatiivisempi ja edistää enemmän hyvinvointia kuin homogeeninen, mutta se edellyttää, että yhteiskunta kykenee pitämään moninaisuuden tuomat ristiriidat kurissa.

Toisaalta homogeeninen yhteiskunta voi toimillaan lisätä moninaisuutta. Kansojen kohtalo ei ole kiveen kirjoitettu.

Galor toteaa tilastollisen viileästi, että historian saatossa on nähty, että jos poliittisesti ei ole onnistuttu poistamaan niin homogeenisuuden kuin riitaisen monimuotoisuuden haittoja, on keskivertotasoinen monimuotoisuus paras vaihtoehto.

Hän kirjoittaa, että edistyneissä yhteiskunnissa moninaisuudesta on koko ajan enemmän hyötyä. Samalla sivulla hän muistuttaa, että ”ihanteellinen” moninaisuuden aste ei takaa menestystä.

* *

Monimuotoisuudesta kuitenkin taas yksi selitys erilaisiin talouskehityksiin ja jälleen esimerkiksi siihen, miksi Kiinan ja Euroopan asemat ovat muuttuneet. Kiinan, Japanin ja Korean kaltaisissa maissa homogeenisuus edisti kehitystä noin 1500-luvulle asti.

Myöhemmin monimuotoisempi Eurooppa ja sittemmin Pohjoisen Amerikan yhteiskunnat ajoivat ohi, kunnes taas viime vuosikymmeninä Kiina on onnistunut muuttamaan suuntaansa.

Kuten Galor sanoo: Historia on täynnä yksityiskohtia, jotka vievät helposti mennessään, mutta on nostettava katseensa niistä ylös ja nähtävä isot virrat.

Sari Passaro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua