Mikä on oikeasti tärkeää ja järkevää? Arviossa Juhana Torkin Järkevä onni

Kuva: Otava / Sabrina Bqain

Millaista on hyvä elämä? Mikä on oikeasti tärkeää? Mikä tie vie pysyvään onneen?

Antiikin ajan filosofiaa yhdisti yli koulukuntarajojen hyvän ja onnellisen elämän määrittely ja tavoittelu. Hyvän elämän tavoittelun tehokkaista keinoista ei tokikaan oltu aina samaa mieltä, eikä siitäkään millainen elämä on hyvää, mutta yhteistäkin eri koulukuntien ja ajattelijoiden näkemyksistä löytyy.

Hyvä elämä on hyveellistä ja itsenäistä sekä järjen ohjaamaa. Hyveen ja samalla viisauden löytänyt saavuttaa mielenrauhan, vapautuu sisäisten tunneimpulssiensa ja ulkoisen maailman sattumusten orjuudesta.

Yhtenä huomattavana säikeenä antiikin ajatteluperinteessä erottuu stoalaisuus. Oppisuunnan perusti Zenon Kitionilainen Ateenassa 300- ja 200-lukujen vaihteessa ennen ajanlaskun alkua, ja vaikka etiikka on tärkeä osa myös stoalaisuutta, muodostaa oppisuunta kattavan kokonaisjärjestelmän. Etiikan lisäksi stoalaisuuden kahdeksi muuksi päähaaraksi tavataan nimetä logiikka ja fysiikka. Stoalainen logiikka jopa katsotaan alansa antiikin ajan huipuksi, ja oleellisesti sitä voimakkaampia järjestelmiä alettiin rakentaa vasta uuden ajan myötä.

Stoalaisen etiikan ja elämänhallinnan omaan aikaamme asti kantava huippukausi ajoittui Rooman tasavaltalaisajan loppuun ja keisariajan kukoistuskauteen. Popularisoidusta stoalaisuudesta sukeutui roomalaiseliitin keskuudessa suosittu maailmankatsomus tai ainakin monen maailmankatsomusta eklektisesti värittänyt rakennelma. Ja toden totta, juuri tuota roomalaistunutta stoalaisuutta tarjoavat myös melskeisen nykyajan uuvuttamalle ihmiselle lääkkeeksi lukuisat uudet stoalaisuudesta vaikutteita saaneet tai suoraan stoalaisuuteen johdattelevat oppaat. Niihin lukeutuu myös Juhana Torkin Järkevä onni – stoalainen tie mielenrauhaan (Otava, 2025).

Torkki määrittelee jo aiemmin kääntämänsä Senecan Elämän lyhyydestä -teoksen (Otava, 2018) esipuheessa, että kyseinen teos ja muutkin Senecan, tuon myöhäisstoalaisuuden yhden suurhahmon, kirjoitukset edustavat niin sanottua selfhelp-kirjallisuutta. Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että Senecan sanat eivät ole ”positiivista hymistelyä”, mikä piirre hänen mukaansa karakterisoi niin usein alan ”siirappisia nykyedustajia” ja heidän tuotoksiaan.

Ja nyt Torkki siis rohkeuden hyvettä osoittaen panee itsensä likoon. Kysymyksiksi nousevat, välttääkö hän siirappisuuden, ja tarvittiinko vielä tämäkin kirja stoalaisuudesta? Varsinkin kun Senecaa ja muita myöhäisstoalaisuuden mestareita voi nykyisin lukea myös pätevinä suomennoksina (ja totta kai myös kaikilla nykyisillä valtakielillä).

Järkevä onni vastaa kysymyksiini osin jo rakenteellaan. Torkin teksti rakentuu niin hänen omasta tarinoinnistaan kuin lähes samassa määrin Senecan, Epiktetoksen, Marcus Aureliuksen ja myös muutaman ei-stoalaisen tekstien lainauksista. Lisäksi Torkki houkuttelee lukijaa stoalaistumaan erilaisin mediaatio- ja ajattelutehtävin.

Kirja siis päästää lukijansa näkemään toistuvin välähdyksin, mitä stoalaiset todella alkuaan asioista sanoivat. Niin lukijalle selviää, että vanhojen mestarien puhe ei tosiaan ollut ainakaan pelkkää hymistelyä. Hyve ja onnellisuus ovat työn ja toiston takana, ja perille mielenrauhan takaavaan viisauteen entävät vain harvat, jos aivan hekään.

* *

Yksi Torkin kuvitteellisista vastauksista kysymyksiini on sekin, että hän sekä on perinpohjainen että tietää mistä kirjoittaa. Lähes 400-sivuisessa kirjassa käydään läpi eri elämäntilanteita ja mietitään mitä stoalaiset auktorit niistä sanoivat tai sanoisivat, jos olisivat vielä seurassamme. Stoalaisen psykologian teknisemmän esittelyn Torkki jättää sikseen, mutta ottaa kuitenkin esiin joitain avainkohtia, kuten opin (ensi)vaikutelmista ja siitä miten vaikutelmat voivat harhaanjohtaa meitä, ellemme opettele alistamaan niitä tarkemmalle tutkiskelulle. Näin lähestytään myös stoalaisiin arkioloissakin usein yhdistettävää mielenhallintaa tai tunteettomuutta. Ensivaikutelmien herättämät kuohahdukset ja tunnereaktiot jonkin asian tai ilmiön hyvyydestä tai huonoudesta vievät meitä herkästi kuin pässiä narussa, ellemme keskity ja ryhdistäydy; muista ja ymmärrä että mokomat tuntemukset ovat vain väärinkäsityksiä, tilanteen väärintulkintoja. Ja nuo väärintulkinnat haittaavat sen tärkeimmän, eli mielenrauhan ja onnellisuuden saavuttamista.

Teoksen perinpohjaisuutta kuvastakoon myös luvun Stoalaisia arkielämän sovelluksia alajaksot Stoalaisia sisustusvinkkejä ja Mitä stoalaiset suosittelevat lautaselle? Hykerryttävää suorastaan, mutta kun käytännön aihe seuraa toistaan ja stoalaiset neuvot toistuvat toistumistaan ja muuttuvat arvattaviksi, myös hieman puuduttavaa. Joka tapauksessa, selväksi tulee, että stoalaisuus on oppi (koko) elämästä, ei vain jostain sen osa-alueista ja että hyvään lopputulokseen pääsee vain olemalla kokopäivästoalainen.

Kun Torkki kirjansa loppupuolella juttelee hyveistä, sivutaan yhtä tehokasta ja kaikesta krumeluurista äärimmilleen karsittua stoalaisuuden muotoilua: tärkeää on vain hyve, kaikki muu on yhdentekevää. Yhdentekeviä ovat niin raha, maine kuin asema, tietenkin, mutta niin ovat myös terveys, rakkaus ja – elämä. Onnellinen voi olla vain hyveellinen, eivätkä hyveellisyys ja onni riipu elämän pituudesta saati sen näyttävyydestä. Orja voi olla onnellisempi kuin isäntänsä. (Tässä voi tietysti irvistellä, että näin on ainakin, jos orja vapautuu ja onnistuu perustamaan menestyvän filosofikoulun kuten Epiktetos.)

Minusta Torkki onnistuu teoksessaan monin kohdin, ja yksi niistä kohdista on selkeät valinnat. Hän ei yritä esitellä koko stoalaisuutta, eikä vertaile sitä muihin antiikin koulukuntiin, vaan keskittyy yhteen asiaan, eli stoalaisuuden mahdollisuuksiin antaa henkistä helpotusta nykypäivän tyytymättömille ja ahdistuneille. Laajemmin kiinnostuneet löytävät kyllä helposti jatkolukemistoja. Torkki ei onneksi myöskään peittele omaa innostuneisuuttaan. Sen kantamana hän ehkä paikoitellen lähestyy ”positiivista hymistelyä”, mutta ei sentään ”siirappisuutta”. Selkeä valinta on myös keskittyä roomalaisajan kolmeen suureen, ja heistä vielä etusijaisesti Senecaan, jolta on säilynyt huomattava määrä tekstiä. Erityisesti Senecan Kirjeet Luciliukselle (Basam Books, 2011; suom. Antti T. Oikarinen) on vankka, mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, mutta ei ollenkaan liian pumpulisesti lukijaa kohteleva opus. Viimemainitun ymmärsin vääntäessäni latinanopintojeni yhteydessä suomeksi muutaman sen sisältämistä kirjeistä.

Torkilta onnistuvat myös sujuva kielenkäyttö ja käännöstyö. Tarinaosuudet rullaavat, ja käännökset on tuotu suoraan nykypäivään. Joku voisi puhua paikoin anakronismeihin sortumisesta, mutta nykylukijoillehan Järkevä onni on kirjoitettu, joten mikä ettei tyyli voisi olla juuri valitun kaltainen.

* *

Lopuksi vielä yksi ohittamaton kysymys. Jos selfhelp-kirjoja todella tarvitaan, onko mielekästä etsiä niihin sisältö (yli) kahden vuosituhannen takaa? Ja ovatko Neron hovissa pyörinyt upporikas Seneca ja keisari Marcus Aurelius kovin uskottavia vaatimattomuuden ja oikeudenmukaisuuden sanansaattajia? Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon?

Jälkimmäiseen kohtaan voi yrittää vastata muistuttamalla siitä, että me kaikki olemme ja olemme olleet erehtyväisiä ja vajaita ihmisiä, myös kohti viisautta pyrkineet antiikin stoalaiset. Torkki lisää vielä hieman huterasti, että ”ainakin Seneca tiesi mistä puhui”. Valta ja vauraus eivät tuoneet hänelle onnea, vaan ensin orjuuttivat ja olivat lopulta kuolemaksi.

Jo antiikin aikana viitattiin lisäksi siihen, etteivät stoalaiset filosofit välttämättä vaikuttaneet mieleltään muita rauhallisemmilta. Selitys(yritys) epäilemättä oikeisiin empiirisiin havaintoihin annettiin sekin jo myöhäisstoan aikana. Poikkeuksellisten kokemusten myönnettiin voivan vaikuttaa myös stoalaisen sieluun, mutta kyse ei olisi ollut varsinaisista tunnereaktioista, koska niihin ei sisältynyt totena pidettyä tunnearvostelmaa. Stoalaiset olisivat siis onnistuneet olemaan myöntymättä heitä harhauttaviin ensivaikutelmiin.

Vaihtelevaa kritiikkiä on kohdistettu myös muun muassa stoalaisten ankaraan (?) tunteettomuustavoitteeseen, henkilökohtaisen onnen tavoittelun ensisijaisuuteen ja omaan sisäiseen maailmaan keskittymiseen sekä stoalaisten tapaan jakaa asiat jyrkkärajaisesti niihin, joita tietty henkilö tai ihmiset yleensä voivat kontrolloida, ja toisaalta niihin, joita hän tai me kaikki emme voi kontrolloida. Jaon logiikka tietysti on, että olisi parasta keskittyä vain ensinmainittuun ryhmään ja sen sisällä erityisesti omaa mielenrauhaa edistäviin toimiin ja valintoihin. Todellisuudessahan on kuitenkin myös paljon asioita ”siltä väliltä”, asioita, joihin voimme enemmän ja vähemmän vaikuttaa, jos vain teemme työtä sen eteen. Huomio on mielestäni tärkeä yhteistyön ja yhteiskunnallisen osallistumisen ja vaikuttamisen motivaatiopohjaa rakennettaessa ja turvattaessa.

Jos ajan koettelemat ja patinoimat selfhelp-ohjeet kiinnostavat, Järkevä onni on käypä väylä niiden äärelle. Ja mitä tulee stoalaisuuteen kokonaisuutena, yhdyn Torkin näkemykseen, jonka mukaan ”stoalaisuus on kokonaisvaltainen, tietyllä tavalla haastava ja äärimmäisen hienoksi rakennettu kokonaisuus”.

Kari Heino

PS. Suositeltava suomenkielinen jatkolukemisto on esimerkiksi Kaarakainen, Teija & Jari Kaukua (toim.): Stoalaisuus. Tiedon, tunteiden ja hyvän elämän filosofia (Gaudeamus, 2004)

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua