Kuvat: Gaudeamus / Bazar

Tutkija Mira Hulkkonen ja Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi eivät tyydy asiantuntijan puolueettomaan rooliin, vaan laittavat persoonansa peliin ja haastavat lukijansa muuttamaan elämäntapaansa ja irtautumaan ilmastoa kuormittavasta kulutuksesta.

Molemmat meteorologit lähtevät kirjoissaan ulos omalta tieteenalueeltaan. Mira Hulkkonen pohtii laveasti ihmisen mielen ja aivojen sopukoita etsien vastausta kysymykseen, mikä estää meitä ihmisiä muuttamasta käyttäytymistämme, vaikka tiedämme, että nykymeno johtaa monien muiden luontolajien tuhoon ja koko ilmaston muuttumiseen myös ihmislajin kannalta yhä huonompaan suuntaan. Kerttu Kotakorpi puolestaan lähtee luontoon, opettelee tunnistamaan lintuja, vaeltaa kansallispuistoissa, etsii merkkejä ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja opettelee nauttimaan kaikista neljästä vuodenajasta.

Kirjojen tyyli on hyvin erilainen. Hulkkosen kirja Ilmasto-oivalluksia (Gaudeamus, 2023) on aika raskaslukuinen ilmastopsykologian ja –viestinnän tiedepokkari, kun Kotakorven Minun luontoni (Bazar, 2023) on juttelevaan tyyliin etenevä ja henkilökohtaisia kokemuksia jakava luontokirja.

Niissä on myös jotain yhteistä. Kirjoittajien oppineisuus näkyy vankkana tieteellisenä taustana, ilmastonmuutoksen perusasiat ovat hallussa eikä epäilykselle ihmisen toiminnan ilmastoa lämmittävästä vaikutuksesta ole sijaa. Myös henkilökohtaisuus yhdistää kirjoittajia. Molemmat ovat muuttaneet omaa elämäntapaansa ja puhuvat vahvasti ylikulutuksen lopettamisen, kasvisruokavalion, pyöräilyn ja joukkoliikenteen, energiansäästön, kierrätyksen ja monien muiden kestävän elämäntavan käytäntöjen puolesta.

Ilmasto-oivalluksia-kirjan viesti menisi paremmin perille, jos kirjan alkuosaa, ”ansat muutoksen tiellä”, olisi reippaasti lyhennetty. Nyt se vie kirjan runsaasta sivumäärästä kaksi kolmasosaa. Hulkkonen käy läpi yleisiä psykologisia teorioita siitä, mitkä kaikki tekijät estävät ihmistä muuttamasta käyttäytymistään, vaikka hän tietää tekevänsä itselleen ja ympäristölle vahinkoa. Välitön mielihyvä ohittaa pitkän tähtäimen hyödyt. Sosiaalinen paine painaa enemmän kuin tieto siitä mikä on oikein. Keräämme helposti vain sellaista tietoa, joka vahvistaa omia ennakkokäsityksiämme. Ihmisen aivot ovat kehittyneet kivikauden keräilijä-pyydystäjäihmisen vaatimuksiin eivätkä vastaa nykyajan globalisaation ja teknologian synnyttämiin monimutkaisiin haasteisiin. Tulevaisuuden vaikutukset jäävät arvostuksissamme nykyhetken tarpeiden ja nautintojen alle.

Kirjan kiinnostavinta antia ovat esimerkit ”ihmismielen supervoimista”, kyvyistämme ohittaa muutoksia estävät ansat. Hulkkonen on kerännyt esimerkkejä ulkomaisista ja kotimaisista tutkimuksista, monilta tieteenaloilta. Hän soveltaa niitä ilmasto- ja ympäristöviestintään ja tässä on mielestäni kirjan uutuusarvo. Kirja soveltuu ympäristöviestinnän parissa työskenteleville tai sitä opiskeleville. Vinkit ja esimerkit ovat relevantteja, vaikka usein simppeleitäkin.

* *

Mitä sitten ovat muutokseen tarvittavat supervoimat? Ne ovat vaikuttavia tarinoita, jotka puhuttelevat enemmän kuin abstrakti tieto. Ne ovat uusia sanoja ja tapoja puhua, sillä kielen voimalla määritämme, mikä on normaalia ja mikä epänormaalia, myös ilmastoasioissa. Ne ovat suostuttelua, ”lempeää tuuppaamista”, jossa kieltojen sijaan tehdään kestävistä valinnoista helppoja, hauskoja, houkuttelevia ja palkitsevia. Ne ovat leikkejä ja pelejä, jotka koukuttavat ihmisiä, myös vihreään siirtymään. Ne ovat yhteisiä, positiivisia ratkaisuja ilmastohuoleen. Siinä roolimallit ja esimerkkiä näyttävät julkkikset – kuten tv:stä tutut meteorologit! – ovat tärkeitä vaikuttajia. Ne ovat uusien tapojen toistamista – vaikkapa sitkeää työmatkapyöräilyä kurjasta kelistä huolimatta – koska toisto tekee tavoista pysyviä. Ne ovat uusia ratkaisuja, jotka ovat vasta kuvitelmissamme, sillä mielikuvitus on yksi supervoimistamme.

Ehkä näihin supervoimiin voisi lisätä vielä yhden, eli luonnon. Kerttu Kotakorpi kertoo, miten luonto antaa hänelle uutta voimaa, uusia ihmetyksen aiheita, kauneutta ja iloa. Hän kertoo, miten kohtasi 400-vuotiaan puuvanhuksen Pyhä-Häkin kansallispuistossa tai yhteyden virtaavaan veteen Kymijoen kajakkiretkellä, mutta myös, millainen ihme oli nähdä valkoselkätikka Helsingissä kotimetsässä tai ilo kohdata kettu ja kolmekymmentä citykania töihin pyöräillessä. Kotakorven luontosuhde on tiivis, mutta hyvin tavallinen, samastuttava. Hän retkeilee säällä kuin säällä, marjastaa ja sienestää, patikoi kansallispuistoissa, opettelee lintulajeja, valokuvaa luontoa. Erityistä on hänen havaintonsa luonnon muutoksesta. Siitä hän raportoi meteorologin tarkkuudella. Ilmastonmuutos on jo täällä, Suomen luonto on hurjan muutoksen kourissa. Olemme menettämässä neljän vuodenajan Suomen.

Kirja pursuaa arkisia esimerkkejä luontomme muutoksesta. Terminen talvi on jo lyhentynyt parilla viikolla, Ahvenanmaalla jo kuukaudella. Lapin palsasuot tulevat katoamaan, kun routa niiden alla sulaa, ja monia palsasoiden eliölajeja kuolee sukupuuttoon. Avotunturit metsittyvät, kun puuraja nousee ylemmäksi. Joka toinen lintulaji on vähentynyt ja joka kahdeksas laji on uhanalainen. Hömötiainen, pajulintu ja yllättäen myös harakka ovat vähentyneet. Jotkut lajit myös lisääntyvät, kuten mustarastaat ja pikkuvarpuset, kauriit ja hirvet – ja hirvikärpäset. Apolloperhonen on harvinaistunut, mutta neitoperhonen lisääntynyt pohjoista myöten. Vieraslajit, kuten lupiini, tunkevat kotoperäisiä lajeja tieltään. Citykanit ja ketut lisääntyvät, mutta metsäjänikset kärsivät, kun lumipeitettä ei tule, vaikka turkki muuttuu jo valkoiseksi. Metsätuhot lisääntyvät varsinkin yhden puulajin talousmetsissä. Kirjanpainajatoukan aiheuttamat metsätuhot ovat Ruotsissa nelinkertaistuneet vuosikymmenessä. Sateet ovat lisääntyneet yhdeksän prosenttia kolmessakymmenessä vuodessa, valumat rehevöittävät vesistöjä, sinilevä yleistyy. Jääpeite vähenee järvissä ja merissä, norppakanta on vaikeuksissa lumipesien sulaessa.

Ilmastonmuutoksen lisäksi luontoa on muuttanut rajulla kädellä maa- ja metsätalous ja soiden ojitus. Kotakorpi murehtii, miten suot ovat muuttuneet hiilivarastoista ilmastopäästöjen lähteeksi, miten yhden puulajin talousmetsät altistuvat taudeille ja miten vanhojen metsien katoaminen vähentää luonnon monimuotoisuutta. Hän ottaa pontevasti kantaa tehometsätaloutta ja myös tehomaataloutta vastaan. Kolmasosa maapallon pinta-alasta on Kotakorven mukaan eläintuotannon käytössä. Lihankulutusta vähentämällä voisimme pienentää ruuan ilmastovaikutuksia 40 prosentilla.

Sekä Kotakorven että Hulkkosen teoksissa ratkaisut painottuvat yksilöiden valintoihin. Molemmat kirjoittajat korostavat kasvisruokavaliota, kestävää liikkumista ja tarpeettomasta kulutuksesta luopumista. Vähemmälle jäävät yhteiskunnalliset ja rakenteelliset vaatimukset, jotka kuitenkin ovat ratkaisevia vihreän siirtymän onnistumiselle.

Pauli Välimäki

* *

Äänestä meitä!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit äänestää meitä 2.11.2023 asti osoitteessa www.kulttuurigaala.fi/yleisoaanestys. 

Suomi juhlii kulttuurin tekijöitä ja -tekoja Kulttuurigaalassa, jonka Yle TV1 lähettää suorana lähetyksenä 24.11.2023.

#kulttuurigaala #kulttuuri 

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua