Kuva: Gaudeamus
KIRJAT | Antiikin tutkijat eivät saa pikavoittoja, eikä heidän innovaatioillaan rahasteta. Tutkimus lepää meillä enemmän yksilöiden kuin instituutioiden varassa.
”Antiikki on paikka, jossa ollaan kiinnostuneita koko inhimillisen kokemuksen kirjosta.”
ARVOSTELU
Marke Ahonen, Mika Perälä & Ville Vuolanto (toim.): Antiikki ja me – Miksi antiikintutkimusta tarvitaan?
- Gaudeamus, 2024.
- 440 sivua.
Ensimmäiseksi kirjan otsikosta tulee mieleen, että antiikintutkijat ovat joutuneet puolustusasemiin, kun heidän pitää perustella alansa tarpeellisuutta. Ikävä kyllä, tutkijat joutuvat selittelemään ymmärtämättömille työnsä merkitystä.
Tähän valitettavaan asiaintilaan puuttuu varsinkin Rooman valtakunnan sosiaalihistoriaa tutkinut dosentti Ville Vuolanto. Vastauksia tutkimusalan merkityksellisyyteen onkin useita. Tutkimusta tarvitaan, kun löydetään uusia lähteitä ja materiaaleja. Teknologia on avannut uusia näkymiä ja kysymyksenasetteluja. Vuolanto pohtii myös antiikintutkimuksesta koituvaa ”hyötyä”. Se kuvaa hyvin materialismia ja mammonaa kumartavaa nykymaailmaa.
Kirjoittaessaan antiikintutkimuksen tilasta Suomessa Vuolanto toteaa, ettei antiikki ole yliopistojen ydinaluetta. Tutkijat eivät saa pikavoittoja, eikä heidän innovaatioillaan rahasteta. Tutkimus lepää meillä enemmän yksilöiden kuin instituutioiden varassa. Hyödyn sijaan ”antiikki on paikka, jossa ollaan kiinnostuneita koko inhimillisen kokemuksen kirjosta”.
Itse ajattelen niin, että on eettisesti valveutunutta hakeutua nimenomaan alalle, jossa tavoitteena ei ole hankkia yhteiskunnallista menestystä tai varallisuutta.
”Millainen arvopohja on perintöosamme antiikin jälkeläisinä?” Kysymys on tärkeä pohdittaessa esimerkiksi sitä, miten rakennamme yhteiskuntaa, jossa eri kulttuurit voivat elää rinnakkain. Historiassa tehdyt oikeat ja väärät ratkaisut voivat olla aivan keskeisiä, kun mietitään vaikka Syyrian tämänhetkistä tilannetta. Miten täytetään viisaimmin se hallinnon tyhjiö, joka yhtäkkiä avautui kapinallisille. He eivät ole yksimielinen joukko, hyvin kaukana siitä.
Ei tarvitse olla antiikin sokea näkijä Teiresias käsittääkseen, että tie Syyrian vakaaseen hallintoon voi olla vastuksia täynnä. Tyrannian korvaaminen sillä, että ensimmäiseksi rosvotaan diktaattorin palatseihinsa kahmimat arvoesineet, ei näytä lupaavalta. Kulttuurissamme vallitseva käsitys sivistyksestä ja siihen liittyvästä hyvästä elämästä on pitkälti peräisin juuri antiikista. Sitä tarvitaan yhä.
* *
Kirjan otsikkoa peilataan monista suunnista, parilta kymmeneltä tutkimusalueelta. Esimerkiksi Antti Lampisen käsittelemät vihapuhe ja syrjintä avarsivat omien käsityksieni rajoja. Tärkeä on hänen kysymyksensä muun muassa siitä, miten päästä käsiksi äänettömien (”barbaarien”, köyhien, naisten, lapsien, orjien, toimintarajoitteisten, paimentolaisten) ja vähemmistöjen kokemuksiin patriarkaalisen eliitin tuottamien kirjallisten lähteiden välityksellä. Olennaista on myös laajentaa antiikin maailmaa tutkimuskohteena Välimeren piirin ulkopuolelle.
Onneksi on päästy eroon pahimmista ajoista, jolloin tutkimuksen oma rakenteellinen elitismi hidasti pääsyä pois korkealle jalustalle nostetusta kreikkalais-roomalaisesta kulttuurista.
* *
Pari trivialpursuit-tietoa Seppo Heikkisen latinaosiosta: Westfalenin rauhanneuvotteluita vuonna 1648 käytiin vielä latinaksi. Vatikaanin toisessa konsiilissa vuosina 1962–1965 sallittiin lopulta kansankielten käyttö messussa. Siis silloin, kun ihminen oli jo käynyt avaruudessa.
Nykyisestä englannin sanastosta 60 prosenttia on latinalaisperäistä. Nykyenglannissa on enemmän latinalaisperäisiä sanoja kuin sanoja on ylipäätään klassisessa latinassa. Latinako kuollut kieli?
Kulttuuriperinnön pelastamisessakin on vielä urakoitavaa: suurinta osaa antiikin kirjallisuudesta ei ole käännetty millekään kielelle, ja keskiajan kirjallisesta perinnöstä on nykykielille käännetty vain prosentti.
Risto Ojanen
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kaksi veljestä rikkinäisine väleineen ja ihmissuhdesekoilua – arviossa Sally Rooneyn Intermezzo
KIRJAT | Sally Rooneyn aiempiin teoksiin verratessa Intermezzossa näkyy enemmän monimuotoisuutta. Tarinan päärooleissa on kaksi erilaista veljestä.
Antigender-liike kokoaa yhteen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien vastustajia – arviossa Judith Butlerin Kuka pelkää sukupuolta?
KIRJAT | Feministiteoreetikon rönsyilevä teos on poukkoileva, mutta informatiivinen kuvaus kansainvälisestä antigender-liikkeestä.
Yhden miehen kulkue etenee kuin Kölnin katedraali – arviossa Mies jolla oli Matti Klingen kasvot
KIRJAT | Joka kerta, kun kurkistamme Kai Ekholmin kirjoittaman teoksen sisään, näemme Matti Klingen kasvot eri kulmasta.
Minimalistista, tarkkaa ja säästeliästä kerrontaa – arviossa Henri Hirvenojan Djiboutin aavikon paino
KIRJAT | Hirvenojan Japani-kokoelman tavoin Djibouti-kokoelma on tavattoman informatiivinen myös asiasisällöltään, mutta tämä ei suinkaan vähennä sen arvoa runoteoksena.