Kuva: Gaudeamus
KIRJAT | Antiikin tutkijat eivät saa pikavoittoja, eikä heidän innovaatioillaan rahasteta. Tutkimus lepää meillä enemmän yksilöiden kuin instituutioiden varassa.
”Antiikki on paikka, jossa ollaan kiinnostuneita koko inhimillisen kokemuksen kirjosta.”
ARVOSTELU
Marke Ahonen, Mika Perälä & Ville Vuolanto (toim.): Antiikki ja me – Miksi antiikintutkimusta tarvitaan?
- Gaudeamus, 2024.
- 440 sivua.
Ensimmäiseksi kirjan otsikosta tulee mieleen, että antiikintutkijat ovat joutuneet puolustusasemiin, kun heidän pitää perustella alansa tarpeellisuutta. Ikävä kyllä, tutkijat joutuvat selittelemään ymmärtämättömille työnsä merkitystä.
Tähän valitettavaan asiaintilaan puuttuu varsinkin Rooman valtakunnan sosiaalihistoriaa tutkinut dosentti Ville Vuolanto. Vastauksia tutkimusalan merkityksellisyyteen onkin useita. Tutkimusta tarvitaan, kun löydetään uusia lähteitä ja materiaaleja. Teknologia on avannut uusia näkymiä ja kysymyksenasetteluja. Vuolanto pohtii myös antiikintutkimuksesta koituvaa ”hyötyä”. Se kuvaa hyvin materialismia ja mammonaa kumartavaa nykymaailmaa.
Kirjoittaessaan antiikintutkimuksen tilasta Suomessa Vuolanto toteaa, ettei antiikki ole yliopistojen ydinaluetta. Tutkijat eivät saa pikavoittoja, eikä heidän innovaatioillaan rahasteta. Tutkimus lepää meillä enemmän yksilöiden kuin instituutioiden varassa. Hyödyn sijaan ”antiikki on paikka, jossa ollaan kiinnostuneita koko inhimillisen kokemuksen kirjosta”.
Itse ajattelen niin, että on eettisesti valveutunutta hakeutua nimenomaan alalle, jossa tavoitteena ei ole hankkia yhteiskunnallista menestystä tai varallisuutta.
”Millainen arvopohja on perintöosamme antiikin jälkeläisinä?” Kysymys on tärkeä pohdittaessa esimerkiksi sitä, miten rakennamme yhteiskuntaa, jossa eri kulttuurit voivat elää rinnakkain. Historiassa tehdyt oikeat ja väärät ratkaisut voivat olla aivan keskeisiä, kun mietitään vaikka Syyrian tämänhetkistä tilannetta. Miten täytetään viisaimmin se hallinnon tyhjiö, joka yhtäkkiä avautui kapinallisille. He eivät ole yksimielinen joukko, hyvin kaukana siitä.
Ei tarvitse olla antiikin sokea näkijä Teiresias käsittääkseen, että tie Syyrian vakaaseen hallintoon voi olla vastuksia täynnä. Tyrannian korvaaminen sillä, että ensimmäiseksi rosvotaan diktaattorin palatseihinsa kahmimat arvoesineet, ei näytä lupaavalta. Kulttuurissamme vallitseva käsitys sivistyksestä ja siihen liittyvästä hyvästä elämästä on pitkälti peräisin juuri antiikista. Sitä tarvitaan yhä.
Perälä, Ahonen & Vuolanto. Kuvat: Gaudeamus
* *
Kirjan otsikkoa peilataan monista suunnista, parilta kymmeneltä tutkimusalueelta. Esimerkiksi Antti Lampisen käsittelemät vihapuhe ja syrjintä avarsivat omien käsityksieni rajoja. Tärkeä on hänen kysymyksensä muun muassa siitä, miten päästä käsiksi äänettömien (”barbaarien”, köyhien, naisten, lapsien, orjien, toimintarajoitteisten, paimentolaisten) ja vähemmistöjen kokemuksiin patriarkaalisen eliitin tuottamien kirjallisten lähteiden välityksellä. Olennaista on myös laajentaa antiikin maailmaa tutkimuskohteena Välimeren piirin ulkopuolelle.
Onneksi on päästy eroon pahimmista ajoista, jolloin tutkimuksen oma rakenteellinen elitismi hidasti pääsyä pois korkealle jalustalle nostetusta kreikkalais-roomalaisesta kulttuurista.
Lattiamosaiikkeja restauroidaan antiikin Rooman satamakaupungissa Ostiassa 2015. Kuva: Eliisa Holstikko-Ojasen ja Risto Ojasen kotiarkisto
* *
Pari trivialpursuit-tietoa Seppo Heikkisen latinaosiosta: Westfalenin rauhanneuvotteluita vuonna 1648 käytiin vielä latinaksi. Vatikaanin toisessa konsiilissa vuosina 1962–1965 sallittiin lopulta kansankielten käyttö messussa. Siis silloin, kun ihminen oli jo käynyt avaruudessa.
Nykyisestä englannin sanastosta 60 prosenttia on latinalaisperäistä. Nykyenglannissa on enemmän latinalaisperäisiä sanoja kuin sanoja on ylipäätään klassisessa latinassa. Latinako kuollut kieli?
Kulttuuriperinnön pelastamisessakin on vielä urakoitavaa: suurinta osaa antiikin kirjallisuudesta ei ole käännetty millekään kielelle, ja keskiajan kirjallisesta perinnöstä on nykykielille käännetty vain prosentti.
Risto Ojanen
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.